Saa sylkeä

Id Kah -moskeija Kashgarissa, muinaisen silkkitien yhdessä tärkeimmistä kaupungeista.

Id Kah -moskeijan pihalla oleva kyltti sanoo, etta sylkeminen moskeijan alueella on kielletty.

Vieressä oleva taulu esittelee Kashgarissa sijaitsevan moskeijan. Lopussa kehutaan Kiinan hallitusta, miten se suhtautuu positiivisesti vähemmistökansoihin, kuten uiguureihin, ja vaalii niiden kulttuuria.

Ohitse kulkee mies, joka vetaa nielusta kunnon kerta-annoksen räkää ja sihauttaa klimpin betonille.

Kiinassa sanat ja teot ovat joskus kaukana toisistaan.

Kiinan läntisin kaupunki Kashgar on mielenkiintoinen. Kashgar on muinaisen silkkitien yksi keskeisimpiä ja tärkeimpiä kauppakaupunkeja. Sinne on tultu kaukaa kaupantekoon jo 2000 vuoden ajan, ja sinne tullaan edelleen kaukaa.

 

Kashgaria asuttavat pääosin uiguurit, turkkilaisperäinen kansa. Kaupungin sivukujilla on mukava kävellä. Kaksi- ja kolmikerroksiset puutalot ovat kauniita. Koko talon levyiset parvekkeet ovat veistoksellisia ja täynnä koristeellisia yksityiskohtia. Kivitalot ovat vastaavantyylisiä, parvekkeettomia. 

Hedelmä- ja maustekauppiaat ovat pystyttäneet kojunsa keskelle katuja. Niiden ympärillä puikkelehtii jalankulkijoita, polkupyöräilijöitä, skoottereita ja harvoja autoja. 

Kujien varsilla käsityöläiset harjoittavat ammattiaan. Kuparisepät takovat kauhoja, vaatturit polkevat ompelukoneitaan, veitsentekijät hiovat teriä palottelukuntoon. Kauppiaat ovat tuoneet esille hattunsa ja korunsa. Lampaanruhot roikkuvat kojujen edustalla, lampaanpäät jököttävät yhä vieressä polkyllä. Valmistuvien kebabvartaiden ja savun tuoksut saavuttavat ohikulkijat. 

Uuttakin teknologiaa on vanhassakaupungissa. Avoimista ovista voi seurata, kuinka hammaslääkäri poraa asiakkaan hampaita. Tuolit ja välineet ovat pikavilkaisun peruteella samanlaisia kuin Suomessa. Ja huoneen valoisin paikka on tietenkin avonaisen oven tai ikkunan äärellä.

Uiguurit ovat pukeutuneet kauniisti. Lähes kaikilla miehillä on paikallinen, kirjava puoli päätä peittävä hattu. Skoottereita ajavat naiset näyttävät söpöiltä lyhyissä hameissaan. 

Mutta sellaista elämä on Kashgarissa enää vanhassakaupungissa ja sivukaduilla. Turkua hieman isompaa kaupunkia halkoo useita leveita väyliä. Liikenne on sen verran rauhallista, että kävellen pääsee helposti tien yli. Skootteri on yleisin kulkuväline

Mao elää vahvana katukuvassa.

Teiden varsilla on isoja, persoonattomia, laatikkomaisia betonitaloja. Läheiset tehtaat tupruttavat makeaa hajua ilmaan. Kaukainen horisontti nayttaa sumuiselta

"Eiko olekin hieno talo", kehuu satunnainen vastaantulija tien toisella puolella olevaa kymmenkerroksista kolossia. 

Mietin, miksei takana näkyvä maailmanpyörä pyöri.

Pakistanin ja Kiinan rajaseudulla

Sost

Näiden veikkosten kyydissä liftasin kohti Pakistanin viimeistä rajakaupunkia.

 

Afgaanihuiviin pukeutunut rekkakuski johdatti minut Sostiin, kaupunkiin, joka hehkui rajaseudun ankeutta. Sost on Pakistanissa viimeinen kaupunki ennen Kiinan rajaa.

 

Passussa olin odottanut tien varrella kyytiä kolme tuntia. Sunnuntaina bussitkin kulkevat harvoin, ja Passun kohdalla busseissa oli väkeä jo kattoja myöten.

 

Pakistanilaista liikennekulttuuria.

Maisemat Pasun kylässä.

Sostissa parakkimaisten rakennusten edessä toimettomina istuneet miehet katselivat minua, kun kävelin hitaasti kylän tuulista, ainoaa katua. Karakorum Highwayta.

 

Tuuli ulvoi rakennusten nurkissa. Jossain särähti ruostunut sarana heilurioven avautuessa. Tien takana valvoivat hiekkaiset vuorenseinät. Parin päivän päästä bussi veisi minut Kiinaan.

