Unkari 1956

Kuin Stalinin kasvoilla olisi pieni irvistys. Joku köysi tai metalli roikkuu naaman edessä. Kaula on katkottu. Näky on, jos niin voi sanoa, aika kaunis.

Kuva katkotusta Stalinista lienee ikonisin valokuva tasan 70 vuoden takaisista tapahtumista Unkarissa. Tätä kirjoittaessani on kulunut päivälleen 70 vuotta siitä, kun mielenosoittajat repivät ja rikkoivat massiivisen Stalin-patsaan Budapestin keskustassa.

Tuohon aikaan, lokakuussa 1956, Josif Stalinin kuolemasta oli kulunut runsaat kolme vuotta. Hänen seuraajansa Nikita Hrushtshov oli myöntänyt edeltäjänsä olleen monessa asiassa väärässä.

Hrushtshov antoi siten muille rautaesiripun alla oleville maille, kuten Unkarille ehkä vääränlaista toivoa. Eihän Neuvostoliitto oikeasti voinut antaa Unkarin irtaantua otteestaan ja näyttää huonoa esimerkkiä muille kommunistivaltioille.

Lokakuun 23. päivä alkanut Unkarin kansannousu sai jo saman päivänä neuvostopanssarit liikkeelle. Kansannousu oli kukistettu marraskuun alkupäiviin mennessä. Noin 2500 unkarilaista tapettiin taisteluissa ja niiden jälkipyykkinä.

En tiedä, onko Stalinin pää yhä tallella, tuskinpa. Stalin-patsaan saappaat sen sijaan ovat yhä jalustallaan Memento Parkissa. Hieman Budapestin kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan puistoon on kerätty kommunistisen Budapestin patsaita, kaikkiaan noin neljäkymmentä. Patsaat ovat muuten alkuperäisiä, mutta Stalinin saappaat ja patsaan jalusta ovat replikaa.

Tämä neuvostopanssari sai loppusijoituspaikan Terror-museosta.

Taustalla ämyreistä soi haikea neuvostomusiikki. Kun sulkee silmät, voi nähdä puna-armeija kuoron esittämässä lauluja rivit suorina.

Museon respassa on neuvostonostalgiaa, kuten Leonid Brezhnev röhöttelemässä kalsaressaan ja puhumassa puhelimessa. Tai vieressä oleva itäauto Trabant.

Vuoden 1956 tapahtumia ja sekä toisen maailmansodan aikaa että sen jälkeisiä kommunismivuosia esittelee erinomainen Terror-museo Budapestissa.

Hissin laskeutuessa hitaasti kohti kellarikerroksen vanki- ja kidutustyrmiä hississä skriinillä entinen teloittaja kertoo työstään eli kuolemanrangaistusten täytäntöönpanosta. Hän puhuu asiasta arkisesti ja hillitysti kuin esittelisi kotona illallispöydässä miten päivän työrupeama sujui.

Tänään Budapest on käytännössä kiinni. 70 vuoden takaisia tapahtumia muistellaan hartaudella. Isosti.

1956 tapahtumia muistellaan eri puolilla Budapestia.

Muistojuhlaa valmisteltiin parlamenttitalon kulmilla viikkoa ennen.

Pohdin, olisiko uhka vai mahdollisuus jäädä seuraamaan seremonioita paikan päällä. Totesin, että ehkä kivampi olla muualla. Niinpä saavuin Turun ystävyyskaupunkiin Szegediin, joka sijaitsee Tisza-joen rannalla lähellä Serbiaa ja Romaniaa.

Szeged on Unkarin kolmanneksi suurin kaupunki. Vilkkaassa kaupungissa on noin 160000 asukasta sekä runsaasti opiskelijoita.

Szegedin menneisyys on dramaattinen. Kaupunki tuhoutui jota kuinkin täysin Tiszan tulviessa rajusti vuonna 1879. Kaupunki suunniteltiin ja rakennettiin käytännössä täysin uudelleen. Nyt kaupungin jugend-arkkitehtuuria voi ihailla lähes missä päin kaupunkia liikkuukin.

