Eilen (11.9.) oli kansainvälinen "missä olit viisi vuotta sitten" -päivä. Muistelin junamatkaa Sighisoarasta Sibiuun. Outoa etta siitäkin on jo viisi vuotta (ja nyt siis 19 vuotta, kun Manhattanin torneihin iskettiin). Missäköhän olen viiden vuoden kuluttua?

Tänään bussissa en rohjennut kysyä vieruskaveriltani, missä hän oli viisi vuotta sitten. Saati mitä mieltä hän on al-Qaidan tekosista. Olisi ollut kiinnostava kuulla hänen, islamilaisen mielipiteitä. Hän osasi englantia sen verran huonosti että olisi saattanut aiheutua inhottavia väärinkäsityksiä moisesta puheenaiheesta.

Vieruskaverini sen sijaan sanoi, että olemme kolmen vuoriston yhtymäkohdassa. Tuolla takana on Hindukush, hän viittoili. Indus-joen takana on Himalaya. Ja me olemme nyt Karakorumissa.





 

Ja samalla hypähti Nanga Parbat laakson takaa esiin. Valkea jättiläinen, uhkean majesteettisena. Se katseli kohti minua puolen minuutin ajan. Sitten bussi kääntyikin vasemmalle, ja maisema oli taas uusi.

Nanga Parbat on 8125-metrisenä maailman kahdeksanneksi korkein vuorenhuippu.

Gilgitissä oli kiva kävellä sivukujia. Ei ollut basaareja, ei suurta väenpaljoutta. Oli paikallisia: lapsia odottamassa kuolukyytiään. Vanhuksia lakaisemassa katua. Äitejä kävelemässä kaduilla vauva sylissä. Oli hyva fiilis olla vaan ja katsella.

Ja ottaa valokuvia. Pian alkaa jo ärsyttää, kun kaikki lapset ja monet aikuisetkin pyytävät: foto. Siinä vaiheessa lopetan heidän kuvaamisensa, kun käteeni lykätään email-osoite, mihin kuvat pitäisi lähettää. Täkäläiset haluavat olla valokuvissa.

Kivimiehiä Gilgitissä.

Kävelysilta Gilgitissä.


Iltapäivän potretti.

Gilgit.


Ujoutta.

 

Nyt olen Skardussa, 180 kilometriä itään Gilgitista. Baltistania, historiallista Tiibetia. Istuin pikkubussissa melkein 7 tuntia jalat solmussa. Ikkunan takana lipui ja valilla syöksyili Indus. Maisemat korvasivat monin kerroin jalkojen puutumisen.

Skardu on kummallisella tasangolla. Indus kulkee monena haarana, vesi lähes lilluu paikallaan. Joen keskellä on lukuisia hiekkaisia saarekkeita. Vesijättöhiekalle on istutettu puita.

Yhden länsimaisen olen tänään nähnyt. Keskikesällä heita (meitä) on täällä paljon. Skardu on K2:lle, maailman toiseksi korkeimmalle vuorelle kiipeävien keskus, viimeinen kaupunki ennen base campille jatkamista.

Skardu.

Skardu.

Skardu.

Katutöitä Skardussa.

Skardun keskustaa hetkeä ennen auringonlaskua.