Panaman kanava ja vihreät kunnaat

Näyttäisi olevan suurta urheilujuhlan tuntua. Väkijoukko tungeksii katsomoista eturiviin ja kamerat osoittavat etuviistoon.

Jopa selostus toimii: seuraava alus jatkaa matkaansa kohti Japania.

Olen Mirafloresissa, Panaman kanavalla, ja katselen laivoja.

Sulkuportti on laivan takana suljettu, ja alus alkaa pikkuhiljaa vajota, mutta onneksi samaan tahtiin laskee myös veden pinta.

Rahtilaivojen hidasta etenemistä on yllättävän hypnoottista seurata. Alusten molemmin puolin kulkevat kiskot. Kummallakin puolella on kolme eräänlaista veturia, joista kulkevat vaijerit kanavan alukseen.

Kanava näyttää yllättävän kapealta, eikä aluksen laitojen ja altaan reunan väliin kovin paljon tyhjää tilaa jääkään.

Vasemmassa altaassa vesi on jo laskettu ja alus pääsee pian jatkamaan matkaa. Taaemman aluksen altaan vesi on yhä korkealla.

Kanava kulkee aivan Panama Cityn kupeessa. Kaupunki on hämmentävä sekoitus kurjuutta ja loistokkuutta. Tunnelma on karibialainen verrattuna matkani lattarimeininkiin.

Panaman pilvenpiirtäjämaisema on vähän yllättävä.

Toisenlaiseen Panamaan tutustuin Boquetessa, lähellä Costa Rican rajaa.

Vuoristokylän ovat löytäneet sekä yhdysvaltalaiseläkeläiset että eurooppalaiset reppureissaajat.

Kylän ympärillä nousee kukkuloita, joiden rinteillä näkyy loisteliaita taloja. Etäämpänä riittää puhdasta, vihreää luontoa.

Ensin mainitut ovat eläkeläisten reviiriä, jälkimmäisessä tapaa nuorempaa reissukansaa.

Vihreyttä läntisen Panaman ylängöillä.

Tarina päättyy tällä kertaa näihin maisemiin. Jatkoa toivottavasti joskus seuraa.

1968:n jälkien perässä

Vuosi 1968 muistetaan maailmalla poliittisesta liikehdinnästä ja väkivallanteoista.

Costa Ricassa oli myös rajua liikehdintää ja väkivaltaista purkautumista. Siihen asti nukkunut tulivuori Arenal yllättäen syöksi sisuksiaan rajusti ja odottamattomasti heinäkuisena maanantaiaamuna.

Kolme kylää tuhoutui kokonaan ja lähes sata asukasta kuoli.

Vaellusreitistö on saanut nimensä suuresta purkauksesta.

Alueelle purkaus oli hirvittävä onnettomuus, mutta toisaalta ilman sitä minäkään en nyt täällä olisi. Laava valui tulivuoren sisuksista aina vuoteen 2010, ja sitä tultiin ihmettelemään ympäri maailmaa.

Tuhoutuneet kylät olivat Arenalvuoren länsipuolella. Itäpuolella sijainnut pieni La Fortuna oli nimensä mukaisesti onnekas ja selviytyi purkauksista vahingoittumattomana. La Fortuna alkoi kerätä uteliaita turisteja ympäri maailmaa, ja sinne alkoi nousta nopeasti ravintoloita ja hotelleja.

Laava ei enää virtaa, mutta paikka on kaunis. Tuliperäistä kuohuntaa on edelleen runsaasti maankuoren alla, ja alueella on useita kuumia lähteitä ja niiden ympärille nousseita luksuskylpylöitä.

Tabaconin kuumien lähteiden paikalla sijainnut kylä jäi laavavirtojen alle 1968.

Guatemalan, Hondurasin ja Nicaraguan jälkeen hintojakin voi taas taivastella, eikä listahintoihinkaan ole luottamista. Paremmissa ravintoloissa ruokalistan hintaan lisätään vielä 15 prosentin vero ja sen päälle kymmenen prosentin palvelumaksu. Suomen hinnoissa aletaan olla, paitsi olut sentään on edullista.