Värikkäät metrovaunut kulkevat ja kuuluvat kävelykatujen kiveyksille pudonneet kellertävät lehdet loistavat auringon maalatessa niitä vielä punertavammiksi.

Syksyinen Szeged.

Szegedin jugendia.

Mora Ferenc Szegedissä.

Nuoriso.

Lopuksi vielä muutama kuva Budapestista.

Tonava.

Corvinin alueelle oli hyvä majoittua.

30-vuotinen sota

Näitäkö tyyppejä tässä on?

Katselen Brnon Pyhän Jaakobin kirkon kellarissa siistejä luita kuin kauniisti pinottuja klapirivistöjä. Pääkallot ryhdittävät ja rytmittävät näkymää.

Voihan tilan vuorata näinkin.

Ehkäpä 1600-luvun tyyppejä.

Iso osa luurangoista kuuluu 30-vuotisen sodan uhreille. Sotaa käytiin 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja sota oli raakaa. Monissa kaupungeissa kuolleita oli enemmän kuin henkiin jääneitä.

Uhreista läheskään kaikki eivät kuolleet taistelujen tuoksinnassa, vaan heikko hygienia ja tarttuvat taudit, kuten rutto johtivat monen kuolemaan.

Ruotsi oli isosti mukana sodan osapuolena taistellen myös omien rajojensa ulkopuolella kuten kaukana Keski-Euroopassa. Aktiivisesti sotaan osallistunut kuningas Kustaa II Adolf kuoli taistelussa Lutzenissa 1632.

Ruotsin joukoissa taisteli paljon suomalaisia Hakkapeliittoja, ja paljon heitä myös kuoli. Paljon suomalaisia oli tiettävästi myös täällä, piirittämässä Brnon kaupunkia.

Jaakobin kellarin puutarhassa on noin 50000 ihmisen luut, mutta ei täällä taida sittenkään Suomi-poikia olla. Moravialaiset eli määrit puolustautuivat sodassa raivokkaasti, ja valloittajat pysyivät piiritetyn kaupungin ulkopuolella.

Valtava määrä ihmisluita löytyi kaivauksissa 2000-luvun alussa. Luut olivat sikin sokin holvistojen lattioilla, ja arkeologit järjestivät ne siististi. Vuodesta 2011 paikka on ollut avoinna turisteille, ja on, totta vie, tässä ihmettelemistä ja mielikuvitus pääsee laukalle.

1780-luvun jälkeen kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevaan kirkkomaahan ei enää ole haudattu vainajia. Näiden muiden haltijat ovat tyyppejä kaukaa menneisyydestä.

Hotellihuoneestani oli kiva katsella ulos. 

Yleensä yöpaikkani ovat vähän rähjäisempiä.

Pyhän Jaakobin kirkko osuu keskeisesti Tshekin tasavallan toiseksi suurimman kaupungin Brnon vierailuuni. Hotellini sijaitsee ihan kirkon vieressä, ja sängyssä maaten saatan katsella kirkon tornia.

Torniin pääsee myös kiipustamaan. Ensin vajaat sata porrasta kivisiä kierreportaita, jolloin päädytään kellotasanteelle. Massiivisten kellojen vieressä jatkuvat jyrkät puuportaat. Toiset vajaat sata askelmaa, ja Brnon kaunista kaupunkia pääsee ihailemaan lintuperspektiivistä.

Taustalla Spilberkin linna.

Kirkonkellolla on ikää satoja vuosia.

Mutta onhan Brnossa maallisempaakin menoa. Mennään taas maan alle tai ainakin syvälle kallion sisään. Kylmän sodan vuosina tänne rakennettiin ydinlaskeumaltakin suojaavaa väestönsuoja, jossa oli tilaa 500 ihmiselle.

