perjantai 30. syyskuuta 2016

30 tuntia

Milta tuntuisi ajatus matkustaa bussilla ensin 12 tuntia ja hypata heti seuraavaan bussiin, joka matkaisi vahan viela edellista pitempaan?

No, kahjolta, ei kahtaa sanaa.

Silti sellaisen matkan juuri tein.

Ecuadorin Cuencassa ostin lipun Perun puolelle, Piuraan. Lippua vasta bussissa tarkemmin lukiessa ehdin ihmetella. Lippuun oli niitattu toinen lippu, jossa luki Huanquillos-Piura. Varmaan jossakin pitaisi vaihtaa bussia ja jatkaa eteenpain.

Vanha bussi jurrutti Cuencasta Etela-Ecuadorin vuoristoteita kohti rajaa. Vahan ennen Perua viiden tunnin matkustamisen jalkeen Huanquillosissa minut viitattiin pois bussista, jonka vieressa mies odotti minua. Kavelimme perakanaa puolisen kilometria.

Uudella asemalla edellista vahan parempi bussi liukui jo hitaasti eteenpain. Bussista viittoiltiin minulle: vauhtia.

Jo hetken suunniteltu lounas jai valiin.

Pian oltiin jo rajalla ja Perussa. Maisemassa ensin silmiin pistivat valtavat roskamaarat tien varrella. Muoviset jatteet liehuivat ja lensivat tuulen tuiverruksessa. Hiekasta nousi useita oljynporaustorneja. Toisaalla nakyi rivisto tuulimyllyja, joiden lavat pysyivat visusti paikoillaan.

Pohjois-Perun rantaa viistava Panamericano-valtatie on tuulista ja ankeaa seutua.

Hiekkainen maasto nayttaa kuin se on olisi paikalleen kaivureilla rakennettu. Dyyneja nousee maastosta, ja valilla tie nousee serpentiinina seuraavalle hiekkakasalle.

Tien varressa on monin paikoin risteja pienten muistomerkkien kera. Taitaa olla onnettomuusaltis reitti.

Rajalta kesti nelisen tuntia, kun oltiin perilla Piurassa. Ilta oli pimennyt kellon nayttaessa seitsemaa. Aamulla bussi oli lahtenyt Cuencasta niinikaan seitsemalta.

Kerroin parille ecuadorlaiselle kanssamatkustajalle, etta saatan viela jatkaa yobussilla Limaan, jos sopiva on lahdossa.

He varmaan veivat viestia eteenpain, silla heti poistuttuani bussista keski-ikainen mies viittoi minua seuraamaan.

"Aiotko jatkaa Limaan?"

Nousi miehen autoon, ja ajoimme lapi keskustan kaupungin toiselle laidalle. Keskustassa pysahdyimme, ja nostin pinkan soleja, Perun rahaa.

Mies ajoi minut Cruz del Sur -yhtion asemalle. Toimiston seinalla oli kuvia makoisasta matkustamisesta bussin levealla istuimella.

Ostin lipun. 85 solia on suomeksi noin 22 euroa. Ehka tassa sopii vahan torsatakin.

Bussi lahtisi runsaan puolen tunnin paasta. Laheiselta grillilta nappasin hampurilaisen, kannoin sen mukaani asemalle ja soin nalkaani odotushuoneessa.

Terminaalin lahtoportti oli kuin lentokentalla. Ojensin rinkkani metalliadan yli miehelle, jolta sain vastakuitin. Hetken odottelun jalkeen portit avattiin. Lapivalaisun jalkeen paasin kavelemaan bussiin.

Penkki onlitilava. Selkanojan sai heivattua lahes vaakatsoon, niin etta takana istuvan jalat viela mahtuivat sen alle. Jalkatilaankin sai nostettua penkin pidennyksen, jonka paalla jalkoja oli hyva lepuuttaa. Edessani tai vieressani ei onneksi istunut ketaan.

Kerrankin myos bussin elokuvatarjonta toimi. Mr Beanin sekoiluista kertovassa elokuvassa espanjankielinen dubbaus ei haitannut yhtaan.

