lauantai 31. lokakuuta 2020

Emei Shan - pyhä vuori

YLÖS

Kerran olen juossut maratonin. Vähän yli 30 kilometriä juoksin urheilijan vauhtia. Viimeiset 6-7 kilometriä sinnittelin eteenpäin tavoitteena juosta seuraavalle lyhtypylväälle, jossa saattoi hetken huilata.

Samalta tuntui viikonloppuna, kun taivalsin hitaasti kohti Emei-vuoren huippua Sichuanissa.

Seuraavalle tasanteelle kun kapuan portaita, saan huilata hetkisen. Tai on pakko huilata hetki.

Päiväurakka: Yli 2000 metrin nousu näitä portaita, aikaa meni 8 ja puoli tuntia. Nyt ei enää pystyisi siihen, mihin 14 vuotta sitten.



Olin talsinut vuorta ylöspäin neljättä tuntia. Porras, porras, porras...

Talta maratonin juokseminen tuntuisi tänään. Pelkkää porrasta ylöspäin.


Alku oli helppoa. Nousin bussiin Baugoun kylassa.

Tai luulin helpoksi. Bussi olikin kiinalainen turistibussi. Sain pirtsakalta oppaalta täydellisen selvityksen, mitä tuleman pitää. En vain ymmärtänyt mitään. Sen jälkeen saatoin seurata ruotsinlaivan hyttimusiikilla taustoitettua tunnelmavideota Emei-vuoren huipulta.

Vuori on buddhalaisille yksi pyhimmista. Ja kaikkein pyhin asia kiinalaisille on nähdä vuoren huipulla auringonnousu.

Pääsin bussin kyydissä tuhannessa metrissä sijaitsevan temppelin juurelle. Pyhä huippu on 3100 metrissä. Reitti on kokonaan porrastettu. Ei tarvitse liata jalkoja.

Ensimmäisen päivän tavoite oli 15 kilometrin päässä, reilussa 2 kilometrissa sijaitseva elefant pathing pool -niminen luostari. Viiden tunnin sitkeän taivalluksen jälkeen saavuin luostariin puoli kolmelta.

Elefantti-luostarin kahvilan naisilla oli kaksi harrastusta. He tekivat innokkaina ristipistoneuletöitä ja ampuivat ritsalla apinoita, jotka uteliaina ja ahneina vaanivat ohikulkijoiden eväitä.

Reppu täytyi pitää tiukasti suljettuna, sillä apinat olivat röyhkeitä.

Luostarin taukopaikan kahvilaväkeä.

Luostarit henkivät vanhaa ja ränsistynyttä tunnelmaa.

Vihreää teetä siemaillessani usvan keskellä yläviistossa häämötti maali: kultainen temppeli.

Kaukana kukkulalla häämöttää seuraava luostari.

Sitten minuun iski perkele.

Nostin rinkan selkääni. Lähdin harppomaan ylöspäin kaksi askelmaa kerrallaan. Ohittelin harvoja kiinalaisia (paikalliset matkustavat ylös bussilla, ja loppumatkaksi jotkut vuokraavat kantajat, jotka vievät pyhät vaeltajat pyhälle vuorelle kantotuolissa). Vain harva kiinalainen kävelee alhaalta asti vuorelle.

Yhtäkkiä minulla olikin voimaa. Hiki tihkui läpi vaatteitteni. Ympärillä oli pelkkää utua. Silmälasit heijastivat samaa usvaa.

Kolme tuntia myöhemmin pilvien seasta paljastui leijuvia koppeja. Taivaalliset huilun sävelet täyttivät ilman perinteisena kiinalaisena melodiana. Vai tuliko ääni huonosti rasvatuista köysiradan vaijereista? 

Kiinan porho.

Lähellä vuoren huippua matkantekoa saattoi jouduttaa köysiradalla.

Vastaan käveli hymyilevia kiinalaisia. Niihao.

 

AAMU

Joku metelöi huoneeni ovella. Koputti, ja puhe oli kiinalaisen huutavaa.

Kello oli varttia yli kuusi. Aika auringon nousta.

