keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Mayojen Palenque

Ristin temppeli, yksi pyhimmistä.

Auringon temppeli kuvassa vasemmalla. 

Yksi hienoimmista mayojen rauniokaupungeista on varmasti Palenque.

Vuonna 900 autioitunut Palenque sijaitsee sademetsässä, ja se olikin pitkään peittyneenä kasvillisuuden alle ja siten piilossa länsimaisten valloittajien katseilta.

Ei Palenque yhtä piilossa muulta maailmalta ollut kuin inkojen Macchu Pichu. 1800-luvun alkupuolelta lähtien Palenque on tunnettu, ja yhä edelleen kaupungissa tehdään uusia arkeologisia löytöjä.

Makealta tuntuu astella kaupunkiin. Voi kuvitella aikansa kuninkaat ja poppamiehet kuljeskelemassa temppeleissä ja rahvaan vähän sivummalla.

Rumpurytmejä tai jaguaarien karjuntaa ei tarvitse kuvitella, sillä paikalla olevat kymmenet kaupustelijat pitävät huolen rekvisiitasta. Pillipiiparin luoma äänimaailma kuulostaa pelottavan todelliselta, vaikka en minä oikeasti tiedä, miltä jaguaari kuulostaa.



Kuningas Pakalin hautatemppeli on Palenquen suurin. Sinne ei nyt pääse. 

Rauniot ovat isompia ja nousut jyrkempiä kuin matkalla aiemmin vierailemissani muinaiskaupungeissa. Isot temppelit näyttävät erityisen vaikuttavilta, kun taustalla kohoavat höyryävät sademetsäkukkulat.

Monen rakennelman päälle pääsee kiipeämään, vaikka portaat ovat niin jyrkkiä, että onnettomuuksiakin tidennäköisesti sattuu. Suomessa kiipeily olisi aivan varmasti kielletty.

Joka paikkaan ei sentään pääse, kuten kuningas Pakalin hautakammioon.

Kaupungissa asui huippukaudellaan 600-700-luvulla arviolta 9000 ihmistä, ja ahdasta siellä on tänäänkin.

Palatsi. 




Palenquessa on satanut rankasti kaksi päivää, ja kun sää on poutaantunut, kaupungissa vuoroaan odottavat reissaajat ovat kaikki paikalla raunioilla.

Tosin iso osa kävijöistä on luksusbussimatkalaisia, ja oletan että heidän aikatauluissaan ei ole joustovaraa, toisin kuin minulla.

Palenque sijaitsee Chiapasin maakunnassa, ja seutu on Meksikon sateisinta. Seutu Guatemalan rajan lähellä on myös varsin köyhää, mutta siitä huolimatta majapaikkani seutu Palenquen keskustan lähellä on reissuni kalleinta.

Palenquen kaupungissakin huomaa, että ollaan intiaanien mailla. 

Turismin myötä kaupunkikuvaa on kohennettu. 

Vesiputous on muinaisen Palenquen alueella. 


lauantai 24. marraskuuta 2018

San Cristobal: Mayojen mailla

"Muista sitten, että kirkossa et kuvaa. Sinut voidaan pidättää ja joudut maksamaan tuhansia päästäksesi vapaaksi."

San Cristobal de Las Casasissa olevan hotellini omistajan puheet ovat mielessäni, kun ihmettelen menoa kirkossa.

San Juan Chamulan kirkko, jota sentään ulkoa saa kuvata. 

Olen kymmenen kilometrin päässä San Cristobalista pienessä San Juan Chamulan kaupungissa. Pikkukaupunki on niin sanotusti syvää intiaaniseutua. Täällä asustavat tzotzilit, maya-kansaan kuuluva pieni kulttuuri- ja kieliyhteisö.

Ollaan Chiapasin maakunnassa, Meksikon eteläisimmässä.

Kirkko on katolinen, mutta uskonto on jossakin kristinuskon ja alkuperäiskansan luonnonuskonnon välimaastossa.

Kirkossa ei ole ollenkaan penkkejä, mutta värikkäitä kynttilöitä on. Niitä on lasisissa astioissa ja ihan vaan kivilattialla sojottamassa tuhansia, ja niiden liekit nostavat jo selvästi lämpötilaa kirkossa.

Alttarin edustalla on ihmisiä polvillaan ja istuallaan. Ainakin kahdella ihmisistä on kana, joiden jalat ovat tiukasti omistajansa käsissä ja kana makaa kaulaansa myöten kirkon lattialla jotenkin nöyryytettynä. Vaivihkaa odotan, että pian kana joutuu liekkeihin tai jonkin muunlaisen teurastuksen kohteeksi, mutta niin ei taida käydä.