Ravintolat ovat kylläkin sympaattisia ulkotiloja, kuin terassilla koko ajan oltaisiin. Katto sentään tarvitaan auringon porotusta suojaamaan, mutta seinillä ravintoloissa ei ole mitään tekoa.

Mutta ei kun vuorimaisemia katsastamaan.

Tulivuoren huipulle ei pääse mutta rinteillä on polkuja, joista voi ihailla läheistä huippua sekä järveä. Siellä voi myös ihmetellä laavakiveä. Maisema on välillä kuin kuun pinnalta.

Polut ovat paikoin karuja mutta pääasiassa ne kiemurtelevat sademetsän suojassa.

Maisema Arenaljärvelle on kaunis.

Yksi La Fortunan vetonauloista on iso vesiputous, josta vettäkin syöksyy sen verran vauhdikkaasti, että samanlaista suihkukuvaa ei saa kuin mitä Ometepen saaresta sai.

Putouksen juureen on vesi kaivertanut altaan, jossa saa uida varoen ettei vesimassojen imu ala hallita liikaa. Kylmä vesi on kyl piristävää. Täällä nimittäin on hiki melkein koko ajan.

Fortunaputous kaukaa...

...ja läheltä.

Putouksen juurella vesi on kalaisaa.

Arenalin alueella autoton on välillä ihmeissään. Busseja kulkee harvakseen. Niinpä maantie tuli tutuksi myös jalkamiehen vinkkelistä, ja rehevää seutua täällä on.

Tällä tiellä voi tulla ahdasta jos pitäisi väistää autoa.

Tarkemmin sanoen busseja kulkee vähän väliä mutta ne kuljettavat turistiryhmiä tai kylpyläasiakkaita hotellin ja kuumien lähteiden väliä.

Ufo vai Saturnuksen renkaat

Ufoko sieltä laskeutuu?

Ilta alkaa hämärtyä. Tulikärpästen valo vilkkuu pientareilla. Kurlutusta ja kaskaitten sirinää kuuluu etäämpää.

Mutta että ufo?

Concepcion-tulivuoren huipun ympärille on kertynyt pilveä. Jos ei ufo niin ehkä Saturnuksen renkaat.

Ometepen saari Nicaragua-järvessä on kasvanut kahden tulivuoren ympärille. Concepcion on niistä korkeampi reilu 1400-metrisenä.

Laivasta Ometepea katsoessa mittakaava hämärtyy. Saaren ympärysmitta on lähes sata kilometriä.

Laiskana miehenä kapuan sen rinteitä ainoastaan näköalapisteelle. Sinne pääsee tunnissa ja vartissa, kun huippu vaatisi nelisen tuntia ja pitkän, kivisen alamäkietapin sen päälle.

Näköalapaikalta voikin ihailla saaren toista huippua, Maderasia.

Taustalla Maderas

Tässä Maderas jo lähes pilvien peitossa.

Maderasin puoli saarta on sademetsäisempää ja kosteampaa. Paikallisten mukaan huipulle vievät kiipeilypolut ovat mutaisia ja liukkaita, mutta ehkä sentään San Ramonin vesiputoukselle voisi päästä.

Vuokraan skootterin, jolla pääsen kapuamisen lähtöpisteeseen. Saaressa tiet ovat huonoja ja julkinen liikenne harvaa kuin Suomen maaseudulla.

Skootterimies.

Kävelyreitin alkumatka on leppoisan loivaa ylämäkeä. Voi vaikka keskittyä kuuntelemaan sademetsää, jossa ääntä pitävät kovimmin mölyapinat. Puiden latvoissa viihtyvien apinoiden ääntely on putputtavaa haukkumista, joka välillä tuntuu nousevan tappeluksi.

Putouksen lähestyessä reitti muuttuu kiviseksi, jossa jalansija pitää valita huolellisesti. Pian huomaan, että käsiäkään ei kannata tökätä mihin tahansa.

Reitilläni nimittäin luikertelee käärme eikä mikä tahansa vaan hyvin myrkyllinen korallikäärme. Luikertelija näyttäisi onneksi olevan sunnuntairetkellä eikä ainakaan näytä aggressiiviselta, joten ehdin hyvin kaivaa kameran taskustani. Ja onhan käärme pieni, vasta poikanen, mutta kaipa sillä jo on myrkkypatruunansa.

