Hasekin ja Kafkan jäljillä

Edellisestä Prahan reissustani parinkymmenen vuoden takaa jäi mieleen Eero Balkin matkaopaskirjassa esittelemä Jaroslav Hasekin baarikierros. Kierros oli varsin hähmäistä, eikä osaa baareista olisi ulko-ovesta erottanut kerrostaloasunnosta. Tänä päivänä sellaiset olisivat varsinaisia salakapakoita.

Mutta se varmaan näytti juuri Jaroslav Hasekin pubikierrokselta.

Ja kyllähän Google muistaa Balkin Sankarimatkailijan Prahan, kun kysyn. Kaupungissa on tänä päivänä muutamakin Sotamies Svejk -hospoda. Ne sijaitsevat keskikaupungilla paikoissa, joissa tämän päivän Hasek ei varmaankaan kävisi.

Tai ehkä hän kävisi. Ehkä siksi, että lähtökohtaisesti kaikki baarit ja pubit olivat nimenomaan Hasekin ydinaluetta. Hasek käytännössä eli pubeissa, siellä hän kirjoitti satiiriset tekstinsäkin, ja monet niistä tuoppipalkalla.

Niinpä saatankin ilahtua huomatessani majapaikkani Zizkovin kaupunginosan olleen nimenomaan ominta Hasekia. Perintö näkyy. Esimerkiksi naapurikadulla sijaitsee Bukowski Pub. Muistuttaahan Charles Bukowski elintavoiltaan ehkä eniten Hasekia.

Muutaman päivän Prahassa oloni aikana nimenomaan Zizkovin kansankuppilamaiset pubit tulevat tutuiksi. Kaupungin keskusta jääköön päiväsaikaisiin museokäynteihin, ja muut turistit saavat pitää huolta kuppiloiden toimeentulosta.

Viktoria Zizkovin stadion sopivasti melkein hotellini ikkunan alla.

Hauskat, jättimäiset pikkuvauvat kiipeilemässä Zizkovin tv-tornia.

Erikoinen kirkko Zizkovin torilla.

Mutta mitä tehdä Prahassa, jos aikaa on muutama päivä? Aina voi ainakin tutustua Franz Kafkaan.

Kafka oli nelikymppisenä tuberkuloosiin kuollut vakuutusyhtiön virkamies ja kirjailija, joka elinaikanaan julkaisi vain muutaman lyhyen kertomuksen. Ennen kuolemaansa hän pyysi ystäväänsä Max Brodia polttamaan kaikki julkaisemattomat käsikirjoituksensa, mutta ystävä tekikin, onneksi, toisin.

Niinpä luonnehdinnasta kafkamainen juttu tuli suorastaan legenda. Kafkamainen tarkoittaa ahdistavan byrokraattista tilannetta, jossa ihminen jää voimattomaksi armottoman järjestelmän edessä.

Valtaosan elämästään Prahassa eläneestä Kafkasta on Prahassa kattava museo, jossa on esimerkiksi useita miehen kirjoittamia, melankolia sävyisiä kirjeitä. Kafka on haudattu Zizkovissa sijaitsevalle juutalaisille hautausmaalle, enkä ollut ainoa utelias turisti hänen hautaansa ihmettelemässä.

Kafka-museo.

Kafkan hauta.

Zizkovin hautausmaa on Prahan juutalaisten "uusi" hautausmaa. Vanha hautausmaa keskellä Prahaa onkin vaikuttava paikka. Sinne ei ole vuoden 1787 jälkeen enää haudattu ketään. Alueella on noin 12000 hautakiveä, ja kaikki tekstit ovat jiddishiä. Hautakivet ovat vuoroin eri suuntiin kallellaan, ja alueella kokee vähän aavemaisen pysähtyneisyyden tunnun.

Vanha juutalainen hautausmaa on osa juutalaismuseota, johon kuuluu myös useita synagogia. Niihin päästäkseen turvatarkastukset olivat lähes kuin lentokentällä. Turvamiehiä oli jokaisen synagogan edustalla, ja myös poliiseja partioi paikalla. Vasta synagogassa ollessani tajusin päivämäärän. 7. lokakuuta varmasti monissa paikoissa oltiin varpaillaan.

Tänne ei ole haudattu ketään enää lähes 250 vuoteen.

Prahan synagogat ovat vaikuttavia rakennuksia.

Tässä synagogassa on kymmenientuhansien holokaustin uhreina kuolleitten Tshekin juutalaisten nimet.

