maanantai 21. syyskuuta 2020

Karimabad

 

Tällaisissa maisemissa majailin Karimabadissa.

Ruoka on valmista ja pöytä katettuna. Kello on iltaseitsemän, ja Old Hunza Innin päivällispöytä odottaa ruokailijoita. Ja niitä alkaa tulla. Pitkä pirtinpöytä kerää kaasulampun ympärille nopeasti 20 reissaajaa. Sana on kiirinyt ympäri Karimabadin.

Keski-iän ylittänyt, tyylikkäästi harmaantunut hotellin omistaja kantaa pöytiin teekannut: vihreää teetä. Seuraavaksi pöytää kiertää pari kulhoa maukasta kasviskeittoa. Kulhoja kannetaan lisää sitä mukaa kun ne tyhjenevät.

Katselen ympärilleni ja huomaan, että en ole ruokakunnan vanhin. En sinne päinkään. Minulla on vielä tulevaisuutta reppureissaajana. Pöydän päässä istuu kaksi australialaisveljestä - kuusikymppisiä. Minua vastapäätä on hollantilainen pariskunta, jotka kertovat olevansa 62-vuotiaita kumpikin.

Australialaiset ovat tulleet Kiinasta ja jatkavat Intiaan.

"Vaimo vaatii luksusolosuhteita. Siksi olen matkassa veljeni kanssa, toinen miehistä kertoo.

Hollantilaiset lensivät Islamabadiin pari viikkoa sitten. Täältä he jatkavat Kiinaan, edelleen Tiibetiin ja Nepalin kautta Intiaan. Heillä on lentolippu kotiin Madrasista. Heihin saatan viela törmätä.

Hollantilaiset kertoivat tavanneensa toistaiseksi yhden maanmiehensä. Saman Marcon tapasin minäkin, Gilgitin nettikahvilan kynttilänvalossa sähkökatkoksen loppumista odotellessa.

Kerroinko jo Marcosta? Han lopetti työnsä hevosten kengittäjänä ja lähti moottoripyörällä matkaan suuntana Australia. Takanaan hänellä ovat Turkki, Iran, Pakistan (Baluchistanin mellakoitten aikana hän oli kaksi päivää poliisin järjestämässä turvapaikassa). Luin hänen nimensä muutaman kerran Baltistanin poliisitarkastuspisteissä, joihin länsimaalaisten kuuluu kirjoittaa nimi ja passitiedot.

Ruokapöydässä istui myös minua kolme vuotta nuorempi italialainen Elena, joka pääsiassa asuu Varanasissa, Intiassa tekemättä mitään kummempaa. Nyt hän on menossa Chitraliin opettamaan englantia kuukaudeksi. Englanninopettajista täällä on kova pula. Jopa minun kielitaidollani (valitettavasti) saattaisi päästä opettajaksi. 

Pääruoan aika. Isot riisivadit saapuvat pöytään. Seurana niillä on dalia ja pinaattia sekä salaaa. Maukas kasvisateria, mikä tässä maassa on harvinaista. Pakistanilaiset ovat non-vegetaristeja. Ruoka ei täällä muutenkaan ole ollut erityisen maukasta, taso on kaukana Intian ruoista.

Karimabad on erikoinen paikka. Kylä sijaitsee jyrkässä rinteessä. Useita satoja metrejä alempana laakson pohjassa virtaa Hunza-joki. Useita kilometrejä ylempänä on joukko 7000-metrisiä vuorenhuippuja, jotka nyt ovat pilvien peitossa.

 

Arkea pakistanilaisessa vuoristokylässä.






Karimabad saattaa olla Pakistanin turistisin kylä. Keskustassa matkamuistomyymälät kaupittelevat postikortteja, t-paitoja, retkeilyvälineitä, kullanvärisiä vuohensarvia, puunorsuja... Vähän väliä vastaan kävelee nykypäivän hippejä, jotka pukeutuvat pakistanilaisittain, tai ryhmiä keski-ikäisiä pakettimatkalaisia, lähinnä Australiasta ja Uudesta-Seelannista.

Majapaikkani on kylän halvimpia mutta varmasti tunnelmallisimpia. Sähkö on ajoittaista, pariin päivään sitä ei ole ollut. Majailen huoneessa, jossa on koruttomasti kaksi sänkyä ja ikkunalauta säilytystilana. Ikkunaluukut aukeavat, jolloin hyttysverkkojen takaa näkyvät joen vastarannalla olevat vuoret vihreine rinteineen. Kaunista.

Kyykkyvessa ja suihku ovat yhteisiä. Lämmintä vettä tulee, jos sähkö kulkee. Illalla oli miellyttävä nukahtaa joen kuohutessa alhaalla.

Huone maksaa 2 euroa, eilisillan päivällinen maksoi euron.

Maisemat Hunzan laaksossa ja Karimabadin ympärillä ovat huikeita.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti