tiistai 31. lokakuuta 2017

Mawlamyine: Kaunein runo

Rudyard Kipling on kertonut, että Mawlamyinen Kyaikthanian temppelin pagoda on innoittanut hänet kirjoittamaan kauneimman runonsa. Kultainen pagoda näkyy kaupunkia laivalla lähestyttäessä jo kauas Thanlwin-joelle.

Pagodaan johtaa kaupungin keskustasta katettu porraskäytävä. Kipling kertoo, että hän olisi osannut kuvailla pagodan tarkemmin, jos ei olisi silmittömästi rakastunut porraskäytävän portilla.

Pitääpä testata.



Porraskäytävän portin kulmalta häämöttää kukkulan huipulla oleva säteilevän kaunis pagoda, kullattu torni. Portin vieressä on asuinrakennuksia, jotka todennäköisesti olivat siinä jo Kiplingin aikana.

Portin edustalla on hiljaista. Yksinäinen munkki lakaisee lehtiä. Muita ei paikalla näy.

Nyt ei oikein iske.

Ja tokkopa tämä blogitekstikään kuolemattomaksi muuntuu. Saati maailman kauneimmaksi.





Mawlamyine tunnettiin brittiaikana nimellä Moulmein. Kaupunki toimi brittien ensimmäisenä pääkaupunkina Burmassa 1826-1852.

Brittien ajasta muistuttavat useat rakennukset sekä suuri intialaisten määrä. Burman tärkein satama houkutti väkeä.

- - -

Haluaisitko talon kokoiset jalkapöydät ikkunasi taakse? Niin voi käydä, jos jostain kummasta syystä muutat Win Sein Tan Yahan.





Kolmen vartin skootterimatkan päässä Mawlamyinestä lepää 140-metrinen buddha. Ja viereen on rakenteilla toinen, vielä isompi.

Joku voisi Asterixia mukaillen sanoa, että hulluja nuo burmalaiset.

Tämän päivän arkea Mawlamyinessä.

Thanlwin-joen auringonlasku.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hpa-an: Burman taikaa

Teknomusiikki soi jossakin lähellä ärsyttävän kovaa. Kävelen rinkka selässä aamukahdeksalta Ystävyyden sillalla. Kaupunki yltää kiinni siltaan joentörmälle asti. Ikkuna-aukosta näkyy aamupalaa nauttivia hotellin herääjiä.

Ystävyyden siltä johtaa Thaimaasta Burmaan, Myawaddyn kaupunkiin. Hiki painaa rinkkaa selkään, kun saavun rajatarkastukseen. Aidan takana kymmenisen nuorta joraa villisti musiikin huutaessa vieressä.

Kaupunkivilinää Hpa-anissa.

Jos joku pudottaisi minut Hpa-anin kaupunkiin, olettaisin olevani Intiassa. Mausteiden huumaavat tuoksut, kadun kulmilla löhöilevät tuktuk-kuskit, sekavat torit, pyhät temppelit, ahtaat kadunreunat, paikoin hulppeat brittien hallinta-ajasta muistuttavat fasaadit.

Liikenteessä huomiota kiinnittää iso skootterien määrä, joiden päällä saattaa istua nelihenkinen perhe. Ja hurjat läheltä piti -ohitukset.

Rajalta Hpa-aniin matka kesti nopealla autolla nelisen tuntia, kun kuski teki niitä tökeröjä ohituksia.

Matkan varteen sopi vehreää sademetsää, laajoja riisipeltoja, useita äänekkäitä hääseurueita, vilkuttavia lapsia pienissä kylissä. Ja äkkijyrkkiä vuoren seinämiä, jotka kasvavat karvaisia puita ja joiden huipulla usein on kultainen pagoda.

Luolaluostari Ya-The Byanin edustalta.


Valtavassa kallioluolassa ääni muistuttaa lapsuuteni poikaskanalaa. Kimeää piipitystä, melkein kiljuntaa. Ja hajukin on vähän kuin kanalassa.

Kun nostaa katseen kohti luolan kattoa, mustia viiruja on kaikkialla, ja ne liikkuvat. Lepakoita on tuhansia ja tuhansia. Buddhalaisessa luolassa pitää kävellä paljain jaloin, ja vähän hirvittää, kun lepakon ulostetta on joka puolella.

Mutta on myös stalaktiittia. Kiveksi kovettunutta vettä, joka kymmenien ja satojen tuhansien vuosien aikana on kovettunut kuin norsun jaloiksi. Paikoin valo pääsee lyömään säteensä sisälle luolaan ja valaisemaan kristalliseinät.

Sadan. Luolan jälkeen järvi.

Takana oikealla kallion alla näkyy mustaa. Sieltä kulki venereitti.