Mutta Prahassa tietty on muutakin. Aina on kiva syventyä entisen kommunistisen maan kommunistiseen historiaan. Tai tutustua Frantisek Kupkan abstraktin taiteeseen. Tai ihastella Alphonse Muchaa, joka tunnetaan parhaiten julisteistaan ranskalaisnäyttelijä Sarah Bernhardtista.

Sarah Bernhardt Muchan kuvaamana.

Milan Kuncin värikästä surrealismia Kupka-museossa.

Tuttu hahmo kommunismimuseon portilla.

Prahan kevään tukahduttamista vastaan protestoinut ja itsemurhan tehnyt puolalaismies sai näyttävän muistomerkin Zizkovissa.

Ja sitten on Holevicen alue Vltavan mutkalla. Kun täällä nousee metrosta, ei tulisi heti mieleen, että ollaan vai 3-4 kilometrin päässä Prahan ydinkeskustasta.

Entinen teollisuusalue on nyt vaihtoehtoisen kulttuurin ja modernin taiteen keskus.

Lounas ja euron oluttuoppi maistuivat makoisilta Turun Dynamoa muistuttavassa ravintolassa.

Täällä varmasti joskus istui myös Jaroslav Hasek.

Holevicen lounasbaarini.

Sama rakennus toimii myös rankemman musiikin tilana.

DOX-museossa oli hyvin kantaaottava näyttely.

...,jossa kunnioitettiin ihmisarvoja.

Turistikuvaa Prahan kuuluisimmalta, Kaarlensillalta.

Prahan samettivallankumouksen sankari Vaclav Havel olisi täyttänyt 90 vuotta sinä päivänä, kun saavuin kaupunkiin.

Praha yläviistosta.

Wroclawin tontut

Niihin törmää täällä kaikkialla, ja ne nostavat kasvoille hymyn. Pronssiset tontut lymyilevät Wroclawin katukuvassa: ikkunalaudoilla, porttikongeissa, puistoissa.

Tonttupatsaita on ympäri kaupunkia useita satoja, jopa lähes tuhat.

Tonttuilmiön juuret yltävät 1980-luvun alkuun ja kommunismin vastaisiin liikkeisiin. 2000-luvulla kaupunkikin alkoi valmistaa niitä, ja tontuista on tullut Puolan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Wroclawissa ilmiö.

Wroclawin Vanhakaupunki on kaunis ja alkuperäisen oloinen, eikä heti uskoisi, että kaupunki käytännössä rakennettiin uusiksi sodan jälkeen.

Sodan loppuun asti kaupunki oli saksalainen Breslau, joka sijaitsi Puolan rajalla. Kaupunki säästyi tuhoilta lähes sodan loppuun asti. Hitler halusi Breslausta linnoituskaupungin, jota oli puolustettava viimeiseen mieheen. Puna-armeija piiritti kaupunkia 1945 lähes kolme kuukautta, ja raskaissa taisteluissa kaupunki tuhoutui pahoin.

Vuosisatojen aikana Wroclaw on aiemminkin ollut osa Puolaa, mutta se on kuulunut myös esimerkiksi Böömin kuningaskuntaan ja Itävallan Habsburg-suvun alaisuuteen.

Ratikka toimii täälläkin kätevästi.

Moderniakin arkkitehtuuria.

Tämän päivän Wroclawissa voi ihmetellä vaikkapa lähes satametristä "teräsneulaa", joka pystytettiin 1948 "vapautettujen alueiden" näyttelyn kunniaksi. Neulan kärjessä pyörivä peilipyörä hajosi myrskyssä nopeasti, ja kaksi urhoollista huimapäätä kiipesi poistamaan rikkoutuneet ja potentiaalisesti vaaralliset osat. Museossa on videokuvaa heidän lähes 30 tuntia kestäneestä, hurjasta kiipeämisurakastaan.

Viereisessä taidemuseossa huomaa myös, että kommunistisen Puolan taide ei ollut pelkkää sosialistista realismia, vaan vastakulttuuri Puolassa on ollut voimissaan jo ennen Lech Walesaa ja solidaarisuus-liikettäkin.

Jokseenkin spesiaali teos.

Tällaista Wroclawin kansallismuseossa.

Museokahvilassa.

Wroclawin nykytaiteen museon edustalla on teos Juna taivaaseen.

Molotov-Ribbentrop-sopimus nimikirjaimineen. Linja kulkee vasemmassa reunassa ohuen sinisellä.

Oder-joki pujottelee Wroclawin läpi useita väyliä, joten keskelle kaupunkia jää paljon pieniä saaria. Wroclawia kutsutaankin Puolan Venetsiaksi.

