Sost

Näiden veikkosten kyydissä liftasin kohti Pakistanin viimeistä rajakaupunkia.

 

Afgaanihuiviin pukeutunut rekkakuski johdatti minut Sostiin, kaupunkiin, joka hehkui rajaseudun ankeutta. Sost on Pakistanissa viimeinen kaupunki ennen Kiinan rajaa.

 

Passussa olin odottanut tien varrella kyytiä kolme tuntia. Sunnuntaina bussitkin kulkevat harvoin, ja Passun kohdalla busseissa oli väkeä jo kattoja myöten.

 

Pakistanilaista liikennekulttuuria.

Maisemat Pasun kylässä.

Sostissa parakkimaisten rakennusten edessä toimettomina istuneet miehet katselivat minua, kun kävelin hitaasti kylän tuulista, ainoaa katua. Karakorum Highwayta.

 

Tuuli ulvoi rakennusten nurkissa. Jossain särähti ruostunut sarana heilurioven avautuessa. Tien takana valvoivat hiekkaiset vuorenseinät. Parin päivän päästä bussi veisi minut Kiinaan.

 

Hotellihuoneeni oli vilpoinen. Sähköt toimivat ajoittain. Jääkylmään suihkuun ei tehnyt mieli. Vessassa oli tällä kertaa onneksi tavallinen pytty.

Sostin pääkatu (ja ainoa katu).


Arki.

Sostin bussiasema. Tällä kyydillä matkasin rajan yli Kiinaan.


Tashkurgan

 

Kiinan puolella matkaaja saapuu ensimmäisenä Tashkurganiin. Kylämäinen kaupunki on hiljainen. Pakistanissa kapeana kiemurrellut valtatie muuttuu heti nelikaistaiseksi, ja sitä risteävillä teillä on liikennevalot. Kaupungin halki kulkee leveitä, viivasuoria väyliä. Kiinassa ollaan suurellisia.

Pakistanin ja Kiinan rajalla 4700 metrin korkeudessa.

Tie on heti parempaa Kiinan puolella.

 

Kun vertaa Pakistaniin, huomio kiinnittyy naisiin. Ehkä siitä syystä, että Pakistanissa niitä ei juuri näy. Esimerkiksi Sostissa ei näkynyt ainoatakaan paikallista naista.

 

Tashkurganin kirgiisinaiset ovat koristeellisia. Hattulaite on korkea, ja sitä peittää värikäs huivi. Mekot ovat kirkkaita, ja sääriä peittävät nailonit, jotka on kiedottu pitkien housujen päälle.

Tashkurganissa maistui heti muutama olut kuivan Pakistanin jälkeen.

Tashkurganin tyhjälle asemalle ilmestyi aamulla "kahvila".


Karakul

 

Karakul on upea järvi. Eikä pelkästään järvi itsessään, vaan järvi ympäristöineen. Karakul sijaitsee 3700 metrin korkeudessa kahden massiivisen, 7700- ja 7550-metrisen, vuorenhuipun välissä.


 

Järven ympäri kävelee neljässä tunnissa. Siinä tulee näpsittyä monta kuvaa, kun maisema näyttää aina vaan entistä paremmalta. Ja näkymä on kuitenkin suunnilleen sama. Taustalla vuoret ja edessä järvi, eläimiä, kyläyhteisöä ja välillä kaikkia yhdessä. Ja toisinaan taas vuoren yllä ja edessä liukuvat pilvet muovaavat maiseman uudeksi.







Saavuin kylään tiistaina kymmeneltä. Vastassani oli kirgiisimies Enedin. Han tarjosi majapaikaksi jurttaansa, "joka tosin on vähän kylmä".

Kirgiisikoti Kiinassa.

 

Katselin ympärilleni. Lämmin auringonpaiste ei vielä ollut sulattanut järven lahtien jääpeitettä.

 

"Jos tuntuu kylmältä, voit majoittua läheisessä kylässä asuvan veljeni luokse", Enedin jatkoi.

 

Kiersin järven ja palasin jurtalle. Enedin ehdotti lounasta naapurin luona. Naapurin rouva esitteli punaista lihapalaa. Jakkia. Hän paloitteli sen terävällä veitsellään ja laski kiehuvaan veteen lisäksi kaalia ja tomaattia.

 

Sen jälkeen emäntä otti pussista jauhoja ja alkoi vaivata niitä. Kaulimella hän pyöritti jauhoista levyn ja työnsi sen eräänlaiseen silppuriin. Ja kas, nuudeleita siinä. Ne sekaan kattilaan, eikä keitto ollut yhtään hassumpi.

 

Veljen kylään oli reilun tunnin kävelymatka. Isäntä oli kiinnostunut ostamaan vaelluskenkäni. Hänen vanhin poikansa puolestaan havitteli silmälasejani.

 

Naiset tuntuvat täälläkin tekevän työt. Isäntä syljeksi kaminan viereen tiililattialle, kun emäntä valmisti ruokaa - nuudelikeittoa jakinlihalla höystettynä.


Minun huoneeni.

Jakkinuudelikeittoa tulossa.

Jakkikakkakikkareita lämmitykseen.

Isäntäperheeni naisväki.

Isäntäperhe kotonaan.

 

Sain talon toisen huoneen kokonaan omaan käyttööni. Etuosassa tiililattialla oli kamina, jossa jakinpaska lämmitti huonetta kummasti. Takaosaa oli korotettu kolmella tiilikerralla, jonka päälle oli asetettu matto. Takaseinällä oli kymmeniä värikkäitä huopia kokoonkäärittyinä.

 

Katossa näkyivät puupalkit. Seinien yläreunat ja keskilattian "toteemipaalu" oli koristeltu värikkäästi.

 

Mitään vessatiloja ei talossa ole. Pesupaikan virkaa sai tehda läheinen puro. Minulle jäi täysin epäselväksi, missä asukkaat tekevät tarpeensa.

Vielä vähän kylämaisemia Karakulista.




Tässä majoituin.



Näissä korkeuksissa on kuulasta. Ollaan 3700 metrissä, vuorten huiput pitkälti yli 7-tonnisia.