Maya-vuorten kristallineito

Kristallineito lepää rauhassa, voisi sanoa, että ikäänsä nähden hyväkuntoisena.

Jotkut arkeologit ovat sitä mieltä, että neito saattaakin olla herra. Kuvan lähde: belizing.com

Tässä hän on levännyt jo yli tuhat vuotta, joista useita satoja vuosia katseitten ulottumattomissa.

Actun Tunichil Muknal (ATM) on valtava luolasto Maya-vuorten uumenissa. Matalahko vuoristo sijaitsee läntisessä Belizessä ja jatkuu Guatemalan puolelle.

Luolasto on ollut erityisen pyhä paikka maya-kansalle. National Geographic on nimennyt ATM:n merkittävimmäksi pyhäksi luolaksi maailmassa.

Käynti pyhässä luolassa oli aikamoinen seikkailu. Pyhimmille paikoille päästäkseen piti kävellä, kahlata, uida ja kiipeillä paikoin hyvinkin ahtaita käytäviä ja kallionkoloja tunnin verran. Vesi virtasi vuolaasti, välillä piti vetää vatsaa sisään ettei jumittuisi.

Toki matkalla pysähdyttiin usein, ja oppaamme esitteli stalagmiittejä, eri mineraaliesiintymiä, lepakoitten jätöksiä ja tietenkin mayojen jättämiä kulttuurisia jälkiä.

Lopulta nousimme ylös kuivan maan luoliin, pyhille paikoille. Kengät piti riisua ja liikkua sukkasillaan, olla koskettamatta. Pinnat ovat herkkiä.

Luolat löydettiin uudelleen 1980-luvulla, 90-luvulta lähtien sinne on huolittu turisteja. Ilman opasta paikalle ei pääse, eivätkä kamerat ole sallittuja.

Paikalta on löydetty kymmeniä luurankoja tai niiden osia. Mayat ovat luolissa lepyttäneet jumalia uhraamalla ihmisiä.

Käynti luolastossa oli aikamoinen vau-elämys! Kuvia on nähtävillä esimerkiksi sivulla belizing.com, josta nappasin luurankokuvan. Toivottavasti siitä ei seuraa mulle laskua.

Tämä on belizeläinen bussi parhaasta päästä.

Läntinen Belize on sademetsäistä. Kuva majapaikkani terassilta.

Majapaikassa oli tällaistakin.

Cayon keskusta.

Cayon bussiasema.

Kolibri lienee täällä jonkinmoinen kansallislintu.

Belize, entinen Brittiläinen Honduras, on vähän kummajainen lattarimaitten keskellä. Heti rajan Meksikon Chetumalista ylitettyäni vastassa oli iso musta mies isossa jenkkimaasturissaan. Taksikyytiä tarjosi lähikaupunkiin, ja nappasin tarjouksen, kun julkisia kulkuneuvoja ei näkynyt.

Kuljettaja perusteli 20 dollarin taksihintaa kalliilla polttoaineella. Eikä hän ihan väärässä ollut. Bensan hinta on täällä melkein Suomen lukemissa.

Kuljettaja toisteli jessööriä ja oli niin jenkki. Omiin reflekseihin oli jo tarttunut buenosdiias kun täällä pärjäisi heloulla.

Parilla bussila saavuin Corozalista Belize Cityn kautta Cayoon. Bussit ovat vanhoja ja pysähtelevät yhtenään, ja välillä porukka tungeksii ahtaasti käytävillä.

Matkustajat näyttävät enemmän jamaikalaisilta kuin latinoilta. Rastat roikkuvat alaselkään tai ovat pipon alla piilossa. Naiset ovat... no, häkellyttävän kauniita.

Cayon ensimmäisessä ravintolassa soi reggae.

Vielä pari kuvaa Meksikon rajakaupungista Chetumalista.

Varjoa hukuttamassa - Uxmal, Kabal ja Merida

Kun tulee tilaisuus mennä uimaan, pitää pulahtaa. Reissun ajan joka päivä lämpötila on huininut selvästi yli 30 asteessa, ja öisinkään mittari ei paljon alle 25:n ole tainnut tippua.

Toisaalta Yucatanissa uimapaikat ovat vallan mahtavia. Cenoteen nimeltä Ts'ono'ot osuin vieläpä ensimmäisten joukossa, ja paikkahan oli mitä mainioin.

Varjo rohkeni sukeltaa, kun minä sinnittelin pinnalla. Uimaluolat on kyl makee juttu Yucatanissa.

Kuivan metsikön reunalla näkyivät kaiteet, ja niiden välistä laskivat raput alas. Ensin piti totuttaa silmät hämärään, ja sen jälkeen piti arvuutella, onko tuolla pohjalla vettä.

Vesi oli niin kirkasta, että oli mahdoton tietää, millä askelmalla varpaat kastuisivat.