Paikan nimi on salaperäinen 10-z, ja nimi tulee kommunistihallinnon salaisesta koodikielestä. Bunkkeria alettiin rakentaa toisen maailmansodan aikaan suojaksi saksalaisista. Kylmän sodan vuosina paikka oli salainen, eikä tätä ollut kartoissa kauan. Riitti, että eliitti tietää, ja eliitin kannalta parempi niin.

Nyt museoidussa luolastossa voi kokea kuin olisi keskellä kylmää sotaa. Monin paikoin kieltämättä paikassa on tuttua vibaa, kuten keittiön kalustuksessa, lapsuusvuosieni Suomesta. Toivottavasti tälle paikalle ei tule enää muuta kuin museokäyttöä.

Ruokailutilaa bunkkerissa.

Silti valtaosin Tshekin Perno on kaikkea muuta kuin museokamaa. Tunnelmaisia pubeja riittää, ja tuopillisen hinta on yleensä 2 euroa ja risat. Brnolle tyypillisiä ovat seisomapubit, joissa myös ulkona on seisomapöytiä malliin Turun Apteekin arkut.

Keskustassa on leveät kävelykadut ja laajat aukiot, joita puhkovat tiheästi kulkevat ratikat. Toisaalta kapeat ja kiemuraisemmat kujat vievät keskustan länsireunan pienille kukkuloille ja niiden tshekkihenkisiin avontoloihin.

Brnolle on helppo antaa vaikkapa euroviisuhengessä 12 pistettä.

Budapestin-junaa odottelemassa.

Arkeologisessa museossa opin, että Brnon seutu on joskus ollut meren alla. Näillä seuduin on myös löydetty runsaasti mammutin jäänteitä.

Torikauppa käy.

Ratikka kulkee.

Tshekkiläinen ravintola.

Hasekin ja Kafkan jäljillä

Edellisestä Prahan reissustani parinkymmenen vuoden takaa jäi mieleen Eero Balkin matkaopaskirjassa esittelemä Jaroslav Hasekin baarikierros. Kierros oli varsin hähmäistä, eikä osaa baareista olisi ulko-ovesta erottanut kerrostaloasunnosta. Tänä päivänä sellaiset olisivat varsinaisia salakapakoita.

Mutta se varmaan näytti juuri Jaroslav Hasekin pubikierrokselta.

Ja kyllähän Google muistaa Balkin Sankarimatkailijan Prahan, kun kysyn. Kaupungissa on tänä päivänä muutamakin Sotamies Svejk -hospoda. Ne sijaitsevat keskikaupungilla paikoissa, joissa tämän päivän Hasek ei varmaankaan kävisi.

Tai ehkä hän kävisi. Ehkä siksi, että lähtökohtaisesti kaikki baarit ja pubit olivat nimenomaan Hasekin ydinaluetta. Hasek käytännössä eli pubeissa, siellä hän kirjoitti satiiriset tekstinsäkin, ja monet niistä tuoppipalkalla.

Niinpä saatankin ilahtua huomatessani majapaikkani Zizkovin kaupunginosan olleen nimenomaan ominta Hasekia. Perintö näkyy. Esimerkiksi naapurikadulla sijaitsee Bukowski Pub. Muistuttaahan Charles Bukowski elintavoiltaan ehkä eniten Hasekia.

Muutaman päivän Prahassa oloni aikana nimenomaan Zizkovin kansankuppilamaiset pubit tulevat tutuiksi. Kaupungin keskusta jääköön päiväsaikaisiin museokäynteihin, ja muut turistit saavat pitää huolta kuppiloiden toimeentulosta.

Viktoria Zizkovin stadion sopivasti melkein hotellini ikkunan alla.

Hauskat, jättimäiset pikkuvauvat kiipeilemässä Zizkovin tv-tornia.

Erikoinen kirkko Zizkovin torilla.

Mutta mitä tehdä Prahassa, jos aikaa on muutama päivä? Aina voi ainakin tutustua Franz Kafkaan.

