sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Futista museossa ja matsissa

Museoon ei pääse, jos on jonkun muun joukkueen kuin Boca Juniorsin paita, huivi tai lippu.

Boca Juniorsin museon oven teksti kuvastaa seuran identiteettiä ja myös sen suosiota. Nytkin Diego Maradonan seuran museo on piukassa porukkaa. Niin piukassa, että tunnittainen kierros stadionille on aika piinaavaa odottelua ja jonotusta.

Tosin pienen jonotuksen kestää hyvin, kun pääsee näkemään, millaisessa pukuhuoneessa Carlitos Tevez, Fernando Cago ja kumppanit valmistautuvat matseihin.

Ei liene yllätys, että Tevezin kymppipaidan paikka on rivistön keskellä.

Museossa ihmetyttää, miten vähän siellä hehkutetaan Maradonaa. Ovatkohän mestarin peliuran loppuvuosien ja sen jälkeisten aikojen teot himmentäneet miehen kuvaa? En oikein usko.

Boca Juniorsin tunnelmallinen ja jyrkkäkatsomoinen stadion on Bocan kaupunginosassa Buenos Airesissa. Boca on rähjäistä seutua muuten niin hienostuneessa Buenos Airesissa. Boca on vanhaa satama-aluetta, ja seura on varsinainen kansan joukkue ja Argentiinan suosituin seura.

Boca Juniorsin pelipaita on sini-keltainen. Seura perustettiin vuonna 1905. Tarina kertoo, että uuden seuran perustajat menivät satamaan odottamaan seuraavaa laivaa, joka ratkaisisi seuran värit. Ja, kas kummaa, ensimmäisenä paikalle osui ruotsalaisalus.

Boca Juniorsin stadion.

Racing Clubin fanitusta.

Matkalla Racingin matsiin.


Sääli, että tänä viikonloppuna Bocalla on vieraspeli. Buenos Airesissa pitää toki päästä futismatsiin.

Kymmenisen kilometriä kauempana pelataan sarjan kärkiottelu, kun Racing Club kohtaa Newell's Old Boysit.

Päädyn puolivahingossa kotijoukkueen fanikatsomoon, joka on myös seisomakatsomo. Nostalgisena muistelen 80-luvun lätkämatseja Raumalla.

Kerrankin 185 sentin pituudesta on hyötynsä, mutta samalla on vähän noloa peittää takana, askelta paria ylempänäkin olevilta näkyvyys.

Tunnelma on hieno. Edes vierasjoukkueen maali ei keskeytä fanien laulua.

Mutta on seisomokatsomossa aika ahdistavaa. Sääliksi käy miestä, joka puikkelehtii massojen seassa yrittäen hikisenä myydä Coca colaa. En yhtään ihmettele, että monissa maissa seisomokatsomossa ovat kiellettyjä.

Racingin stadion on vanha ja rähjäinen. Jännästi stadion on ympyrän muotoinen, pitkillä sivuilla katsomot ovat kaukana kentästä. Ja alarivit ovat paljon lentää alempana.

Vähän ennen taukoa fanien riemuksi Racing tekee voittomaalin. Kummallinen stadionintorni kylpee laskevan auringon säteissä. Vastakkaisen päädyn tyhjässä katsomon osassa jolkottelee koira.

Näihin tunnelmiin päättyy tämänkertainen Etelä-Amerikan matkani.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Veijo Esson baarissa

Ravintolan seinat ovat vauvan kakan kellertavat. Ylaosa seinasta on alaosaa vaaleampi. Monin paikoin rappaus on irronnut. Seinat ovat likaiset, paikoin melkein mustat.

Poydilla on punamustat poytaliinat, joiden paalle on asetettu lapinakyvat muoviliinat.

Radiosta tulee surumielista tangoa viulujen ja haitarien saestamana.

Ravintolan parikymmenta asiakasta ovat jokseenkin kaikki minua vanhempia. Monet asiakkaista istuvat yksin, haarukoivat riisia, perunoita ja lihaa suuhunsa, eika kukaan isommin hymyile.

Jotenkin tulee samanlainen haikeus kuin Magadanissa Vadim Kozinin musiikkia kuunnellessa. Tunteessa on slaavilaisuutta ja latinolaisuutta annosteltuna niin, etta suomalainen sielunmaisema on juuri tassa ja nyt.



Olen Pohjois-Argentiinan Saltassa, kaukana Buenos Airesista. Argentiina  paakaupunkiin taalta on matkaa 1600 kilometria. Bolivian rajalle on 400 kilometria.

Vaikka Salta on suunnilleen kaukana kaikesta, on se matkani tahan asti vaurain kaupunki. Keskustassa on runsaasti miellyttavia, lansimaisia kahviloita ja ravintoloita, rakennukset ovat vanhoja, tyylikkaita ja hyvakuntoisia. Ja ensimmaista kertaa matkani aikana olen kaupungissa, jossa on torin kulmat taynna terassibaareja.

Salta.


Salta on myos kaupunki, johon pitka bussimatkani paattyi. Laskin yhteen tunnit, jotka olen viettanyt bussissa. Jos olisin matkannut yhta kyytia Bogotasta Saltaan, matka olisi kestanyt noin kuusi vuorokautta.

Siihen paalle viela pitaa laskea poikkeamiset reitilta.

Noin viikko sitten pohjoisessa Boliviassa katsoin almanakkaa ja samalla karttaa. Oikein hatkahdin, kun tajusin olevani vasta matkani puolivalissa. Matka-aikani nimittain alkoi jo olla loppumassa.

Taas tulin aliarvioineeksi maantiedetta. Laiska ajatukseni oli ollut, etta enaa on jaljella lyhyt matka lapi Bolivian ja pieni patka Argentiinaa.

Lyhyt matka La Pazista Argentiinaan tarkoittaa kahta perattaista yota bussissa. Argentiinan rajalta Saltaan matka kesti seitseman tuntia lapi Pampan ja useiden pikkukaupunkien.

Saltasta Buenos Airesiin bussimatka kestaisi 21 tuntia. Lentamalla matka hoituu kahdessa tunnissa.



Matkani alkaa olla niin lahella paluulentoa, etta taidanpa luopua leukaani peittavasta matkakalenteristani.