Makoilin peiton alla elokuvaa katsellen, kun bussiemanta kantoi eteeni illallisen kuin lentokoneessa. Kana ja riisi eivat gourmetia olleet, mutta pieneen nalkaan erinomaisia.

Seuraavan paivana yhden jalkeen bussi pysahtyi Liman asemalle. En ole ikina nukkunut bussissa niin hyvin kuin eilen.

Ja niina hetkina kun ei nukuttanut, oli mukava tutkailla nettisivustoja. Wifi-yhteys toimi bussissa erinomaisesti. Ja kaiken lisaksi muutkin norjalaiset osaavat kirjoittaa vetavia dekkareita kuin Jo Nesbo.

Matka Cuencasta Liman asemalle kesti 30 tuntia. Lystista maksoin 36 euroa (+ 3 euroa taksimatkasta Piurassa).

tiistai 27. syyskuuta 2016

Suuri ja pieni Ecuador

Kun Suomessa katsoo karttaa, on helppo huomata, etta Ecuador on pieni maa.

Kun matkustaa lapi Ecuadorin bussissa, voi todeta edellisen luulon vaaraksi. Ecuador on iso maa.

Bussissa matka pohjoisrajalta etelarajalle kestaa parisenkymmenta tuntia. Eivatka ecuadorilaiset bussit mitenkaan aja hitaasti, painvastoin. Keskella kylaa sattui olemaan nopeusmittari, joka bussin ajessa kohdalle naytti lukemaa 83 kilometria tunnissa.

Mutta ecuadorilaiset bussit ovat varsin hyvia. Ainakin isojen kaupunkien valia kulkevat, kaupunkibussit ovat asia erikseen.

Matka sujuu rattoisasti, kun silmat tuppaavat jamahtamaan maisemiin.

Ecuadorin reittini on kulkenut Kolumbian rajalta Otavalon ja Quiton kautta Quencaan. Huomenna matka jatkuu Perun rajalle.

Koko ajan olen ollut Andeilla, 2000-3000 metrissa. Valilla ehka korkeammallakin.

Sita nakya ei ole helppo voittaa, kun bussi on kavunnut vuoren harjalle, ja edessa aukeaa seuraava laakso. Myos pilvien vaeltaminen laaksojen ylla ylaviistosta seuraten on rentouttavaa, paitsi tietenkin silloin kun ollaan itse keskella pilvea. Siina vaiheessa voi vain toivoa, etta bussikuski nakee enemman kuin mina.

Ojaanajot Andien maisemissa voivat olla kohtalokkaita. Niista muistuttavat lukuisat ristit ja muistolaatat vuoren rinteiden kurveissa.

Tuntuu myos, etta herraonni on kohdannut. Kaikki kolme kaupunkia, joissa Ecuadorissa olen viettanyt aikaani, ovat kauniita ja viihtyisia. Hetken voi harmitella matkasuunnitelmaa. Ecuadorissa olisi voinut viettaa paljon pitempaankin.

Ecuador on vaeltajalle mita mainioin. Lisaksi majapaikat, kahvilat ja baarit ovat viihtyisia, sopivan kotoisia ja standardeilta eurooppalaisia.

Vahan kuin Cuenca, joka nayttaa talta:






torstai 22. syyskuuta 2016

Quiton Maukka

Oli yllattava tormata Virtasen Maukkaan.

En ihan livena hanta nahnyt. Kuljeskelin Quiton upeassa katedraalissa ja sen museo-osassa. Takaosan piispanhuoneessa on maalaukset kaikista Ecuadorin katolisen kirkon arkkipiispoista.

Vanhin heista on on ollut virassa 1500-luvun puolivalissa, ja 39. taitaa olla virassa nyt. Herrojen 38 ja 39 muotokuvien alareunassa on signeeraus, jollaista ei olisi odottanut: Mauri Virtanen.

Pitipa guuglata: "The  artist Mauri Virtanen is based in Quito, he exhibits his paintings in Ecuador and Romania and he is recognized with a number of awards in Ecuador, Finland, Romania, etc. His artworks are in private and public collections Worldwide.

