Wroclawin tontut

Niihin törmää täällä kaikkialla, ja ne nostavat kasvoille hymyn. Pronssiset tontut lymyilevät Wroclawin katukuvassa: ikkunalaudoilla, porttikongeissa, puistoissa.

Tonttupatsaita on ympäri kaupunkia useita satoja, jopa lähes tuhat.

Tonttuilmiön juuret yltävät 1980-luvun alkuun ja kommunismin vastaisiin liikkeisiin. 2000-luvulla kaupunkikin alkoi valmistaa niitä, ja tontuista on tullut Puolan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Wroclawissa ilmiö.

Wroclawin Vanhakaupunki on kaunis ja alkuperäisen oloinen, eikä heti uskoisi, että kaupunki käytännössä rakennettiin uusiksi sodan jälkeen.

Sodan loppuun asti kaupunki oli saksalainen Breslau, joka sijaitsi Puolan rajalla. Kaupunki säästyi tuhoilta lähes sodan loppuun asti. Hitler halusi Breslausta linnoituskaupungin, jota oli puolustettava viimeiseen mieheen. Puna-armeija piiritti kaupunkia 1945 lähes kolme kuukautta, ja raskaissa taisteluissa kaupunki tuhoutui pahoin.

Vuosisatojen aikana Wroclaw on aiemminkin ollut osa Puolaa, mutta se on kuulunut myös esimerkiksi Böömin kuningaskuntaan ja Itävallan Habsburg-suvun alaisuuteen.

Ratikka toimii täälläkin kätevästi.

Moderniakin arkkitehtuuria.

Tämän päivän Wroclawissa voi ihmetellä vaikkapa lähes satametristä "teräsneulaa", joka pystytettiin 1948 "vapautettujen alueiden" näyttelyn kunniaksi. Neulan kärjessä pyörivä peilipyörä hajosi myrskyssä nopeasti, ja kaksi urhoollista huimapäätä kiipesi poistamaan rikkoutuneet ja potentiaalisesti vaaralliset osat. Museossa on videokuvaa heidän lähes 30 tuntia kestäneestä, hurjasta kiipeämisurakastaan.

Viereisessä taidemuseossa huomaa myös, että kommunistisen Puolan taide ei ollut pelkkää sosialistista realismia, vaan vastakulttuuri Puolassa on ollut voimissaan jo ennen Lech Walesaa ja solidaarisuus-liikettäkin.

Jokseenkin spesiaali teos.

Tällaista Wroclawin kansallismuseossa.

Museokahvilassa.

Wroclawin nykytaiteen museon edustalla on teos Juna taivaaseen.

Molotov-Ribbentrop-sopimus nimikirjaimineen. Linja kulkee vasemmassa reunassa ohuen sinisellä.

Oder-joki pujottelee Wroclawin läpi useita väyliä, joten keskelle kaupunkia jää paljon pieniä saaria. Wroclawia kutsutaankin Puolan Venetsiaksi.

Puolan manse

Onpa onni saapua Lodziin tällaisena hetkenä. Valoja ja värejä heijastuu puistojen pensaisiin ja patsaisiin sekä keskusaukio Wolnoscin ja kävelykatu Piotrkowskaa ympäröivien rakennusten seiniin. Musiikki tukee valoshow-esityksiä. Tuolla kolme tenoria laulavat parvekkeelta italialaista klassikkobiisiä Oo sole mio.

Valon ja värien määrä on huumaava. Väkeä on valtavasti, ja liikkuminen on matelua, mutta eihän tässä kiire ole.

Onko tuttuja?

Valofestarin iloiset katulamput.

Krzysztof Kieslowskin opintokirja, Andrzej Wajdan omistuskirjoitus raameissa, tähdet, Roman Polanski etunenässä, nimikoituina Piotrkowskan katukiviin.

Lodz jos joku on elokuvakaupunki, vaikka kaupunki taannoin menettikin kuuluisan festivaalinsa poliirikkojen riitelyn myötä.

Kaikki edellä mainitut henkilöt (ja TS:n kulttuurikriitikko Jouko G) ovat opiskelleet täällä, ja etenkin Wajdan elokuvissa Lodz on isossa osassa.

Vanhana teollisuuskaupunkina Lodzissa on paljon tyhjiä seiniä, joihin heijastaa elokuvia. Kaupungissa pyöriikin läpi kesän elokuvafestivaali. Elokuvia näytetään puistoissa ja sisäpihoissa ympäri kaupunkia.