Kanaa pitävien vieressä ilmeisesti kirkon miehet pitävät rukoilijan ranteesta kiinni kuin jotakin ranteesta tunnustelen etsien.

Kirkon ulkopuolella on helpottavampaa ja elämä tavallisempaa. Taksirivistöt odottavat kyyditettäviä. Polkupyörään kiinnitetyt myyntitiskit odottavat asiakkaita, joille puristaa hedelmämehua.

Hedelmäkaupustelijat. 

Ja sitten ovat krääsäkaupustelijat. Tekstiilit ovat mayoille tärkeitä, niitä myös San Cristobalin kaduilla yrittävät sadat mayanaiset perinneasuissaan myydä. Osa mkaupustelijoista on lapsia, nuorimmat arviolta vain noin viisivuotiaita

Mayojen vaatteet ovat kauniita. Mayojen vaatteita on löytynyt jopa reilusti tuhannen vuoden takaa. 


Kauppakadulla San Cristobalissa. 

Ja ovathan kankaat kauniita ja luultavasti laadukkaitakin. Harmi nyt, että minä en ole oikein tekstiilityyppiä, saati että ne pitäisi kantaa rinkassa loppumatkan.

Että sori nyt vaan te, jotka taas petytte köykäisiin (=olemattomiin) tuliaisiin.

San Cristobal kukkulalta katsottuna. 

San Cristobal on viihtyisä noin Turun kokoinen kaupunki. 

Kotikadulla San Cristobalissa. 

Ja vielä muutama kuva Tyynenmeren sympaattiselta rannalta, Zipolitesta. 



lauantai 17. marraskuuta 2018

Oaxaca: Jyri Jaakkola ja Monte Alban

Oaxaca yllättää heti. Keskustori Zocalon yhdessä kulmassa on kuin suomalaiset lavatanssit menossa. Torin toisella reunalla on telttakylä, jossa "intiaanit" peräävät oikeuksiaan.

Torilta puuttuu massiivisuus, joka on yleistä kaupungin toreilla Meksikossa. Täällä ollaan arkisempia.

Kun katselee tarkemmin ympärilleen, plakaatista osuu silmiin tuttu nimi. Jyri Jaakkolaa ei täällä ole unohdettu.

Jyri Jaakkola on tuttu nimi Oaxacassa, mutta suomalainen kirjoitusasu ei kaikille ole helppoa. 

Turkulaisaktivistin murhasta on kulunut jo kahdeksan ja puoli vuotta. Jaakkola ajoi alkuperäiskansojen oikeuksia, ja hän ilmeisesti astui liian isojen kihojen varpaille. Jaakkola ammuttiin hänen vieraillessaan kylässä täällä lähettyvillä Oaxacan provinssissa.

Oaxacan torilla on myös jonkinlaista protestia yleensä murhia vastaan. Siitä asiasta on ainakin helppo olla samaa mieltä.


Eteläisessä Meksikossa sijaitseva Oaxaca on tunnelmaltaan kuin pikkukaupunki, jossa on hyvin lämminhenkinen tunnelma. Kävelykatujen sisäpihakahvilat ja useat viihtyisät Galleriat vetävät väkeä. Tämä on selvästi turistien suosiossa.

Karnevaaleja on päivittäin. Seutu on Meksikonkin mittakaavassa köyhää, mutta klo osataan ottaa irti. Katusoittajia on paljon mutta on myös kerjäläisiä.

Useat musiikkiesitykset, teatterit ja akrobaatit yllättävät pienillä aukioilla.

Ja klovnit. Niitä on Meksikossa aina toreilla kun ilta koittaa.



Oaxacan komein kirkko Santo Domingo ilta-auringon kohdevalaistuksessa. 

Ympäröivä maaseutu houkuttelee. Viereisen kukkulan Monte Alban on yksi merkittävimpiä rauniokaupunkeja Meksikossa. Kaupunki autioitui jo ennen vuotta 1000, mutta siellä kulkiessa on helppo kuvitella ihmisvirrat kuljeksimassa. Enimmillään kukkulalla asui noin 25000 ihmistä noin vuonna 500 jkr.

Monte Alban ja komeat maisemat. 