Kuvassa hymyilee lempean nakoinen nuorehko mies. Katse on luotu ylaviistoon kuin enkelimaalauksessa.

Ecuadorin katolisen kirkon kaksi viimeisinta arkkipiispaa Mauri Virtasen maalaamina.


Quiton liikenne on tavallaan selkeaa. Taalla on Ecovia, bussilinja, joka kulkee omilla kaistoillaan. Betoninen parikymmentasenttinen koroke estaa muita autoja paasemasta kaistalle.

Niinpa bussiliikenne on nopeaa. Suorastaan niin nopeaa, etta autossa on vaikea pysya pystyssa.

Istumapaikat ovat yleensa taysia, joten pitaa tyytya seisomaan kaytavalla ja ottaa kiinni katossa kulkevasta rautaputkesta tai siita roikkuvista lenkeista. Bussilla on edessa vapaata kaistaa, joten se voi kiihdyttaa lahes tayteen vauhtiin. Niinpa myos pysakeilla ja risteyksissa jarrutukset ovat nopeita. Ja mutkat ovat jyrkkia.

Voitte kuvitella, etta tasapainon hakeminen on tyolasta, kun toinen kasi on suojaamassa taskua, jossa ovat kannykka ja lompakko. Ja paa on silla korkeudella, etta ikkunoista ulos nakee korkeintaan tien pinnan, eika sielta osaa ennakoida kurvien suuntaa.

Tanaan minulla kavi tuuri, kun lahdin vanhasta keskustasta kohti majapaikkaa. Paasin takapenkille istumaan. Parin pysakkivalin jalkeen bussi kaantyi vasemmalle ja pian jalleen vasemmalle. Siina vaiheessa bussi polahti tayteen porukkaa. Paatin, etta kun ollaan takaisin keskustassa, hyppaan bussista pois ja nousen toiseen.

Keskustassapa pahus kukaan ei jaanyt pois bussista, enka pystynyt jyraamaan tieta vakijoukkojen lapi. Niinpa lahdin sightseeing-matkalle pohjoisen lahioon.

Kesti varmaan seitseman pysakkivalia ennen kuin tie takapenkilta aukeni. Niinpa nopeasti hyppasin juuri starttaavaan bussiin, jonka suunta naytti oikealta.

Bussi paahtoi vauhdilla kohti keskustaa, lapi vanhan keskustan, kohti majapaikkani seutua.

Eika se pysahtynyt missaan.

Viela hurautettiin aikamoinen matka ennen kuin paastiin jonkinlaiselle paatepysakille, kilometrikaupalla ohi majapaikkani.

Quito on laaksossa, ja etaisyydet ovat pitkia.

Uusi yritys, jonka tuloksena paadyin lopulta kotikulmille. Reilun vartin patka kesti tunnin ja kolme varttia.

- - - -

Yksi Quitoa halkaisevista kaduista on nimelta Avenida 6 de Diciembre. 

Kadulla ei kuitenkaan kunnioiteta Suomen itsenaisyyspaivaa. Ei ainakaan ensisijaisesti, vaikka Virtasen Mauri saattaa niin tehdakin.

6. joulukuuta on myos Quiton perustamispaiva.


Takana keskellä näkyy Rucu Pichincha, joka on 700 meträ korkeammalla kuin kuvauspaikka.


On Quitossa muutakin kuin kadut. Koysiradalla keskustan tuntumasta paasee 4000 metriin (Quiton keskusta on 2900 metrin korkeudessa).

Neljan kilometrin korkeudessa on viela ihan mukava tallustella, mutta ylamaet hengastyttavat nopeasti. Ja jotenkin noissa korkeuksissa ylamakia tuppaa olemaan.

Koysiradan yla-asemalta voi patikoida 4700-metrisen Rucu Pichinchan huipulle. Hengastymisten myota taukoja on pakko pitaa vahan valia, mutta mikapa takalaisia maisemia on ihmetellessa.

Valilla pitaa ponnistella ja paikoin ottaa neliveto kayttoon. Etenkin vuoren loppuosan teravat laavakivet muodostavat haasteita.