Kansanvaellus johti vuoren hämärälle huipulle. Kultainen temppeli oli rakennettu muovista. Kiinalaiset olivat pukeutuneet lämpimiin sinikeltaisiin takkeihin, joita vuokrattiin alueen portilla. Vuoren rinteet olivat täynnä ylöspäin jonottavia busseja.

Sankka usva peitti huipun. Jossain takana aurinko nousi, nousee joka päivä.

Varttia myohemmin alaviistossa erotti leijailevia pilviä. Takana kohosi viereinen vuorenhuippu. Tämänkö kaikki kiinalaiset haluavat nähdä?

Pilvet peittivät auringonnousun. Maiseman saattoi kuvitella komeaksi.



Mutta ei hätää. Matkamuistomyymälä on auki. Postikorttisarjasta näkee, milta täällä voisi näyttää. Aina voi ostaa kumiapinan. Tai kehystetyn taulun, joka on taytetty perhosilla.

 

HILJAISUUS

Iltapäivä. Taas olen pilvien korkeudella. Tai pilvien sisällä. Matka on vienyt alaspäin puolitoista kilometriä.

Porras, porras, porras. Vasen kylki edellä, oikea kylki edellä, vasen kylki edellä. Kaksi askelmaa kerralla, yksi askelma kerralla, kaksi askelmaa kerralla...

Alamäen vuoro.

Ilma ympärillä on kuin maitoa. Roikkuvista oksista yksikään ei liikahda. Täysinäisen hiljaisuuden joukosta korviin kiirii juoksevan veden solina.

Oikealla ylhäällä häämöttää pystysuoraa kallioseinää, joka on verhottu pehmeän vihreillä kasveilla. Vasemmalla sumu hellittää. Kaukana alhaalla juoksee puro, jonka takana nousee uusi seinä. Satoja metrejä.

Tähän maisemaan on helppo kuvitella Tarzan lannevaatteessaan. Kuuntelen tarzan-huutoa, jota ei kuulu.

Porras, porras, porras, porras.

 
LUOSTARI

Kirkonkello kajahtaa. Ei kun luostarin kello.

Uudelleen. Mita kello on? Puoli kuusi. Aika munkkien herätä. Aika kaikkien muiden herätä.

Torkun yhä puoliunessa. Kellon koliseva ääni onkin nyt patarummun ontto kumina. Tahti tihenee, ja mukaan tulee laulua. Munkkien korkeaoktaavista laulua, jonka sävelkulku miellyttää korvaa.

Munkkien aamuseremoniaa voi seurata temppelin ovelta. Yhtä munkkia haukotuttaa.

Venerable trees -luostari


Luostarin käytävillä tunnelma on täysin päinvastainen kuin vuoren huipulla. Sängystä nouseminen tosin oli hankalaa. Kaksi kilometriä alamakeen on jaloille paljon pahempi kuin kaksi kilometriä ylämäkeen.

Majoituspaikkana luostari on pelkistetty. Huoneen katossa on lamppu, päädyssä pieni pöytä ja sivuilla neljä vuodetta.

Tunnelmallisempaa yömajaa on vaikea keksiä.

Vuorelta alas kapusin ruotsalaisten Karinin ja Fridan seurassa.

 Matka jatkuu aamun sumuun. Porras, porras, porras...

Porraskivien kantajilla on kova homma. Kantamus painaa non sata kiloa. Kokeilin...





 

maanantai 26. lokakuuta 2020

Vaaleanpunainen panda


Panda on oikeasti vaaleanpunainen. Tunnetumman mustavalkoisen värinsä panda saa vasta muutaman viikon ikäisenä. Myös pikkupandan silmät aukeavat vasta pennun ollessa muutaman viikon ikäinen.

Pandojen hoitokeskus Chengdussa on kiehtova paikka. Siellä on muutama kymmentä pandaa, joita yleisö voi seurata.

Pandat ovat valtavan sympaattisia ja leikkisiä. Kuin ne haluaisivat esiintyä ja poseerata yleisölle.