Yucatanissa luonnollisten uimapaikkojen etsiminen on vähän erilaista kuin vaikkapa Suomessa, sillä puolen Suomen kokoisessa Yucatanissa ei ole jokia tai järviä. Tavallaan jokia silti virtaa, mutta maan sisuksissa.

Erikoisen ilmiön arvioidaan mahdollisesti johtuvan 65 miljoonan vuoden takaisesta meteorin törmäyksestä. Meteori, joka tuhosi maan päältä dinosaurukset, osui juuri näille seuduille ja jätti jälkeensä vähän toisenlaista maaperää.

Ja kun ollaan Yucatanissa, mayojen kaupunkeja riittää. Ohessa kuvia Uxmalin ja Kabahin kaupungeista.

35 metriä korkea, yli tuhat vuotta vanha maya-temppeli Uxmalissa on vaikuttava näky. Kiipeämään ei päässyt.

Hallitsijan palatsi Uxmalissa

Samalla Puuc-alueella toinen maya-kaupunki Kabah.

 

Näitä kaupunkeja pääsi ihmettelemään vailla suuria väkijoukkoja.

Näitä paikkoja on ollut mukava kiertää Meridasta, jossa kaupungissakin riittää monen sortin kahvilaa ja kulttuuritarjontaa.

Kuin Heikki Hietamiehen lauantaitanssit muinaisessa Suomessa. Nyt Meridassa.

Hotellin vastaanottoaulassa Meridassa on esillä sanomalehtiäkin. Faksilehteä ei näkynyt.

Kaupunkimaisemaa Meridassa.

Mainio maya-museo Meridassa muistuttaa Pekingin olympiastadionia, jota kutsutaan linnunpesäksi.

Meridalaisessa kirjakahvilassa laskun "taskuna" oli Zafonin kirja.

Meridan katedraali iltapäivän valossa...

...ja seuraavan illan valoshow'n kohteena.

Porrastreenit Ek Balamissa

Mayojen rauniokaupunkeja kierrellessä on aika iso ero, pääseekö muinaisrakennelmien sekaan vai pitääkö tyytyä katselemaan etäämmältä.

Arkeologit varmaan kauhistelevat, kun turistit päästetään ryntäilemään yli tuhat vuotta vanhoihin raunioihin. Yucatanin yksi kuuluisimpia ja suosituimpia rauniokaupunkeja on Chichen Itza, ja siellä rakennelmat on tiukasti erotettu kävijöiden kosketusten ulottumattomiin.

Pienempi ja tuntemattomampi Ek Balam on toisenlainen. Siellä voi kurkkia kaikkiin koloihin ja kiipeillä pyramidien huipulle, tutkailla yksityiskohtia läheltä. Amatöörituristille jälkimmäinen oli paljon mieluisampi.

Näkymää Ek Balamista. Taustalla massiivinen Acropolis.

Ek Balamin massiivisin rakennus Acropolis on lähes 200 metriä leveä ja yli 30 metriä korkea, ja sinne kapuaminen yli 30 asteen helteessä on hikistä puuhaa. Huolellinen saa olla, sillä näistä portaista lienee myös aika helppo pudota.

Mutta ainahan rupeaman voi ottaa porrastreeninä.

Portailla nousua on yli 30 metriä.

Ylhäällä on sademetsämaisemaa joka suuntaan.

Paikallisasukki huipulla.

Chichen Itzasta jäi mieleen massiivinen pyramidi El Castillo ja sen ympärillä aurinkovarjojensa suojassa opastaan kuunnelleet turistijoukot. Heitä varten omille varjopaikoilleen olivat asettautuneet sadat jollei tuhannet rihkamakaupustelijat. Monelta tiskiltä kuului jaguaarin huutoääntä, jota tuottavat pillit lienevät joka myyjän valikoimassa.

Kiviset jaguaarit myös vartioivat mayojen temppeleitä. Jaguaari lienee ollut mayoille pyhä, mutta onkohan niitä enää Meksikossa?

Chichen Itzan massiivisen pyramidin portaille ei ollut menemistä.

Pilareita riitti.

Muinaista ristinollaa?

Maya-maailman suurin pallokenttä. Pelit olivat kovia, ja häviäjäjoukkueen kapteeni saattoi joutua uhrattavaksi. Ilmeisesti ei ole ihan tarkkaa tietoa mitä peliä täällä pelattiin.

El Castillo.

Yucatanissa reissaajia houkuttaa paitsi maya-historia myös luonnonilmiö, jonka myötä monin paikoin maan alle on muodostunut eräänlaisia laguuneja, jotka täällä ovat cenoteja. Laguuni ei ehkä ole ihan täsmällinen käännös.

Monen ympärille on alkanut kasvaa luolaa, ja ennen pitkää yllä oleva maanpinta on auennut ja avannut cenoten taivasalle.

Maan alla virtaa jokia, joissa virtaa merivettä. Suodatinvaiheiden ja kilometrien jälkeen ainakaan Ek Balamin kupeessa olevassa X'canchen cenotessa ei enää veden suolaisuutta havainnut.

