Kokkisota

Popayanin tori lienee kaunis.

Popayanin ruokamarkkinat ovat kestäneet jo päiviä.

Mutta mikäpä siinä. Voihan maistella Santarrosanon delicioso chorizoa tai exoticas frutosia. Makkaraa ja hedelmiä. Oma osasto on belgialaisesta gastronomiasta kiinnostuneille.

Päälavalla käydään kokkikilpailuja ja sivummalla soi epävireinen huilu. Joukossa näkyy myös konepistoolilla varustautuneita poliiseja. Ainekset ovat kunnon kokkisotaan.

Kaikki tuo täyttää kaupungin torin ja vähän enemmänkin. Sama kuin turisti tulee innoissaan Turkuun törmätäkseen lakritsi- tai sinappimarkkinoihin, jotka peittävät keskustan rantakadut. Eipä silloin tajua kävijä missanneensa Suomen kauneimman kaupunkimaiseman.

Eteläisessä Kolumbiassa sijaitseva Popayan nimittäin on kaunis. Kaupunki on säilyttänyt kolonialistisen ajan ilmeensä. Iso keskusta muodostuu valkoisista, matalista taloista. Seassa on vanhoja kirkkoja ja upeita palatseja, joiden pihat ovat kauppakeskuksia tai muuten kansan käytössä.

Valitettavasti seassa on myös autoja enemmän kuin kaduille mahtuu. Ja vielä enemmän mopoja ja skoottereita, jotka puikkelehtivat mistä sattuu. Kävellessä saa olla tarkkana.

Vuonna 1983 maanjäristys tuhosi kaupungin pahasti. Viime päivinä maailmalta on kuulunut useita järistysuutisia. Viime yönä järisi isosti Pohjois-Perussa, mutta hiljaisuus uutisoinnissa lienee hyvä uutinen. Toivotaan, että järistykset pysyvät loitolla, sillä lähes koko matkani kuljen riskialueella.

Auringonlaskun aikaan Popayanissa voi kavuta läheiselle kukkulalle, muinaiselle hautapaikalle. Sitä vartioi kaupungin perustaja Sebastian de Belalcazar, 1500-luvun alun espanjalainen onnenonkija.

Maiseman kauneus jättää maanjäristysmurheet taakseen.