Korallikäärme.

Pian korkea mutta yllättävän vähävetinen putous jo näkyykin.. ja mikäpä hikisen urakan jälkeen onkaan mukavampaa kuin antautua vesisuihkulle ja hetken aikaa tuuletella maailman kummallisuutta voittajan elkein.

Vielä pari räpsäisyä saaresta.

Saaren asutus on kahdeksikon muotoisen tien varrella. Majapaikkoja ja ravintoloita on tarjolla runsaasti, mutta nyt on vielä aika hiljaista.

Concepcion.

Punainen hehku

Punaisena hehkuva magma kiehuu ja kuplii. Yritän nojata kaidetta vasten tiiviimmin ja kurottautua kauemmas, mutta eihän tästä kummempaa kuvaa saa, kun ympärillä on pilkkopimeää ja magma velloaa ehkä parin sadan metrin syvyydessä.

Punainen hehku.

Magmakuva samasta paikasta hieman ennen pimeyttä.

Hetki on jotenkin korni. Ihmisiä on saapunut pikkubussikaupalla tulivuori Masayan kraaterin äärelle, ja autolla pääsee ihan viereen. Eräänlainen charterlandia tämäkin.

Pikkubussin kyydissä minäkin tulin, joten mikäpä minä olen valittamaan. Jo kauan ennen perillepääsyä pohdiskeltiin vieruskaverin kanssa, että pilviäkö tuolla, mutta 900-asteinen kiehuva kivimassa nostaa muhkean savupilven. Masaya on Nicaraguassa kaikkein voimakkaimmin savua tupruttava tulivuori.

Tulivuorien jono kulkee läpi melkeinpä koko Väli-Amerikan läheltä Tyynenmeren rantaviivaa.

Granadan kaupungin ympärillä nousee useita tulivuoria. Niitä on hieno bongata taivaanrannalta Granadan upeiden kirkkojen torneista.

Kahteen kellotorniin kiipustin. Kummassakin on sama varoitus: älä soita kelloja!

Tornista voi ihastella paitsi tulivuoria myös viehättävää kaupunkia ja sen tyylikkäitä kattoja.

Auringonlaskun maisema katedraalin tornista.

Saderintama lähestymässä järveltä.

La Merced -kirkko rakennettiin alun perin 1500-luvulla.

Granada on kuin vanha espanjalainen kaupunki, ja sitähän se tavallaan onkin. Kaupungin perusti espanjalainen Cordoba, joka oli kotoisin Granadasta. Kaupungille hän antoi kotikaupunginsa nimen, ja Nicaraguan rahayksikkö on nimetty Granadan perustajan mukaan.

Granada poltettiin maan tasalle 1850-luvulla, ja kaupunki on käytännössä rakennettu kokonaan sen jälkeen, eräänlainen Nicaraguan Turku siis.

Lisäksi kellotorneista voi ihastella viereistä Nicaragua-järveä, jonka ulappa jatkuu aavana. Järvi on Väli-Amerikan suurin.

Rantapäivä Apoyo-järvellä. Kraaterijärvi on lähes 200 metriä syvä, ja vesi on erityisen kirkasta.

Tulivuorimaisemaa Granadan katujen takaa.

Guadalupen kirkko, taustalla katedraali.

Granadan katuja.

Omakuva.

Vallankumouksia ja tulivuoria

"Bush genocida", lukee Nicaraguan Leonissa Plazan kulman rakennuksen seinässä.

Vaaleaa ja punaista tiiltä oleva rakennus on ajan patikoimaa. Voisi myös sanoa, että se on pahasti rappeutunut.

Rakennus on Museo Historico de la Revolution. Rakennuksessa päämajaansa piti Somozan suvun johtamaa oikeistodiktatuuria vastaan Nicaraguassa taistellut FSLN eli sandinistit.

Somozan klaani oli vallassa paljolti Yhdysvaltain ja Ronald Reaganin hallinnon tuella 42 vuotta. Reagan pelkäsi Kuuban ja etenkin Neuvostoliiton saavan ison jalansijan Väli-Amerikasta.