Mahtava paikka se oli uida ja kellua, ihmetellä lukuisia kaloja kirkkaassa vedessä ja kuikuilla kalliomuodostelmia cenoten yllä. Ikävä tosin oli pukea hikivaatteet päälle ennen paluumatkaa Valladolidiin.

Mayoille cenotet olivat myös uhripaikkoja. Syvimmät cenotet Yucatanissa ovat yli satametrisiä, enkä ole myöskään vakuuttunut mayojen uimataidosta. Oma laguuninsa on myös Chichen Itzan kaupungissa.

Cenote X'canche kuvattuna ylhäältä...

...ja alhaalta. Hieno tuolla oli uida.

Valladolidiin tosiaan. Se on vallan miellyttävä kolonialistisen ajan kaupunki yhdellä isolla miinuksella. Kaupungin läpi, Plazan kumpaakin puolta kulkee alueen valtaväylä, ja autoja on paljon.

Mutta on toki hiljaisia kujia, kävelykatujakin. Keskustan tori, Plaza on sievä, ja kun yleensä lattarikaupunkien keskiössä nököttää mahtimiehen patsas, täällä samaa virkaa hoitaa kukkia kasteleva naishahmo.

Valladolidin eräänlainen ruokakojuihin keskittyvä kauppahalli.

Calz de Los Frailes, Valladolidin hipsterikatu.

Mallinukke meksikolaiseen tapaan.

Kahvila tämäkin.

Kaikilla mausteilla - Cancun

Älä lisää tulista kastiketta annokseesi. Älä kuseksi julkisesti. Varo tulemasta kidnapatuksi.

Kolme vuotta on kulunut edellisestä reissusta, mutta nyt olen taas, täällä jossakin. Tarkemmin sanoen Meksikossa ja Cancunissa.

Edelliset neuvot ovat jenkkisivustolta "29 asiaa, joita pitää välttää Cancunissa". Sen verran välillä on pohdituttanut Meksikon turvallisuustilanne, että pitihän näitä googlata.

Vieläkö jaksaa? Kyl vaan!

Kolmen vuoden tauko reppureissaamisesta on aika pitkä aika, ja oli vähän vaikea tehdä päätös matkalle lähdöstä. Tykkäänkö tästä vielä?

Maailma näyttäisi muuttuneen aika paljon kolmessa vuodessa. Havahduin juuri mokaani, että nostin turhan paljon Meksikon pesoja. Takaisin vaihdossa kurssi on paljon huonompi.

Käteinen tuntuu täälläkin olevan harvenemassa, ja korttilaitetta tarjotaan ensimmäiseksi kun olisi maksun aika. Majoitusmaksut hoituvat netissä, ja niin varmaan myös bussimatkat.

Parissa ravintolassa jo tähän mennessä ruokalistan olen saanut omaan kännykkään nettisovelluksella, eikä paperista listaa ole edes tarjolla.

Cancuniin kuuluu kitsimeininki.

Karibianmeren seudulla on sadekausi. Se tarkoittaa että välillä nousee tummia pilviä merestä.

Cancuniin saavuin, sillä tänne on aika näppärästi lentoja, jos haluaa täällä päin maailmaa kuljeksia. Cancun on oikeasti kaksi kaupunkia. Tänään kävin siinä toisessa, joka on tuttu postikorteista ja matkaoppaiden esitteistä.

Nousin vanhassakaupungissa paikallisbussiin, jossa kuski rahasti vanhaan malliin. Kiihdytti täyteen vauhtiin ja samalla jakoi vaihtorahoja kolikkokukkaronsa lokeroista. Kaikkialle äpit eivät sentään yllä.

Cancunin keskustan maisema on tylsähkö mutta samalla kovin viehko. Tällaista täällä on.

Majapaikkani sijaitsee puiston vierellä, voisi lukea esitteessä.

Hikinen ja perusruma kaupunki vaihtui pian palmujen varjostamiin rantateihin ja tuhansiin loistohotelleihin.

Summittain nousin pois bussista ja kävelin viereiselle rannalle, jossa kaislaiset katot loivat varjot rantatuoleille ja valkoinen, pehmeä hiekka tarttui kivasti varpaitten väliin.

Kävelin rantaa hien alkaessa valua niskasta. Aurinko porotti kuumasti, mutta merellä alkoi nousta tummaa pilveä.

Vartin päästä kohdalle osui taas yksi hotelli ja sen ravintola, kun taivas aukeni. Tilasin kahvin ja nautiskelin rankkasateen maisemasta katon alla. Kun yritin maksaa, tarjoilija meni ihan hämilleen. Kävi kysymässä, miten toimitaan, ja totesi että ei pysty rahastamaan. "Tipata toki voit".

Päivän rankkasade kesti ehkä puoli tuntia. Tältä näytti sen jälkeen.

Ehkä tällainen all inclusive -elämä voisi olla ihan jees, mutta uskoisin että nautin enemmän reissusta kaikilla mausteilla, tabascoa sopivasti lisäten.