Aamun ruokinta-aikana panda istahtaa bambuaterian ääreen ja nautiskelee ruoasta täysin siemauksin. Taustalla toinen panda temppuilee puunoksalla. Roikkumalla oksasta pää alaspäin se kerää yleisön huomion ja ihastelevat huokaukset.




Keskuksessa on syntynyt parinkymmen vuoden aikana 200-300 pandaa, mikä on iso määrä ottaen huomioon, että pandoja ei maailmassa ole kuin ehkä tuhat. (Blogipäivitys vuodelta 2006, nyt vuonna 2020 pandoja on jonkin verran enemmän).

Panda on yksi vanhimpia maapallolla tallustelevista eläinlajeista. Pandasta on löydetty fossiileja viiden miljoonan vuoden takaa. Samaan aikaan eläneet mammutit sun muut ovat aikoja sitten kuolleet sukupuuttoon. Pandaa sanotaankin eläväksi fossiiliksi.

Panda selvisi ilmastonmuutokset ja mahdolliset meteorit, mutta selviääkö panda enää nykyajasta. Kysymys on vielä avoin.

Keskuksessa saattoi seurata mm. reilun kahden kuukauden ikäisten kaksosten elämää. Täti henkilökunnasta ruokki heidät tuttipulloilla kuin ihmisvauvat. Sen jälkeen pentupandat jäivät vauvojen tapaan ptköttämään ja potkimaan hoitopöydälle. Toinen niistä jopa onnistui kierähtämään vatsalleen.

Pienempi niistä syntyi 51-grammaisena. Pienin mitattu syntynyt panda on ollut 49-grammainen. Aikuisen pandan paino on noin 2000 kertaa suurempi.

Keskuksen videoesitys näyttää pandan synnytyksen. Emo kävelee ympäriinsä levottomana. Yhtäkkiä hänstä tipahtaa jotakin. Karvaton, hiiren kokoinen vaaleanpunainen otus kirmaisee juoksuun.

Emon käpälä nappaa pennusta kiinni, ja hämmentynyt emo huitaisee pennun pois läheltään. Äitipanda ei tunnu ollenkaan tajuavan, mita on tapahtunut.

Toisen lapsen synnyttäessään pandaemo jo tajuaa pitää huolta pennustaan. Ja huolenpito näyttääkin hellyttävältä.

Panda on täysin avuton ja muista riippuvainen puolivuotiaaksi asti. Luonnossa kaksosista selviää korkeintaan toinen, silla emo valitsee toisen, jota hoitaa. Toisen emo hylkää.

Videoesityksen perusteella voi vain hämmästellä, että yksikään pandapentu voisi selviytyä luonnossa.

 

Kuvassa kultapanda (punapanda), joka sekin on uhanalainen luonnossa.



sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Chengdu

Sichuanin pääkaupunki Chengdu oli matkani ensimmäinen todellinen suurkaupunki.


Pääsin taas poliisiauton kyytiin sightseeing-ajelulle. Tällä kertaa oikein maijan takapenkille. Kahteen kertaan läpi kaupungin.

Reissujen syynä oli viisumin pidennys. Matkaoppaassani on selvät ohjeet, missä viisumibyrokratian voi hoitaa. Mutta Kiinassa kaikki muuttuu niin nopeasti, etta uusinkin matkaopas on jo aika vanha. Kuten Chengdussa.

Majoituin tuttuun Dragon town youth hosteliin, jossa yövyin kaksi vuotta sitten kaupungissa ollessani. Hyvä etta aluetta enaa tunnisti. Vanhaa hutong-aluetta ollaan purkamassa, ja uutta rakennetaan koko ajan.

Dragon Town Youth Hostel oli tyylikäs ja tunnelmallinen, nyttemmin toki jo purettu.

Päivitys on vuodelta 2006. Tuskin vuonna 2020 tunnistaisin kaupungista yhtään mitään (paitsi Maon patasita tuskin on tuhottu).

Mao lienee paraatipaikallaan vielä vuonna 2020.

