Ugly 5

Botswanasta pois lahtiessa pitaa oikein tahdata, jotta osuu. Raja Sambian suuntaan on yksi maailman lyhimmista.

Mailla on yhteista rajaa vain muutama sata metria. Rajan yli paastakseen pitaa ylittaa Zambesi-joki. Maisema on maukas, silla sillan kohdalta haarautuu toinenkin joki, Chobe.

Kaytannossa ollaan neljan maan risteyksessa, mika taitaa olla ainutlaatuinen paikka maailmassa. Chobe-joen takana on Namibia. Toisella puolella alkaa Zimbabwe.

Botswanasta Sambiaan paase lautalla. Pienelle lautalle mahtuu yksi iso rekka ja peraan yksi pienempi. Rekkajonot yltavat Botswanan puolelle pitkalle.

Jalankulkija paasi rajan yli kavelemalla lautalle ja maksamalla Sambian viranomaisille 50 dollaria.

Mutta ei Botswanasta mikaan kiire ollut pois. Maapera katkee sisaansa maailman suurimmat timantit ja maan pinnalla luonnonpuistot ovat maailmanlaajuisestikin huippuluokkaa.

Ja uuttakin oppii, kuten elainmaailman viisi rumaa. Big 5 tunnetaan laajalti mutta ugly 5:een kuuluvat korppikotka, hyeena, gnu, marabuhaikara ja villisika. Minusta etenkin villisika on sympaattinen enka gnutakaan tahan joukkoon liittaisi.

Botswana jos joku on villia Afrikkaa. Francistownin ja Kasanen valisella tiella ei turhaan ole tien vierella norsuvaroituksia. Kun tien vierella aasi tuhersi ruohotupponsa kanssa tai lehma katseli maailmaa verkkaisena, bussikuskit eivat juuri reagoineet. Mutta autas kun tien reunan ruohikossa kuikuili norsuperhe. Noyrasti jalka etsi jarrupoljinta ja elain kierrettiin kaukaa.

Tietaahan, miten siina kolarissa kavisi.

Kasanessa majapaikassa varoitettiin, etta ala lahde kavellen liikkeelle. Vaarallisia elaimia voi olla missa vaan. Tuumailin, etta ehka vahan kurkkaan. Vahan vaan. Mutta sen verran vanha jo olen, etta sotamieshauhiaan en sortunut.

Ja miksi olisi pitanyt. Elaimia ihmettelin safarijeepin kyydissa, Chobea ajavassa jokiristeilijassa, Okavangon suiston kanavia kulkevassa kanootissa ja ihan kavelysafarillakin.

Sellainen on Botswana.

Gaboronen ukkonen

Salama välähtää kaukaisuudessa, ja sitä on kiva seurata bussissa. Iso kaupunkibussi odottelee täyttymistään Gaboronen asemalla Botswanassa.

Jälleen välähtää. Ilta on jo melkein pimeä. Majapaikkaan on 15 kilometriä.

"Eilen välkkyi samalla lailla eikä satanut. Kaukana on", tietää skottimies Andy.

Taas välähtää. Ja heti uudestaan. Pari kevyttä pisaraa tipahtaa asfalttiin.

20 minuuttia myöhemmin:

Juoksemme Andyn kanssa minkä kykenemme. Sojotan taskulampulla valoa, vaikka taivas valaisee maiseman yhtenään.

Salama iskee melkein kohdalle. Andy yrittää lisätä vauhtia mutta kompastuu ja tekee kuperkeikan. Edessä sähkölinjan kohdalla kuuluu poksahdus.

Välähdys ja samanaikainen räjähdys. Nyt on kohdalla. Maisema on salamoiden keskellä sinertävän valoisa. Jälleen poksahtaa sähkölinjalla. Linja menee yli tien mutta alta on pakko mennä.

Painan reppuani vasten vatsaani. Toivon että passi ja rahat vatsakukkarossani pysyvät kuivina.

Vettä tulee kuin saavista. Hiekkatietä ei enää erota vaan se on yhtenä järvenä.

Pihavalo paistaa. Ei vielä tämä. Eteenpäin. Jalka liukuu kengässä. Välähtää. Jyrähtää.

Kotiportti. Katos. Kengät pois. Paita pois. Pyyhettä harteille.

"Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen sataa. Hyvän tuurin toitte," kertoo ääni baaritiskillä.

Jokohan Afrikka on pelastettu?

Swazimaan kuonot

Pikkubussin kuskin takana ensimmäisellä penkkirivillä meitä on neljä: kaksi suomalaista, hollantilainen ja nuori swazinainen.