Mutta maalissa on voittajan helppo hymyilla.

Taakse vilkuillessa Quito nayttaa talta.



Valilla pitaa etsia tarkasti jalansijat.

Mika lintu lie? Kuin haukka lensi paikalle kerjaamaan ruokaa. Nimi voisi olla Maukka.





maanantai 19. syyskuuta 2016

Kauas pilvet karkaavat

Ensin totesin, etta eipä ole onni kohdallaan.




Mutta kun hetken malttoi, niin johan lähtivät pilvet liikkeelle.






Laguna Cuicocha on kraaterijärvi pohjoisessa Ecuadorissa lähellä Otavaloa. Järven pinta on 3100 metrissä, ja sen ympäri on rakennettu houkutteleva vaellusreitti. Polku käy ylimmillaan 3450 metrissä.

Kuulaan vuoristoilman läpi maisemat nayttavat jotenkin kirkkaammilta kuin alavilla mailla. Ainakin näyttäisivät, jos ei pilviä olisi. Välillä ympärille ei näe ollenkaan, kun pilvi on laskeutunut kohdalle.

Sadetta valuu kevyesti, ja maisema vihertää. Koko ajan muuttuva pilvimaisema luo outoa tunnelmaa.



Vulkaanisessa maaperässä riittää vuoria ja järviä. San Pablo on lähellä Otavaloa.

Kun lahtee kavelemaan kaupungin keskustasta kohti läheisiä kukkuloita, järvi kuin hypähtää maisemaan.



Ja onhan Otavalon kaupunkiin kauniin värikäs.



Vähän ennen auringonlaskua maisema ja värit ovat tietenkin kauneimmillaan.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Otavalon markkinoilla




Eika kukaan soittanut panhuilua.

Otavalon markkinat ovat sentaan maailmankuulut. Tai ainakin Etela-Amerikan kuulut. Jonkun lahteen mukaan ne ovat mantereen suurimmat markkinat, johon lahiseudun alkuperaiskansat tulevat myymaan tavaroitaan.

Vai onko soveliasta puhua intiaaneista?

Toki myyvat he adidas-logoisia huppareitakin, tiedan kun ostin yhden. Ruma se on, mutta isolle aijalle taalta on aikamoisen vaikea loytaa vaatteita.

Huppari maksoi 23 dollaria. Vyo maksoi 12 dollaria ja bonuksena sain yhden ylimaaraisen reian vanhaan vyohoni. Reika lyotiin siihen suuntaan, etta vyon saa tiukemmalle. Lammin kaulaliina maksoi 3 dollaria.

Ecuadorin virallinen rahayksikko on Yhdysvaltain dollari.

Kaikki hinnat taalla eivat ole ihan suomalaisen logiikan mukaisia. Capuccino maksaa 2,5 dollaria kun taas parin kilometrin taksikyyti kaupungissa 1,5 dollaria. No, kuka paikallinen tilaisi capuccinoa.

Otavalon markkinat pidetaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Iso tori oli taynna kojuja, ja markkina-aluetta riitti muutamalla kadulla useiden korttelien matkalta.

Myytava tavara oli varikasta niin kuin olivat myyjatkin, perinteisissa asuissaan.

Ja kuului panhuilunkin soitantaa amyreista.






Jannempi osa markkinoita oli silti pari kilometria keskustan ulkopuolella pidetyt elainmarkkinat, jotka ovat aina lauantaiaamuisin.

Ihan Kashgarin markkinoiden vertaiset nama eivat olleet, mutta vipinaa ja paskanhajua riitti. Ja taustalla vajaa viistonniset tulivuorihuiput. Pohjoisessa Ecuadorissa on valtavan kaunista, ja luulenpa lahipaivina huomaavani, etta niin on etelaisessakin.

Otavalo sijatsee noin 2500 metrin korkeudessa.

Isoimman tilan myyntialueesta veivat isoimmat elaimet. Lehmista myos piti suurimmat summat pulittaa. Muutaman kerrankin huomasin, kun tyytyvainen myyja myhaili laskiessaan rahanippuaan. 20 dollarin seteleita oli pinossa paljon.