 

Hotellihuoneeni oli vilpoinen. Sähköt toimivat ajoittain. Jääkylmään suihkuun ei tehnyt mieli. Vessassa oli tällä kertaa onneksi tavallinen pytty.

Sostin pääkatu (ja ainoa katu).

Arki.

Sostin bussiasema. Tällä kyydillä matkasin rajan yli Kiinaan.

Tashkurgan

 

Kiinan puolella matkaaja saapuu ensimmäisenä Tashkurganiin. Kylämäinen kaupunki on hiljainen. Pakistanissa kapeana kiemurrellut valtatie muuttuu heti nelikaistaiseksi, ja sitä risteävillä teillä on liikennevalot. Kaupungin halki kulkee leveitä, viivasuoria väyliä. Kiinassa ollaan suurellisia.

Pakistanin ja Kiinan rajalla 4700 metrin korkeudessa.

Tie on heti parempaa Kiinan puolella.

 

Kun vertaa Pakistaniin, huomio kiinnittyy naisiin. Ehkä siitä syystä, että Pakistanissa niitä ei juuri näy. Esimerkiksi Sostissa ei näkynyt ainoatakaan paikallista naista.

 

Tashkurganin kirgiisinaiset ovat koristeellisia. Hattulaite on korkea, ja sitä peittää värikäs huivi. Mekot ovat kirkkaita, ja sääriä peittävät nailonit, jotka on kiedottu pitkien housujen päälle.

Tashkurganissa maistui heti muutama olut kuivan Pakistanin jälkeen.

Tashkurganin tyhjälle asemalle ilmestyi aamulla "kahvila".

Karakul

 

Karakul on upea järvi. Eikä pelkästään järvi itsessään, vaan järvi ympäristöineen. Karakul sijaitsee 3700 metrin korkeudessa kahden massiivisen, 7700- ja 7550-metrisen, vuorenhuipun välissä.

 

Järven ympäri kävelee neljässä tunnissa. Siinä tulee näpsittyä monta kuvaa, kun maisema näyttää aina vaan entistä paremmalta. Ja näkymä on kuitenkin suunnilleen sama. Taustalla vuoret ja edessä järvi, eläimiä, kyläyhteisöä ja välillä kaikkia yhdessä. Ja toisinaan taas vuoren yllä ja edessä liukuvat pilvet muovaavat maiseman uudeksi.

Saavuin kylään tiistaina kymmeneltä. Vastassani oli kirgiisimies Enedin. Han tarjosi majapaikaksi jurttaansa, "joka tosin on vähän kylmä".

Kirgiisikoti Kiinassa.

 

Katselin ympärilleni. Lämmin auringonpaiste ei vielä ollut sulattanut järven lahtien jääpeitettä.

 

"Jos tuntuu kylmältä, voit majoittua läheisessä kylässä asuvan veljeni luokse", Enedin jatkoi.

 

Kiersin järven ja palasin jurtalle. Enedin ehdotti lounasta naapurin luona. Naapurin rouva esitteli punaista lihapalaa. Jakkia. Hän paloitteli sen terävällä veitsellään ja laski kiehuvaan veteen lisäksi kaalia ja tomaattia.

 

Sen jälkeen emäntä otti pussista jauhoja ja alkoi vaivata niitä. Kaulimella hän pyöritti jauhoista levyn ja työnsi sen eräänlaiseen silppuriin. Ja kas, nuudeleita siinä. Ne sekaan kattilaan, eikä keitto ollut yhtään hassumpi.

 

Veljen kylään oli reilun tunnin kävelymatka. Isäntä oli kiinnostunut ostamaan vaelluskenkäni. Hänen vanhin poikansa puolestaan havitteli silmälasejani.

 

Naiset tuntuvat täälläkin tekevän työt. Isäntä syljeksi kaminan viereen tiililattialle, kun emäntä valmisti ruokaa - nuudelikeittoa jakinlihalla höystettynä.

Minun huoneeni.

Jakkinuudelikeittoa tulossa.

Jakkikakkakikkareita lämmitykseen.

Isäntäperheeni naisväki.

Isäntäperhe kotonaan.

 

Sain talon toisen huoneen kokonaan omaan käyttööni. Etuosassa tiililattialla oli kamina, jossa jakinpaska lämmitti huonetta kummasti. Takaosaa oli korotettu kolmella tiilikerralla, jonka päälle oli asetettu matto. Takaseinällä oli kymmeniä värikkäitä huopia kokoonkäärittyinä.

 

Katossa näkyivät puupalkit. Seinien yläreunat ja keskilattian "toteemipaalu" oli koristeltu värikkäästi.