Bussin lähdettyä yksi meistä nostaa läppärin syliinsä ja alkaa näpyttää. Arvaattekin varmaan, kuka. Swazinainen, tietenkin.

Olemme matkalla Nelspruitista Mbabaneen, Etelä-Afrikasta Swazimaahan.

Swazimaa on bkt:ssä laskettuna maailman maista sijalla 150. Ei siis ihan viimeisten joukossa mutta parantamisen varaakin on.

Legends backpackers.

Legends-hostellin perusteella Swazimaa voisi sijoittua paljon korkeammallekin. Dj soittaa Paul Simonia, jättikokoiset akaasiat varjostavat ison pihan miellyttäväksi ja kylmä olut maistuu hyvältä.

"Älä kosketa." "Älä avaa luukkua." Ei tee mieli rikkoa kieltoja. Mukavampi katsoa lasin takaa terraariossaan uteliaana tulijaa tuijottavaa kolmemetristä boaa.

"Varo krokotiilejä," huutaa opastetaulu, kun kävelen hiekkatietä läheiselle putoukselle. Vieressä virtaa vaivaisena joki. Kävelen keskellä tietä.

Swazimaassa on Afrikan paras luonnonpuisto bongata sarvikuonja, mainostaa opaskirja. Sinne!

Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Paikallislehden etusivu varoittaa helteestä: 41 astetta.

Juuri tällä kertaa autossa ei ole kattoa.

Sarvikuonotkaan eivät liiku. Löydämme päivän aikana 14 kuonoa, yksi niistä harvinaisempi black rhino, suippohuulisarvikuono.

Todistettavasti sarvikuonoja on yhä olemassa.

El ninjon synnyttämä kuivuus alkaa olla itäisessä Afrikassa tuhoisaa. Mkhayan puistossa on mustaksi kuivuneita lammen pohjia, joissa maa halkeilee eikä vettä näy. Generaattorit surisevat juotavaa muutamaan pisteeseen, mutta oppaame Africa on huolissaan.

"Nyt juuri ei tule vettä niihinkään," hän toteaa.

Korppikotkat ovat lepäämässä tai nähneet tilaisuutensa. Kymmenisen isoa, rujoa lintua vilvoittelee mutalammen äärellä. Kylpevät sarvikuonot eivät vielä näytä uhreilta.

Nostan penkille hetkeksi unohtuneen kameran. Mustan. Se on lähes polttavan kuuma.

Opas kysyy, haluanko nousta autosta ja kävellä vähän lähemmäksi.

Joo!

Sarvikuonot eivät reagoi minuun, kun hiivin tuulen alapuolelta. Taustalta kohti juomapaikkaa hölköttelee villisika. Jätän sopivan hajuraon.

Tuuli puhaltaa kuumaa hiekkaa. Idänlehtoturpiaalin viserrys kuuluu takaa.

Yön silmät

Yösafarilla kun sojottaa tehokkaalla lampulla, jostakin heijastavat silmät. Antiloopin silmät. Piikkisian silmät, biisonin silmät.

Norsun silmät eivät heijasta mutta sellaisen voi nähdä muutenkin.

Kuvassa isokudu.

Päiväsafarilla eläimen näkee kun opas ajaa auton eläimen viereen ja osoittaa sitä. Kuten puun oksalla makoilevaa kylläistä leopardia. Ylemmälle oksalle leopardi on jättänyt saaliinsa. Eihän kokonaista impalaa jaksa kerralla syödä.

Krugerin puistossa toteutui metsästäjän unelma: big five. Päivässä bongattiin leopardin lisäksi niin leijona, puhveli, norsu kuin sarvikuonokin. Viimeksi mainitun näkemiseen tosin kiikari oli tarpeeseen.

Ja todettakoon että minä sentään metsästin vain silmilläni.

Kuin kivinen puisto.

Blyden kanjoni.

Krugerin puistossa voi jopa pelata golfia (jos kenttä ei ole varattuna).

Maailman korkeimmalla sijaitsevassa maassa

Aggregaatti nostaa tasaisen huminan. Ilmaan nousee kevyt hiilenpolton katku.

Tien vasemmalla puolella on pellista kyhatty rakennus, jossa tiskilla on tarjolla omenoita, africolaa ja makeisia. Ylla on kyltti, jossa lukee: Welcome to Sani Top fruits shop.

Toisella puolen tieta on asuntovaunu. Sen takana on pari tiilitaloa, joissa on ruokokatot.

Afrikkalainen kyla.

Edessa avautuu upouusi asfaltti. Molemmin puolin tieta on betoniset kourut ojia merkkamassa.

Afrikassa usein aika kuluu odotellessa.

