Lady finger on valloitettu. En väitä, etta olisin sinne kiivennyt, kukaan ihminen maailmassa ei ole. Mutta olen nähnyt sen riittävän läheltä. Tosin vain hetken ajan, pilvien keskeltä pilkottaen.

Vuori on noin 6500-metrinen, Ultar Peakin vieressa Karimabadin kylän takana. Ultar Peak -vuoria on itse asiassa kaksikin, toinen niista tunnetaan nimella Japanese killer mountain. Maineikas japanilainen kiipeilijä sai surmansa yritettyään kiivetä vuorelle.

Lady finger on kuin nainen sormi pystyssä: Sosso. Ei tänne niin vain tulla. Vuori törröttää piikkinä kalliossa, niin jyrkkänä että lumikaan ei kunnolla siihen tartu.

Matka Karimabadin kylästä Ultar Meadow'lle kesti 3,5 tuntia. Puoli tuntia matkasta meni paikallisen paimenen kanssa kinasteluun. Mies tuli polulla vastaan kirvestä heiluttaen: tästä ei mennä ilman rahaa. Yksityisalue. 50 rupiaa.

Kiipeilykaverinani oli kylässä tapaamani amerikkalainen Deb. Nuori nainen on kiertänyt maailmaa yksin helmikuusta asti. Hän kertoi saaneensa Pakistanin viisumin yllattävän helposti. Kertoi myös, että kotimaansa viranomaiset saattavat tästä lähtien pitää häntä epäilyttävänä henkilönä.

Periaattestakaan emme maksaneet paimenelle. Tilannetta seurasi sivusta 13-vuotias poika, joka kertoi, etta on toinenkin reitti. Vähän vaarallinen, mutta hän voisi opastaa.

Nousimme ylemmäs rinnettä, jossa kapea polku kulki korkeuskäyrien suuntaisena. Ei ongelmia, kunhan vain ei katsonut alas.

 "Nyt tulee vähän vaarallinen kohta", poika varoitti.

Polku loppui. Kallio oli jyrkkä, noin 45-asteinen. Poika meni edellä, ja minä kuljin perässä etsien paikkaa jaloilleni ja käsilleni. Hitaasti ja yksi raaja kerrallaan. Siinä ja siinä oli, ettemme kääntyneet takaisin.

 

Jalan- ja kädensijat piti katsoa huolellisesti.

Pian reitti muuttui poluksi, helpommin kuljettavaksi. Pojalle maksoimme sen, mitä paimen oli pyytänyt itselleen.

Polun vieressä vasemmalla kulki metrin levyinen kanava, jonka takana nousi satoja metrejä korkea pystysuora seinämä. Toisella puolella satojen metrien syvyydessä koski vellosi jäätiköistä sulavaa vettä.

Polku oli toista metriä leveä, mutta kävellessä ei voinut katsoa maisemia. Pysähdellä piti.

Pian maisema muuttui. Epämääräinen, kivikkoinen reitti alkoi nousta jyrkemmin. Varsinaista polkua ei enää ollut. Oikealla virtaava koski oli muuttunut kiviseksi jäätiköksi, joka oli noussut jyrkästi eikä enää kulkenut niin syvällä. Maisema ei ollut niin pelottava, vaikuttava toisella tavalla.




Aikamme noustuamme päädyimme vuorten keskelle amfiteatterimaiselle tasangolle, jossa oli niityn reunalla pieni vuoristomökki. Vuoret ympärillä olivat pilvien peitossa, kunnes ne hetkeksi raoittuivat ja Lady finger pistäytyi seuranamme poistuen lähes saman tien pilvien huomaan.

Lähellä nousi jyrkästi valtava jäätikkö, jota ei ensin meinannut vuoresta erottaa.



Matkaan meni ylämäkeä 3,5 tuntia. Paluumatka myohemmin hoitui 1,5 tunnissa, mutta reisille alastulo oli rankka.

Ylhaalla oli mukava istahtaa ja syödä eväitä, mutta 3250 metrin korkeudella tuli nopeasti kylmä.