Kukkulalla sijaitsevasta Monte Albanista on mainiot näkymät joka suuntaan. Verrattuna edellisen päivitykseni Cantonaan täällä on runsaasti kävijöitä. Porttien ulkopuolella on useita luksusbusseja odottamassa.

Kaupungissa oli jo parituhatta vuotta sitten käytössä jonkinmoinen kirjoitussysteemi. Seinäkaiverrukset ovat hienoja. Näissä kuvissa ilmeisesti on viholliskaupunkien vangiksi jääneitä johtajia, jotka on kastroitu ja jotka pian tullaan rituaaliteurastamaan.


Tässä nöyryytetään jotakuta piirtämällä tyyppi pää alaspäin. 


Tunnin matkan päässä sijaitsee Mitla, joka nousi Monte Albanin tuhon jälkeen seudun johtavaksi kaupungiksi. Raunioita on jäljellä vähän vähemmän, mutta ne sijaitsevat keskellä viehättävää nykykaupunkia.

Nämä pylväät kuuluvat Mitlan rauniokaupungin merkittävimpään palatsiin. 

Palatsi ulkoapäin. 

Osa Mitlan raunioita on ripoteltuina kaupunkiasutuksen seassa. 


Siellä vallassa oli, sanoisiko että äärilinjan pappeja. Heidän mantraansa kuului ihmisten uhraaminen jumalille. Mitlan valta päättyi espanjalaisten saapumisen aikaan 1500-luvulla.

Oaxacan mainioita hedelmiä. 

Mainio on myös tämän paikallisten suosiman ravintolan aamupalapöytä. 

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Cantona: Rauniotutkijan oma rauha

Olen saapunut siihen osaan Meksikoa, jossa turisti ei voi välttyä vanhoilta rauniokaupungeilta.

Eräs sellainen on Cantona, joka autioitui, syystä tai toisesta, noin tuhat vuotta sitten. Kaupunki oli olemassa ainakin 2000 vuotta, ja se on suorastaan hämmästyttävän suunnitelmallisen oloisesti suunniteltu ja rakennettu.

Yläkaupungista alemmas katsottuna näyttää tältä. 

Kauimmaisin ja suurin pyramidi. 

Kuin suunniteltu yleisötapahtumia varten. 


Toisaalta näyttää kuin kaupunki olisi valmiina jälleen palaamaan tauolta aktiiviseksi kaupungiksi.

Cantonassa on Mesoamerikan (Meksiko, Guatemala, Belize, Honduras aikana kauan ennen espanjalaisten saapumista) kaupungeista eniten tasaisia, laajoja aukeita. Ball courts, kertovat oppaat englanniksi, mutta tarkoittaako se pallokenttää?

Pallokentiksi ne hyvin kelpaisivat. Tasaisia aukioita pyramidimallisten rakennelmien edessä. Jonkinmoisia, ehkä uskonnollisia seremoniapaikkoja.

Kaikki on hämmentävän hyväkuntoista ottaen huomioon, että Cantona on ollut raunioina jo tuhat vuotta. 

Kaupunki on ollut aikansa suurin. 

Kerrankin voi sanoa, että kuva ei kaipaa yhtään ihmistä. 

Tieverkosto kaupungissa on mainio. 

Cantona eli kukoistuksensa huipulla noin 300 ekr-600 jkr. Enimmillään kaupungissa asui 6500-7000 perhekuntaa.

Kaupunki on rakennettu laavakivistä, eikä rakennelmissa ole käytetty sementin kaltaisia sidosaineita, vaan kivet pysyvät paikoillaan oman painonsa ja tasapainonsa ansiosta. Jotenkin tuntuu, että nykypäivän rakentajilla olisi oppimista tuon ajan työn laadusta.

Tätä kiviporrasta on yllättävän helppo kävellä myös alaspäin. 


Keltaiset portaat jotenkin hyppäävät silmille... 

Kulkijalle kiehtovinta oli saada käyskennellä raunioilla ja poluilla käytännössä aivan yksin. Kaupungin läpi ja ympäri kulkee merkattu reitti, ja sen kiertämiseen käytin kaksi ja puoli tuntia. Vasta viimeisen puolituntisen aikana havaitsin pari pientä seuruetta paikalla. Ero on aikamoinen, kun vertaa esimerkiksi Macchu Pichun raunioihin, vaikka ei Cantona sentään ihan samassa sarjassa paini.

Cantona sijaitsee parin tunnin matkan päästä Pueblasta, nelisen tuntia Mexicosta länteen.

Pueblan katedraali. 

Pueblan keskusaukio, Zocalo.