Olen istunut paikallani jo pari tuntia. Leena Lehtolaisen uusin Maria Kallio -tarina on ratkeamassa.

Takana on yo Lesothossa. Maassa, joka sijaitsee kaikkein korkeimmalla maailman maista, jos kriteerina kaytetaan maan alinta kohtaa. Lesothon alavin kohta on noin puolessatoista kilometrissa ja toisella puolen maata. Nyt ollaan 2874 metrissa.

Lesothossa elämä sujuu verkkaisesti.

Takanani on Sani Lodge Chalet, jonka baari mainostaa itseaan tehokkaasti: Afrikan korkeimmalla sijaitseva pubi. Kelpaa siina istua, horpata ja katsella alaspain kiemuraisena laskevaa tieta. Tieta, jota eilen kiemurtelin nelivetoauton kyydissa ylospain.

Yksi kauneimmista teista, missa olen kaynyt.

Kiemurteleva tie nousee Etelä-Afrikan puolelta Lesothoon.

Taman paivan paikkani, nojata betoniseen muuriin ei ole varsinaisesti paivan tavoitteena. Paivan tavoitteena on paasta eteenpain Lesothoa (aannetaan Lesuthu).

Kahden tunnin aikana ohi on ajanut kaksi autoa, turisteja molemmissa. Kayvat kaantymassa muutaman kilometrin paassa ennen kuin palaavat takaisin Etela-Afrikan puolella. Voivat kehua kayneensa jalleen yhdessa uudessa maassa.

Mina kehun kayneeni nyt 70 maassa, mutta pelkkia kaantymisia tahan tilastoon ei lasketa.

Viereisen kioskin isanta kertoo, etta aamulla nousi vuoren rinnetta yksi puskataksi. Punainen.

"Se palaa jossakin vaiheessa takaisin alas, kaantyy siella ja jatkaa eteenpain. Soitanko sinne, etta kiirehtivat?"

Pian sama mies palaa ja kertoo karun totuuden: ei ole rahaa puheluun. Voinko mina soittaa?

Jatkan odottelua.

Seuraavassa autossa on pariskunta, jolla on pieni vauva. Aikovat ajaa parikymmenta kilometria. Ei auta liftata ei kenenkaan -maalle.

"Sielta tulee pian Toyota, jossa on kolme miesta, ja kaikki kannissa kuin kaet. Alkaa liftatko siihen," neuvovat.

Emme liftaa, kun auto pian saapuu.

Mutta nyt tarppaa.

Kolmen turistin seurue on matkalla yoreissulle. Aikovat ratsastaa poneilla ja kayda oikeissa lesotholaiskylissa.

Kyydissa paasemme melkein Mokhotlongiin asti. Maaranpaahamme.

Näkymä Lesothon kuninkaiden vuorelta.

Ja missa maisemissa! Lesotho on kaytannossa ylatasankoa, jossa eroosio on kuluttanut pehmeat hiekat ja jattanyt kalloiset kukkulat. Maisema on taynna poytavuoria ja niiden valissa olevia laaksoja. Silmille herkkua.

Pysahdymme seuraamaan lampaiden keritsemista. Seuraavaksi poikkeamme maaeudun kylassa, jossa meille tarjotaa paikallista olutta (maistuu omenasiiderilta) ja lampimantuoretta leipaa.

Keritsijä saa palkkaa kaksi randia (15 senttiä) lammasta kohden.

Oppaanamme on nuori nainen, joka puhuu parempaa englantia kuin mina mutta joka ei ikina paase suihkuun, ei ikina nae telkkaria eika ikina paase ulkomaille.

Kyla ei ole sahkoverkossa, mutta aurinkopaneeli tuo sen verran virtaa, etta radio kuuluu.

Naisella on unelma: han on jo kaynyt lukioa, ja seuraavaksi han haluaa yliopistoon. Ehka han viela paasee suihkuun ja ulkomaille.

"Haluan toimittajaksi. Ehka mina viela joskus olen telkkarissa," han sanoo punastellen.

Lesothon korkein huippu on 3480 metrissa. Paikka on Afrikan korkein Kilimanjarosta etelaan.

Afriski on laskettelurinne. Juuri nyt vierein Oxbow Lodge on hiljainen. Olemme paikan ainoat asukkaat, mutta talvella on toisin. Kaikki 40 mokkia ovat taynna, ja hinnat ovat kolminkertaiset tamanhetkiseen.

Eika viela ensimmaistakaan turistia missaan. Paitsi ranskalaismies, jonka teltta hohti kuunvalossa pratkansa vieressa yksinaisena Sani Passin talla puolen.

Yksinäinen telttailija.