Kieslowski oli ainakin kuvassa vakavahenkinen opiskelija.

Tähtikavalkadissa riittää tuttuja nimiä.

Lodz on Helsingin kokoinen, Puolan kolmanneksi suurin kaupunki. Puolassa Lodz tunnetaan ensisijaisesti entisenä tekstiiliteollisuuskaupunkina. Puolan Mansena, tuskinpa Puolan Tampereena.

1800-luvun puolivälissä Lodzissa vaikutti kaksi patruunaa, juutalainen Izrael Poznanski ja saksalainen Karol Scheibler. Kumpikin rakensi kaupunkiin oman tehdasimperiuminsa asuinkortteleineen.

Lodzin teollisuus oli huipussaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kaupungin kutomoissa ja tekstiilitehtaissa työskenteli yhteensä jopa yli satatuhatta ihmistä.

Toisen maailmansodan jälkeen kommunistisessa Puolassa tehtaat kansallistettiin. 1990-luvun lopulla teollisuus pääosin loppui vaatebisneksen siirtyessä Kiinaan ja muualle Aasiaan.

Jäljelle jäivät valtavat tehdasrakennukset, jotka pääosin ovat edelleen jäljellä. Poznanskin tehdasalue tunnetaan nyt nimellä Manufactura, ja se sisältää ison kauppakeskuksen, runsaasti asuntoja, kymmeniä ravintoloita sekä kahviloita ja jatkuvat ihmisvirrat.

Manufacturan kulmassa on Poznanskin vanha koti ja firman pääkonttori. Rakennus on pröystäilevä palatsi, joka voisi jossain muussa maassa olla kuninkaanlinna.

Palatsi on nyt museona ja esittelee rakennuksen ja Lodzin historiaa. Esillä on muun muassa Lodzissa syntyneen pianisti Artur Rubinstein museo.

Tehtaan pääportti.

Kutomon nykyilmettä.

Poznanskin kotipalatsi.

Tällaista Poznanskeilla oli.

Scheiblerin "tehdaskaupunki" Ksiezy Mlyn sijaitsee keskustan toisella puolella, ja se on saanut maltillisemmat mittakaavat. Iso osa rakennuksista on nyt asuntoina, jotkut kovalla rahalla kunnostettuja.

Scheiblerin koti on nykyään elokuvamuseo. Yllättävintä museossa oli törmätä muumeihin. Aiemmin mainitemani Wajdan kirjan alla paraatipaikalla on vitriinissä esillä Muminki- ja Muminkow-kirjoja.

Jotakin tuttua.

Tove Janssonkin kävi gäällä, kun Muumeilla oli oma näyttelynsä.

Scheiblerin hautamuistomerkki on kuin kirkko.

Scheiblerin tehdasalue on nyt oikein miellyttävää seutua.

Pääsyä ei ollut juutalaiselle hautausmaalle, jossa Poznanskin hautamonumentti sijaitsee.

Lodzissa on paljon tyhjiä seiniä, joita koristavat seinämaalaukset.

Vanhoja tehdasrakennuksia uusiokäytössä.

Piotrkowska on 4,2 kilometriä pitkä ja pääosin kävelykatua.

Puola-aika

Varsovan kuuluisin maamerkki.

Kun viimeksi, herra paratkoon, 18 vuotta sitten, vierailin Varsovassa, kaupungin tunnetuin rakennus, Kulttuuri- ja tiedepalatsi seistä jökötti 230-metrisenä ylhäisessä yksinäisyydessään.

Rakennus on Stalinin lahja "hyvälle" kommunistikumppanille Puolalle. Varsovalaiset eivät "Stalinin hammasta" rakastaneet kommunismivuosinakaan.

Se on paras paikka Varsovassa, sillä se on ainoa paikka, josta rakennus ei näy, kerrotaan täkäläisten tokaisseen.

Nyt sen lähettyville on noussut korkeampiakin rakennuksia, moderneja tornitaloja, jotka näyttäisivät olevan yhtä lasipintaa. Varsova on kutakuinkin Euroopan pilvenpiirtäjäpääkaupunki. EU-maiden kaupungeissa ehkäpä vain Frankfurtissa on enemmän pilvenpiirtäjiä.

Samalla moni varsovalainen on alkanut tykätä vanhasta, erilaisesta tornitalosta, jossa toimii nykyään esimerkiksi useita teattereita.