Seuraavan aitausalueen paaosassa oliva siat. Isoja karjuja, pikkupossuja, kaikkea oli tarjolla. Ja siella seassa lampaita. Narut jaloissa ja myoskin lammaskaverien jaloissa.

Elaimet ovat tehokkaita lyomaan jarrut pohjaan, kun uusi omistaja alkaa niita raahata. Sitkeydella yleensa silti parjaa.

Takimmaisiin karsinoihin oli jatetty pienimmat elaimet. Kanat olivat rumia, ankkojakin oli joukossa. Kanit olivat sulloutuneet kiinni toisiinsa. Myos marsuja oli tarjolla.

Ja armotonta vilsketta.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Silta

Silta, joka ei kestä lähempää tarkastelua.

Bussi pysahtyy, ja kuljettaja sammuttaa moottorin. Istumme jonkin aikaa paikoillamme, kunnes kuljettaja antaa ohjeita. Nousemme bussista, otamme tavarat mukaan ja jatkamme jalkapatikalla.

Edessa on silta, ja lahempana paljastuu syy kavelytuokiolle. Sillan tukirakenteet ovat painuneet pahasti,. Sillan betonireuna on parikymmenta senttia alempana kuin vieresta jatkuva asfalttitie. Asfaltissa on julmia halkeamia.



Sillan takaa ylarinteesta vesi syoksyy vauhdilla, valuttaa mutaa kohti siltaa. Taivaastakin vetta tulee, ei sentaan syoksemalla mutta aika lailla ripottaa.

Viela kolme paivaa aiemmin bussi oli ajanut saman sillan yli. Silloinkin muistan pienta epatasaisuutta olleen tiessa, mutta onneksi takapenkilta ei kovin paljon nahnyt.

Viime yona ukkosen etainen kumina muuttui yon tullessa sateeksi. Eika sade ollut ihan mita tahansa. Kun yritin nukahtaa, saatoin kuunnella, kuinka sade rummutti ylla olevaa peltikattoa.

Tahan siis on tultu. Silta kestaa sentaan kavelijan, mutta yksikaan bussi ei tasta enaa aja yli. Siita pitavat huolen vastarannan kaivinkoneet. Kuorma-autot ovat kipanneet sinne lavakaupalla soraa. Silti liejua on joka paikassa.

Ja pienia kivia. Niihin yritan tahdata, kun pikkukengissa kavelen eteenpain kohti vastassa olevaa bussia, joka on jossakin kulman takana. Toivottavasti.

Selassani on painavahko rinkka, oikealla olalla roikkuu pieni kangaskassi. Rinkan rinnan yli menevaan vyohon olen sitonut vaellussaappaat, joiden paikka nyt olisi jalassa.

Mutta olen jo porukan viimeisena, ei auta enaa vaihtaa.

Kaiken lisaksi kadessani on sateenvarjo, joten tasapaino ei ole ihan mallillaan. Sen saan huomata viimeistaan siina vaiheessa, kun loikkani onkin jaada vajaaksi, ja minun pitaa ottaa vasemmalla jalalla tukea maasta... siis liejusta.

Nyt lahti kenka irti ja sukka on nilkkaa myoten saviliejussa. Onneksi tasapaino pitaa sen verran, etta pystyssa pysyn.

Kaivinkone kauhaisee maata niin, etta vesimassat saavat uuden uoman. Tuostako pitaa hypata? Nyt ei voi ainakaan missata ja jaada vesimassojen vietavaksi.

Bussi loytyy, saan kuivat saappaat ja sukat jalkaan. Ikkunat ovat hiessa, ulos ei nae. Moottori hyrahtaa.


Ruokapaikka tien varrella, sillan paremmalla puolella

tiistai 13. syyskuuta 2016

Tierradentro

Tierradentro eteläisessä Kolumbiassa on yksi niitä paikkoja, jotka ansaitsivat enemmän.