Puolan manse

Onpa onni saapua Lodziin tällaisena hetkenä. Valoja ja värejä heijastuu puistojen pensaisiin ja patsaisiin sekä keskusaukio Wolnoscin ja kävelykatu Piotrkowskaa ympäröivien rakennusten seiniin. Musiikki tukee valoshow-esityksiä. Tuolla kolme tenoria laulavat parvekkeelta italialaista klassikkobiisiä Oo sole mio.

Valon ja värien määrä on huumaava. Väkeä on valtavasti, ja liikkuminen on matelua, mutta eihän tässä kiire ole.

Onko tuttuja?

Valofestarin iloiset katulamput.

Krzysztof Kieslowskin opintokirja, Andrzej Wajdan omistuskirjoitus raameissa, tähdet, Roman Polanski etunenässä, nimikoituina Piotrkowskan katukiviin.

Lodz jos joku on elokuvakaupunki, vaikka kaupunki taannoin menettikin kuuluisan festivaalinsa poliirikkojen riitelyn myötä.

Kaikki edellä mainitut henkilöt (ja TS:n kulttuurikriitikko Jouko G) ovat opiskelleet täällä, ja etenkin Wajdan elokuvissa Lodz on isossa osassa.

Vanhana teollisuuskaupunkina Lodzissa on paljon tyhjiä seiniä, joihin heijastaa elokuvia. Kaupungissa pyöriikin läpi kesän elokuvafestivaali. Elokuvia näytetään puistoissa ja sisäpihoissa ympäri kaupunkia.

Kieslowski oli ainakin kuvassa vakavahenkinen opiskelija.

Tähtikavalkadissa riittää tuttuja nimiä.

Lodz on Helsingin kokoinen, Puolan kolmanneksi suurin kaupunki. Puolassa Lodz tunnetaan ensisijaisesti entisenä tekstiiliteollisuuskaupunkina. Puolan Mansena, tuskinpa Puolan Tampereena.

1800-luvun puolivälissä Lodzissa vaikutti kaksi patruunaa, juutalainen Izrael Poznanski ja saksalainen Karol Scheibler. Kumpikin rakensi kaupunkiin oman tehdasimperiuminsa asuinkortteleineen.

Lodzin teollisuus oli huipussaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kaupungin kutomoissa ja tekstiilitehtaissa työskenteli yhteensä jopa yli satatuhatta ihmistä.

Toisen maailmansodan jälkeen kommunistisessa Puolassa tehtaat kansallistettiin. 1990-luvun lopulla teollisuus pääosin loppui vaatebisneksen siirtyessä Kiinaan ja muualle Aasiaan.

Jäljelle jäivät valtavat tehdasrakennukset, jotka pääosin ovat edelleen jäljellä. Poznanskin tehdasalue tunnetaan nyt nimellä Manufactura, ja se sisältää ison kauppakeskuksen, runsaasti asuntoja, kymmeniä ravintoloita sekä kahviloita ja jatkuvat ihmisvirrat.

Manufacturan kulmassa on Poznanskin vanha koti ja firman pääkonttori. Rakennus on pröystäilevä palatsi, joka voisi jossain muussa maassa olla kuninkaanlinna.

Palatsi on nyt museona ja esittelee rakennuksen ja Lodzin historiaa. Esillä on muun muassa Lodzissa syntyneen pianisti Artur Rubinstein museo.

Tehtaan pääportti.

Kutomon nykyilmettä.

Poznanskin kotipalatsi.

Tällaista Poznanskeilla oli.

Scheiblerin "tehdaskaupunki" Ksiezy Mlyn sijaitsee keskustan toisella puolella, ja se on saanut maltillisemmat mittakaavat. Iso osa rakennuksista on nyt asuntoina, jotkut kovalla rahalla kunnostettuja.

Scheiblerin koti on nykyään elokuvamuseo. Yllättävintä museossa oli törmätä muumeihin. Aiemmin mainitemani Wajdan kirjan alla paraatipaikalla on vitriinissä esillä Muminki- ja Muminkow-kirjoja.

Jotakin tuttua.

Tove Janssonkin kävi gäällä, kun Muumeilla oli oma näyttelynsä.

Scheiblerin hautamuistomerkki on kuin kirkko.

Scheiblerin tehdasalue on nyt oikein miellyttävää seutua.

Pääsyä ei ollut juutalaiselle hautausmaalle, jossa Poznanskin hautamonumentti sijaitsee.

Lodzissa on paljon tyhjiä seiniä, joita koristavat seinämaalaukset.

Vanhoja tehdasrakennuksia uusiokäytössä.

Piotrkowska on 4,2 kilometriä pitkä ja pääosin kävelykatua.