Dragon town youth hostel on viehättävin majapaikka, jossa olen Kiinassa ollut. Ikivanha, nelikerroksinen u-mallinen puutalo, u:n kulmat toki 90-asteisia. Sisäpihan puolella rakennusta ympäröi koristeellinen terassi joka kerroksessa. Mennyttä aikaa henkivällä rakennuksella on neljä kuukautta elinaikaa.

Aluetta ilmeisesti rakennetaan vanhan malliseksi. Uusia puutaloja on nousemassa. Voi olla, että kapeat sivukadut saavat pitää jatkossakin  tunnelmalliset teeterassit ja käsityöläisten pajat, ja alueen luonne säilyy. Toivottavasti.

Terassi vanhassakaupungissa.

Rakennustyömaata vanhankaupungin kupeessa.

Paikassa, jossa kartan mukaan sijaitsee viisumitoimisto, oli korkea liikerakennus. Ei poliisia mailla halmeilla. Onneksi sentään läheltä löytyi pieni poliisiasema, jonka ystävällinen poliisi käytti työajastaan ainakin tunnin turistin kierrättämiseen sen sijaan että olisi esimerkiksi pidättänyt paikallisia toisinajattelijoita.

Silti minun piti lopulta kävellä oikeaan paikkaan.

Liikennettä on Kiinan kaupungeissa mukava seurata niin kauan kun itse ei tarvitse nousta rattiin. Risteyksiin on pesiytynyt vaarallisen tuntuinen tapa. Kun valot vaihtuvat, vasemmalle kääntyvät kiihdyttävät ehtiäkseen suoraa ajavien alta pois. Jono seuraa perässä niin, että jo 50 metriä ennen risteystä autot oikaisevat vastaantulevan kaistalle.

Katujen ylitys on tehty jalankulkijoille helpoksi. Siitä pitävät huolen liikenteen sujuvuutta risteyksissä valvovat sedät ja tädit. Kun jalankulkijoille vaihtuu punainen valo, he nostavat punaisen lippunsa suoraan sivulle. Siitä tietää, että katua ei saa ylittää.

Toisaalta kun palaa vihreä, jalankulkijan kuuluu väistää kaikkia muita, kuten autoja, jotka saavat kääntyä oikealle punaisten palaessa.

Liikenteenvalvojat tuntee oranssista liivista ja lippalakista, punaisesta lipusta, pillista ja määrätietoisen tärkeilevästä ilmeestä. Ihan vaan, jos satutte törmäämään.

polupyörätaksin kyydissä.


Tienylityksen riemua.

Liikenteenvalvojan silmien alla.

Eilen saatoin seurata bussikuskia aitiopaikalta. Matka Zoigesta Chengduun kesti kymmenen tuntia, ja istuin aivan etupenkillä.

Aamuvarhaisella kolme samaan aikaan matkaan lähtenyttä bussia ajoivat kilpaa. Kaahasivat mutkat kuin rallikuskit ja ohittelivat toisiaan. Kuskit hihkuivat kuin videopelejä pelaavat pikkupojat.

Puolimatkassa rattivuoroon istahti nuori kaveri, jolla oli tarvetta näyttää kokeneemmille kollegoilleen (autossa oli kolme kuskia). Nuorukaisen ohitukset olivat välillä hyvinkin uhkarohkeita ja typeriä. Myöskään punainen liikennevalo risteyksessä ei tarkoita, että risteyksen yli ei saisi ajaa.

Bussimatkan tauolla Zoigen ja Chengdun välisellä vuoristoseudulla. Parisen vuotta reissuni jälkeen näillä alueilla rytisi tuhoisa maanjäristys, jossa noin 70000 ihmistä kuoli. Monin paikoin jyrkät kalliorinteet kaatuivat kylien päälle.

Bussimatkan maisema oli taas mainio. Suurin osa matkasta ajettiin jokilaaksossa tai ympäröivien vuorten rinteilla. Rinteissa oli runsaasti niin kuusia kuin ruskan kellertämiä ja punertamia lehtipuita. Öinen kuura sai maan monin paikoin kiiltämään auringonsäteissä. Joki solisi kimallellen kohti itäistä merta. Taustalla valvoivat valkeina lumihuippuiset vuoret.