Vuonna 1979 kansa nousi sandinistien johdolla valtaan, ja maahan saatiin jonkinlainen demokratia.

Oppaani, vuonna 2000 syntynyt nainen esittelee rakennusta, joka huokuu historiaa. Seinillä on tuttuja naamoja, vallankumouksen sankareita ja esikuvia Che Guevaran ja Fidel Castron johdolla. Maan suurin sankari, ainakin monelle, on Augusto Sandino, joka Anastasio Somozan käskystä murhattiin 1933.

Kuriositeettina: Sandinon tytär on edelleen elossa.

Oppaani, taustalla katedraali.

Lienee edesvastuutonta johdattaa turisti tämännäköiselle katolle.

Sandinistien joukoissa sotinut, nykyisin museokierroksia vetävä mies esittelee kuvaansa museon kokoelmista.

Vuonna 1979 kaikki muuttui: kansa sai tahtonsa läpi ja Nicaraguasta tuli sosialistinen maa.

Maan johtajaksi nousi pian sama mies, joka nykyäänkin pitää vahvasti valtaa hallussaan. Hänen toimintatapansa ovat yhtä raa'at kuin Somozalla aikanaan. Vaaleilla valitusta johtajasta kehittyi pikkuhiljaa julma diktaattori.

Maan vapaa media on tuhottu, johtajan poliittiset kilpailijat on vangittu. 2018 diktaattorin asevoimat tappoivat satoja mielenosoittajia. Monet ovat paenneet maasta. Apatia ja epätoivo ovat vallalla.

Nicaraguan nykytilanteesta kertoo sekin, että maa äänesti Putinin Ukrainalta valtaamien alueiden liitosten laillisuuden puolesta YK:n yleiskokouksessa yhdessä Pohjois-Korean, Syyrian ja Valko-Venäjän kanssa.

Suomikin tuki pitkään vallankumouksen jälkeen, vielä 2000-luvullakin Nicaraguaa.

Turistin silmin Leon näyttää mielenkiintoiselta. Kaupungin poliittisuuden ja dynaamisuuden huomaa monista museoista, muistomerkeistä ja seinämaalauksista.

Isossa seinämaalauksessa näytetään, kun poliisi avasi tulen mielenosoittajia kohtaan.

Runoilija Rigoberto Lopez Perez pestautui trajoilijaksi Anastasio Somoza vanhemman voitonjuhliin ja ampui diktaattori kuoliaaksi vuonna 1956. Häntä muistetaan Leonin kaduilla.

Toisaalta Leonissa on runsaasti viihtyisiä ravintoloita ja upeita, vanhoja kirkkoja. On myös erinomaisia taidemuseoita ja ystävällisiä ihmisiä.

Voisi olettaa että espanjan taitajalle tilanne voisi näyttää toisenlaiselta.

Latinalaisen Amerikan kolmanneksi suurimman katedraalin katolla on jännä kävellä.

Leonin maisemassa häämöttää useita tulivuoria.

Leonissa on upea taidemuseo, jossa esillä on muun muassa Andy Warholin Marilyn-klassikko.

Tuhottu ratsastajapatsas museossa.

Nicaragua on tulivuorien maa. Tälläkin hetkellä ainakin kuusi niistä on aktiivisena.

Kiiipustimme Telican kraaterin reunalle, josta on laaja näkymä tulivuoren sisuksiin. Kraateri pulppusi rikinkatkuista savua. Nenä tunnisti vienosti mädäntyneen kananmunan hajun jo kivisellä kävelymatkalla.

Telica on viimeksi purkautunut isosti 1600-luvulla, jonka jäljiltä syntyi nykyinen, halkaisijaltaan yli 100-metrinen kraateri. Sivummalla näkyy yhä vanha kraateri, joka muistuttaa menneestä.

Tulivuoren sisuksia on kiehtova ihmetellä, mutta edustavaa valokuvaa siitä on hankala näppäistä.

Tulivuoren reunamilta voi ihailla värikästä ja tunnelmaista maisemaa auringonlaskun aikaan. Tulivuoren kaasut, ympärillä kulkevat pilvet sekä kaukainen utu saavat aikaan väriyhdistelmiä, joita ei muualla kohtaa.