 

Mitään vessatiloja ei talossa ole. Pesupaikan virkaa sai tehda läheinen puro. Minulle jäi täysin epäselväksi, missä asukkaat tekevät tarpeensa.

Vielä vähän kylämaisemia Karakulista.

Tässä majoituin.

Näissä korkeuksissa on kuulasta. Ollaan 3700 metrissä, vuorten huiput pitkälti yli 7-tonnisia.

 

Kirvesmies ja Lady finger

Kuvassa Karimabadin Baltit Fort. Sen taakse pitäisi lähteä kiipustamaan.

Lady finger on valloitettu. En väitä, etta olisin sinne kiivennyt, kukaan ihminen maailmassa ei ole. Mutta olen nähnyt sen riittävän läheltä. Tosin vain hetken ajan, pilvien keskeltä pilkottaen.

Vuori on noin 6500-metrinen, Ultar Peakin vieressa Karimabadin kylän takana. Ultar Peak -vuoria on itse asiassa kaksikin, toinen niista tunnetaan nimella Japanese killer mountain. Maineikas japanilainen kiipeilijä sai surmansa yritettyään kiivetä vuorelle.

Lady finger on kuin nainen sormi pystyssä: Sosso. Ei tänne niin vain tulla. Vuori törröttää piikkinä kalliossa, niin jyrkkänä että lumikaan ei kunnolla siihen tartu.

Matka Karimabadin kylästä Ultar Meadow'lle kesti 3,5 tuntia. Puoli tuntia matkasta meni paikallisen paimenen kanssa kinasteluun. Mies tuli polulla vastaan kirvestä heiluttaen: tästä ei mennä ilman rahaa. Yksityisalue. 50 rupiaa.

Kiipeilykaverinani oli kylässä tapaamani amerikkalainen Deb. Nuori nainen on kiertänyt maailmaa yksin helmikuusta asti. Hän kertoi saaneensa Pakistanin viisumin yllattävän helposti. Kertoi myös, että kotimaansa viranomaiset saattavat tästä lähtien pitää häntä epäilyttävänä henkilönä.

Periaattestakaan emme maksaneet paimenelle. Tilannetta seurasi sivusta 13-vuotias poika, joka kertoi, etta on toinenkin reitti. Vähän vaarallinen, mutta hän voisi opastaa.

Nousimme ylemmäs rinnettä, jossa kapea polku kulki korkeuskäyrien suuntaisena. Ei ongelmia, kunhan vain ei katsonut alas.

 "Nyt tulee vähän vaarallinen kohta", poika varoitti.

Polku loppui. Kallio oli jyrkkä, noin 45-asteinen. Poika meni edellä, ja minä kuljin perässä etsien paikkaa jaloilleni ja käsilleni. Hitaasti ja yksi raaja kerrallaan. Siinä ja siinä oli, ettemme kääntyneet takaisin.

 

Jalan- ja kädensijat piti katsoa huolellisesti.

Pian reitti muuttui poluksi, helpommin kuljettavaksi. Pojalle maksoimme sen, mitä paimen oli pyytänyt itselleen.

Polun vieressä vasemmalla kulki metrin levyinen kanava, jonka takana nousi satoja metrejä korkea pystysuora seinämä. Toisella puolella satojen metrien syvyydessä koski vellosi jäätiköistä sulavaa vettä.

Polku oli toista metriä leveä, mutta kävellessä ei voinut katsoa maisemia. Pysähdellä piti.

Pian maisema muuttui. Epämääräinen, kivikkoinen reitti alkoi nousta jyrkemmin. Varsinaista polkua ei enää ollut. Oikealla virtaava koski oli muuttunut kiviseksi jäätiköksi, joka oli noussut jyrkästi eikä enää kulkenut niin syvällä. Maisema ei ollut niin pelottava, vaikuttava toisella tavalla.

Aikamme noustuamme päädyimme vuorten keskelle amfiteatterimaiselle tasangolle, jossa oli niityn reunalla pieni vuoristomökki. Vuoret ympärillä olivat pilvien peitossa, kunnes ne hetkeksi raoittuivat ja Lady finger pistäytyi seuranamme poistuen lähes saman tien pilvien huomaan.

Lähellä nousi jyrkästi valtava jäätikkö, jota ei ensin meinannut vuoresta erottaa.

Matkaan meni ylämäkeä 3,5 tuntia. Paluumatka myohemmin hoitui 1,5 tunnissa, mutta reisille alastulo oli rankka.

Ylhaalla oli mukava istahtaa ja syödä eväitä, mutta 3250 metrin korkeudella tuli nopeasti kylmä.