"Stalinin hammas" on saanut ympärilleen vielä korkeampia rakennuksia.

Maisema tornin näköalatasanteelta 

Melkein täysi kuu yrittää kurkkia.

Varsovassa riittää pilvenpiirtäjiä laajemmallakin alueella kaupungin keskustaa.

Mutta on Varsova paljon muutakin. Ja nimenomaan paljon muuta. Puolalaisten historia on rankka, ja he ovat oppineet selviytymään, oppineet olemaan sopivan kapinallisia. Käynnistyihän Itä-Euroopan kommunismin sortuminenkin Puolan solidaarisuusliikkeestä ja Gdanskin sataman ammattiyhdistysliikkeestä, jonka johtajana toimi viiksiniekka Lech Walesa.

Lieneekin juuri puolalaisten huumorintajun mukaista rakentaa pompöösin stalinistisen tornitalon edustalle laatikkomaisen pelkistetty nykytaiteen museo, jossa esillä on varmasti Stalinin inhoamaa surrealistista taidetta.

Toinen oman edellisen reissuun jälkeen noussut museo Polin on kattava ja erityisen koskettava. Museo on rakennettu keskelle aluetta, jossa Hitlerin aikana sijaitsi juutalaiset sisäänsä aidannut getto. Museo kattaa juutalaisuuden historiaa painottuen tietenkin holokaustiin.

Jo toista kertaa tällä reissulla pääsen ihastelemaan suomalaista nykyarkkitehtuuria. Polinin pääsuunnittelijana toimi Rainer Mahlamäki, ja museo valmistui vuonna 2013.

Polin.

Suomalaisen arkkitehtuurin kädenjälki.

Suurkaupungeista löytyy yleensä myös rosoisempi puoli, ja Varsovassa se sijaitsee Vistula-joen vastarannalla, siellä, jonne turistivirrat eivät yllä. Pragan kaupunginosassa sijaitsee Varsovan SoHo, entinen teollisuusalue, jota on uudistettu kulttuuri-, taide- ja elämyskeskukseksi. Alue muistuttaa vähän Tallinnan Telliskiveä.

Erityisen vaikuttava oli törmätä entisen moottoripyöräkorjaamon lastauslaiturilla isoon julisteeseen, jossa näyttelijä Tilda Swinton virnistää viiksiniekkana. Sisällä rouheissa tiloissa oli Swinton-rekvisiittaa, kuten sänky, jossa hän poseerasi taideteoksessaan. Tarjolla oli monenlaisia lyhytelokuvia esimerkiksi Derek Jarmanin, Jim Jarmuschin ja Pedro Almodovarin ohjaamina.

Kaikissa Tilda tietty pääosassa. Hän taitaa olla omimmillaan taide-elokuvissa, vaikka Oscar-palkittuna on menestynyt myös valtavirran leffoissa.

Tilda Swinton "käveli" vastaan.

SoHon alueella moni tehdasrakennus on saanut uuden elämän 

Vanhoja...

...ja uusia rakennuksia.

Katutaidetta.

Katunäkymää Pragan puolelta.

Mitä muuta Varsovasta jää mieleen? Ravintola-, kahvila- ja pubitarjonta täällä on kattava, suorastaan erinomainen. On myös ja nimenomaan kaikkea muuta kuin ketjuravintolaa, viiden päivän aikana olen törmännyt esimerkiksi useisiin artesaaniolutbaareihin. Oluttuopin kajpungin keskustassa saa yleensä 3,5-5 eurolla. Ateria maksaa iltaisin siinä 12-15 euroa. Kahvi on kallista, lähes Suomen hinnoissa.

Erona Suomeen on, että ravintoloissa riittää porukkaa. Ja toisin kuin ennalta oletin, kasvisravintoloitakin on runsaasti tarjolla ja ne ovat suosittuja.

Vielä pari huomiota. Jalankulkijat odottavat tosi kiltisti vihreän vaihtumista. Ambulanssien pilleissä on ärsyttävän kova ääni.

Puola-aika on lähtenyt liikkeelle mainiosti.

Jonotusta vegaaniravintolaan.

Jonotusta baaritiskillä.

Ekat kolme yötä: minihuone, sijainti loistavasti kaupungin keskustassa.

Seuraavat 3 yötä: mukava huone ratikka- ja metroyhteyksien päässä keskustasta.

Jälkimmäisen majapaikan liepeiltä.