Alueella on muinaisia hautoja noin 3000 vuoden takaa, eikä niiden alkuperästä ole täsmällistä tietoa. Hautaholveja on kymmeniä, ja niihin pääsee laskeutumaan hankalia portaita. Länsimaissa niihin olisi pääsy kielletty, sillä portaat ovat ilmeisen turvattomia.



Haudat löydettiin viime vuosisadan puolivälin tienoilla, ja niitä lienee yhä paljon piilossa.

Luolissa on upeita piirroksia. Kasvokuvia, symboleja, viivoja, ruudukkoja. Mustalla ja punaisella on luotu aikanaan hyvin modernia jälkeä.




Tänne tulemisen viime vuosiin asti ovat estäneet sissijoukot tai enemmänkin pelko niiden täällä olosta. Viime vuosina tilanne on ollut rauhallinen, ja paikalliset ovat mitä ystävällisintä porukkaa.

Toinen hidaste pätee edelleen. Tie tänne on kammottavassa kunnossa. Runsaan sadan kilometrin matka Popayanista kesti viisi ja puoli tuntia.



Iso osa reittiä on hyvää asfalttia mutta ihan liian pitkät pätkät tie oli mutavelliä. Samanlaiseen liejuun olen törmännyt lapsuuteni peltotöissä, kun maata on kuormattu kärrykaupalla sateessa savipellolla paikasta toiseen. Tämä tie oli paikoin vielä pahempi kuin traktoriurasta muodostunut vellipelto.

Ja tätä tietä jyystettiin täydellä bussilla.

Eikä savilieju yksin, vaan tien vieressä avautuvat rotkot vuoristoseudulla.

Mutta palkinto on sitä suurempi. Tierradentro ei ole pelkkiä muinaishautoja. Vaellusreitit kulkevat 1500-2000 metrin korkeudessa. Maisemat sitä myöten ovat hulppeat.
















lauantai 10. syyskuuta 2016

Kokkisota

Popayanin tori lienee kaunis.

Popayanin ruokamarkkinat ovat kestäneet jo päiviä.

Mutta mikäpä siinä. Voihan maistella Santarrosanon delicioso chorizoa tai exoticas frutosia. Makkaraa ja hedelmiä. Oma osasto on belgialaisesta gastronomiasta kiinnostuneille.

Päälavalla käydään kokkikilpailuja ja sivummalla soi epävireinen huilu. Joukossa näkyy myös konepistoolilla varustautuneita poliiseja. Ainekset ovat kunnon kokkisotaan.

Kaikki tuo täyttää kaupungin torin ja vähän enemmänkin. Sama kuin turisti tulee innoissaan Turkuun törmätäkseen lakritsi- tai sinappimarkkinoihin, jotka peittävät keskustan rantakadut. Eipä silloin tajua kävijä missanneensa Suomen kauneimman kaupunkimaiseman.








Eteläisessä Kolumbiassa sijaitseva Popayan nimittäin on kaunis. Kaupunki on säilyttänyt kolonialistisen ajan ilmeensä. Iso keskusta muodostuu valkoisista, matalista taloista. Seassa on vanhoja kirkkoja ja upeita palatseja, joiden pihat ovat kauppakeskuksia tai muuten kansan käytössä.

Valitettavasti seassa on myös autoja enemmän kuin kaduille mahtuu. Ja vielä enemmän mopoja ja skoottereita, jotka puikkelehtivat mistä sattuu. Kävellessä saa olla tarkkana.

Vuonna 1983 maanjäristys tuhosi kaupungin pahasti. Viime päivinä maailmalta on kuulunut useita järistysuutisia. Viime yönä järisi isosti Pohjois-Perussa, mutta hiljaisuus uutisoinnissa lienee hyvä uutinen. Toivotaan, että järistykset pysyvät loitolla, sillä lähes koko matkani kuljen riskialueella.



Auringonlaskun aikaan Popayanissa voi kavuta läheiselle kukkulalle, muinaiselle hautapaikalle. Sitä vartioi kaupungin perustaja Sebastian de Belalcazar, 1500-luvun alun espanjalainen onnenonkija.

Maiseman kauneus jättää maanjäristysmurheet taakseen.