Chengdun puistot ovat suosittja. Tytöt pelaavat korttia teetauolla.





Jotenkin yllättävä nähdä lavatanssimeininkiä kiinalaisessa puistossa Chengdussa.

Korvien puhdistuttaminen puiston teetuvan yhteydessä on sichuanilainen vuosisatainen perinne.

 

perjantai 23. lokakuuta 2020

Viisuminpidennys Kiinassa - piece of cake

 

Kiinalaisviranomaisia en jostain syystä osoitellut kameralla. Kuvan kohteeksi joutuivat sen sijaan zoigelaisen hotellin ripeät vastaanottovirkailijat.

Kun viisumin voimassaoloaika hupenee, sitä saa helposti pidennettyä Kiinassa. Siis teoriassa.


Lähdettyäni puolitoista viikkoa sitten Lanzhousta en ole isossa kaupungissa ollut. Mutta ei sekään ole ongelma, sillä matkaoppaan mukaan viisumiasiat on jopa kätevämpi ja ainakin nopeampi hoitaa pienissa kaupungeissa.

 

Siis teoriassa.


Xiahesta jatkoin matkaa etelään Hezuoon, jossa viisumiin saa pidennystä. Ei saanut tällä kertaa.


"Mene Zoigeen. Siella onnistuu varmasti", viisumivirkailija vakuutti.


Hyva tietää. Jatkoin matkaani etelään Langmusiin. Siellä, pikkukylässä, ei viisumiasioita hoidella. Mutta Zoige on sopivasti Langmusin ja Songpanin, kahden kauniin tiibetiläisen kylän välissä.


Huomenna on 30. päiväni Kiinassa. Viisumini on mallia double entry 30 + 30 päivää. Eli 30. päivän jälkeen pitää leimata passi jossain naapurimaassa tai hakea pidennystä.


Tänä aamuna saavuin Zoigeen, ja poliisiasema löytyikin helposti. Kohtuullisen nopeasti sain asiani esitettyä ymmärrettävästi. Mitään yhteistä kieltä ei tietenkään minulla ja poliiseilla ollut. Aloin odotella leimaa.


Poliisimies soitti jonnekin ja antoi minulle luurin.


"Erittäin paha tietokoneongelma", kertoi naisääni englanniksi.


"Sinun pitaa menna Chengduun. Ota taksi."


Chengduun on matkaa 600 kilometriä. Bussilla sinne kestää 16 tuntia. Taksi ei oikein kuulosta hyvältä vaihtoehdolta. Mutta toisaalta, viisumi vanhenee huomenna. Kiinan viisumi.


Poliisi soitti taas jonnekin ja yritti lukea passiani. Mikä maa?


Hän antoi taas luurin minulle ja kerroin puhelimeen: Finland


"England?" "Ei kun Finland". Okei, siis England. Ei kun...


Lopulta poliisisetä lähti huoneesta ja pyysi minua mukaani. Istuin poliisiautoon, ja ajoimme läpi kaupungin paikkaan, jossa oli useita satoja lapsia muodostelmissa. Etummaiset kantoivat kylttejä. Kaikki tuijottivat minua.


Kaikki.

 

Poliisi löysi lopulta etsimänsä henkilön. Menimme auton viereen. Mies alkoi kirjoittaa pitäen ruutupaperiaan poliisiauton konepellin päällä.


Passista lopulta löytyi Finland. Seuraavaksi piti kertoa nimi. Ja passin numero. Poliisiauton konepellillä.


Palasimme asemalle pollisikyydilla. Komesti taas läpi kaupungin punaisista valoista välittämättä.


Nyt minulla on passini välissä kiinaksi kirjoitettu paperi, jossa  lukee jotakin. Toivon, että siihen on präntätty: "Tietokoneemme oli rikki. Antakaa tälle miehelle viisumi älkääkä passittako häntä vankilaan".

 

Myohaan huomisiltana saavun Chengduun. Bussilla. Ylihuomenna marssin poliisiasemalle. Viisumittomana.

Bussimatkalla jossakin Langmusin ja Zoigen välillä.

Taksi Zoigessa.


Ravintola Zoigessa.