Volgan mutkalla

Tiistai, 23. elokuu 2011

Kun Prospekt Popedan metroasemalta nousee ylös, heti MacDonaldsin takaa alkaa torialue. Kapeita kujia saa tungeksia päästäkseen eteenpäin tai päästäkseen edes tiskeille kurkkimaan, mitä täällä myydään.

Täällä on Kazanin ainoan metrolinjan päätepysäkki, keskustasta suoraan kaakkoon.

Torimyyjiä.

Aaltopeltiaita erottaa alueen mölyävästä kadusta. Telttakankaiden, päivänvarjojen, tyhjien banaanilaatikoiden ja puisten trukkilavojen seassa istuu tai nojailee huivipäisiä, hampaattomia mummoja, jokunen vaarikin. He myyvät meloneja, tuoretta kalaa, suolattua kalaa, sieniä, hedelmiä, polkupyöriä sekä Ladojen konepelleille aseteltuja kenkiä.

Meno ja hälinä on kuin Keski-Aasiassa. Nyt ei olla Keski-Aasiassa mutta ollaan keskiaasialaisessa kulttuurissa.

Ollaan tataarien maassa. Volgan mutkalla.

Tataariasta pohjoiseen elävät marilaiset. Kulmilla asustelevat myös udmurtit ja mordvat.

Tataarit eivät ole Suomen sukuinen kansa, mutta paikallisessa kielessä on silti jotakin tuttua.

Minem isenem Jari.

Mitäpä jos me suomalaiset olisimmekin jääneet tänne, emmekä olisi rynnänneet suin päin jonnekin Pohjolan perukoille.

Olisiko pieni ja sitkeä Suomi pannut vastaan suurta ja mahtavaa niin kuin se teki pohjoisempana.

Volgan seudut ovat olleet kautta historian suosittua seutua. Milloin tänne ovat tulleet valloitusretkilleen turkkilaiset, milloin mongolit, milloin venäläiset.

Sitä paitsi täälläkin on kylmä ja hyytävä talvi (ei sentään vielä).

Eivätköhän esi-isämme olleet kaukaa viisaita.

Tänne jäivät tataarit, joita on enemmän kuin suomalaisia. Tataariassa tataareja on toki vain parisen miljoonaa, mutta tataarijuuret on sellaisilla maailmankansalaisilla kuin Rudolf Nurejev, Vladimir Vysotski, Marat Safin ja Atik Ismail.

Kazan on toki myös hyvin venäläinen kaupunki, mutta venäläisyyskin muuttuu.

Olen jo saanut yllättyä, kun hotellin vastaanottovirkailija onkin nuori, kielitaitoinen ja palvelualtis.

Kopeat maatuskaeukot sen sijaan istuvat yhä kaupungin kirkkojen kynttilöiden tai turisti-ikonien myyntipisteillä.

Ravintolahenkilökunnassa on vielä molempia koulukuntia. Pelkäänpä että rautatieasemien lipunmyyjät ovat yhä vanhaa kaartia.

Kul Sharifin moskeija.

Kazanin kirkot ovat hyväkuntoisia.

Kazan on kumman kaksijakoinen kaupunki. Kirkot ja moskeijat hohkaavat puhtautta, tornit kiiltävät ja rappaukset ovat moitteettomat.

Samanaikaisesti keskustan vilkasta kävelykatua ympäröivät rappeutuvat, likaiset talot. Monin paikoin kaupunkia on rakennustyömaita, joiden reunoilla näkyy puoliksi purettuja, vanhasta loistosta kertovia rakennuksia.

Rubin Kazan lopulta hävisi Olympique Lyonille.

Kaupunki monin paikoin mainostaa Universiadeja 2013. Vuonna 2018 Venäjällä pelataan jalkapallon MM-kisat, ja Kazan toivoo saavansa valtiolta rahaa. Kaiken pitää näyttää hyvältä.

Kazan todennäköisesti on yksi pelipaikkakunta.

Kaupungissa toki rahaa riittää. Ovathan täällä sekä jalkapallo- että jääkiekkoseurat Euroopan ehdotonta eliittiä.

Huomiseksi hankin jo 12 euron lipun, kun Rubin Kazan ja Olympique Lyon ratkaisevat, kumpi pääsee jalkapallon mestarien liigan lohkovaiheeseen.

Kazanin marketeissa tavaraa riittää kuin Suomessa. Ja enemmänkin. Olut maistui hyvältä, kun sitä sai tilata supermarketissa hanasta suoraan pulloon.

Kazanin iso ongelma on liikenne. Autojen määrä kasvaa nopeasti, mutta tiet ovat ahtaita ja kuoppaisia, asfaltti on surkealaatuista.

Jalkakäytävillä asfaltin sidosaineet ovat kuluneet, ja tiellä törröttävät pikkukivet painavat jalanpohjaan. Sainkin heti matkan alkuun mojovan rakon päkiän alle.

Yksi asia ei ole muuttunut. Yleisin auto on yhä Lada.

Kauppakeskus.

Rähjäisempää.

Kazanin Kremlin muurien sisällä.

Kazanin asema.