Kafka oli nelikymppisenä tuberkuloosiin kuollut vakuutusyhtiön virkamies ja kirjailija, joka elinaikanaan julkaisi vain muutaman lyhyen kertomuksen. Ennen kuolemaansa hän pyysi ystäväänsä Max Brodia polttamaan kaikki julkaisemattomat käsikirjoituksensa, mutta ystävä tekikin, onneksi, toisin.

Niinpä luonnehdinnasta kafkamainen juttu tuli suorastaan legenda. Kafkamainen tarkoittaa ahdistavan byrokraattista tilannetta, jossa ihminen jää voimattomaksi armottoman järjestelmän edessä.

Valtaosan elämästään Prahassa eläneestä Kafkasta on Prahassa kattava museo, jossa on esimerkiksi useita miehen kirjoittamia, melankolia sävyisiä kirjeitä. Kafka on haudattu Zizkovissa sijaitsevalle juutalaisille hautausmaalle, enkä ollut ainoa utelias turisti hänen hautaansa ihmettelemässä.

Kafka-museo.

Kafkan hauta.

Zizkovin hautausmaa on Prahan juutalaisten "uusi" hautausmaa. Vanha hautausmaa keskellä Prahaa onkin vaikuttava paikka. Sinne ei ole vuoden 1787 jälkeen enää haudattu ketään. Alueella on noin 12000 hautakiveä, ja kaikki tekstit ovat jiddishiä. Hautakivet ovat vuoroin eri suuntiin kallellaan, ja alueella kokee vähän aavemaisen pysähtyneisyyden tunnun.

Vanha juutalainen hautausmaa on osa juutalaismuseota, johon kuuluu myös useita synagogia. Niihin päästäkseen turvatarkastukset olivat lähes kuin lentokentällä. Turvamiehiä oli jokaisen synagogan edustalla, ja myös poliiseja partioi paikalla. Vasta synagogassa ollessani tajusin päivämäärän. 7. lokakuuta varmasti monissa paikoissa oltiin varpaillaan.

Tänne ei ole haudattu ketään enää lähes 250 vuoteen.

Prahan synagogat ovat vaikuttavia rakennuksia.

Tässä synagogassa on kymmenientuhansien holokaustin uhreina kuolleitten Tshekin juutalaisten nimet.

Mutta Prahassa tietty on muutakin. Aina on kiva syventyä entisen kommunistisen maan kommunistiseen historiaan. Tai tutustua Frantisek Kupkan abstraktin taiteeseen. Tai ihastella Alphonse Muchaa, joka tunnetaan parhaiten julisteistaan ranskalaisnäyttelijä Sarah Bernhardtista.

Sarah Bernhardt Muchan kuvaamana.

Milan Kuncin värikästä surrealismia Kupka-museossa.

Tuttu hahmo kommunismimuseon portilla.

Prahan kevään tukahduttamista vastaan protestoinut ja itsemurhan tehnyt puolalaismies sai näyttävän muistomerkin Zizkovissa.

Ja sitten on Holevicen alue Vltavan mutkalla. Kun täällä nousee metrosta, ei tulisi heti mieleen, että ollaan vai 3-4 kilometrin päässä Prahan ydinkeskustasta.

Entinen teollisuusalue on nyt vaihtoehtoisen kulttuurin ja modernin taiteen keskus.

Lounas ja euron oluttuoppi maistuivat makoisilta Turun Dynamoa muistuttavassa ravintolassa.

Täällä varmasti joskus istui myös Jaroslav Hasek.

Holevicen lounasbaarini.

Sama rakennus toimii myös rankemman musiikin tilana.

DOX-museossa oli hyvin kantaaottava näyttely.

...,jossa kunnioitettiin ihmisarvoja.

Turistikuvaa Prahan kuuluisimmalta, Kaarlensillalta.

Prahan samettivallankumouksen sankari Vaclav Havel olisi täyttänyt 90 vuotta sinä päivänä, kun saavuin kaupunkiin.

Praha yläviistosta.