Ja yhtäkkiä edessä on järvi. Luola loppuu, ja kanoottirivistö odottaa tulijoita.

Kalastajat melovat ja tökkivät pitkällä kepillä järven pohjasta vauhtia kanooteilleen ja kulkijaa idyllistä lahtea eteenpäin. Pian näkyy, että edessä ei olekaan kallioseinä, vaan uusi luola, jota kautta ei pääsisi, mikäli vesi olisi yhtään korkeammalla.

Kallion suojissa veneen vauhdittaja alkaa laulaa, ja tunnelma on kuin olisi jossakin elokuvassa, jonka soundtrack nousee tunnelmaltaan hittikamaksi. Järven vesi on täysin pläkä.

Aurinko alkaa laskea, kun vene lipuu laoten varovasti kaislikot. Taaempana vuoret hohkavat tummaa sinisyyttä.

Hetkessä on taikaa, joka ei heti unohdu.

Joskus pagodaa pitää myös kunnostaa. Kuva Kawgunin alueelta.

Auringonlaskun aikaan Thanlwin-joella.


keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Phayao: Ja juuri kun olisi ollut hyvä jano

Kas, kun tuli muisteltua Juvalan Jorma -vainaata. Isäni lankomies, Soukaisten Sahan omistaja ja ensimmäinen työnantajani.

Elettiin 1980-luvun alkua, ja Jorma matkusti Moskovaan. Eikös sattunut käymään pahin mahdollinen: Brežnev kuoli. Kaikki alkoholitarjoilu ja ilonpito loppui ravintoloissa. Ja Jormalle olisi maistunut.



Phayaon kaupungissa pohjoisessa Thaimaassa hikisen bussimatkan jälkeen olut olisi tehnyt terää, ja lähdin  sopivaa baaria kaupungista etsimään. Edessä on kaunis järvi, jonka edustalla on palmuja ja takana häämöttää vuoria. Mikäpä nautinnollisempaa!

Mutta olisihan minun tämä pitänyt tietää. Thaimaassahan on suruaika. Runsas vuosi sitten kuollut kuningas haudataan huomenna, ja seremoniat ovat suuret.

Järven rantaa kävellessä ämyreistä kaikuu puhetta isolla volyymilla.  Kun puhe hiljenee, sama sävy jatkuu Seuraavassa korttelissa.

Erehdyn ruokapaikassa kysymään olutta.

Enkä edes kysy, kun osoitan kylmäkaappia.

Ei, ei. Rakkaamme on kuollut, ei olutta, nuori tarjoilijatyttö melkein pöyristyy.




Armeijakunnan on koristellut kalustonsa hautajaisvärein.


Lähettyvillä on iso aukio, jonka keskustassa on patsas. Alue on aidattu ja koristeltu. Monessa kulmassa on tv-ruutuja, joista näkyy seremoniaa, ilmeisesti Bangkokista.

Vainajakuninkaan kuvia on kaupungissa ympäriinsä.

Tyhjiä tuoleja on torin joka reunalla, kaikkiaan tuhansia jos ei kymmeniä tuhansia. Poliisikoira nuuhkii näyttämön reunoja ja toinen poliisi tarkistaa peileillä valkoisten liinojen peittämiä pöytien alustoja.

Monet paikalliset ottavat perheestään kuvia. Armeijan kuoro näyttää valmistautuvan esitykseen.

Varsinainen seremoniapäivä on huomenna, ja surupäiviä on senkin jälkeen.




Istahdan läheiseen kahvilaan. Tilaan passionmehun.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Sop Ruak: Kultainen kolmio



Kukkulan huipulla temppelin ja t-paitakojujen takana on sopiva paikka pysähtyä. Katsoa alaviistoon Mekongin mutkaa.

Yhdellä silmäyksellä näkee kolme maata, eikä edes päätä tarvitse kääntää. Jalkojen alla on Thaimaa, edessä vasemmalla on Burma ja oikealla Laos. Kiinaankaan ei ole kovin pitkä matka, jos jokea jatkaisi kohti yläjuoksua.

Paikka tunnetaan Kultaisena kolmiona, ja sen huomaa. Mainoskarttaa on pystytetty jokirantaan ja tienposkeen. Ja jonkinmoinen buddhalandiaan. Isot turistibussit seuraavat toinen toistaan.

Matkalla kohti Kultaisen kolmion näköalapaikkaa.

Ooppiummuseo on hyvin opastettu.



Kultainen kolmio on saanut nimensä ooppiumista. Nämä seudut olivat aikanaan maailman ooppiumtuotannon keskus. Nyttemmin Afganistan on noussut kärkeen, mutta ainakin Burma sinnittelee yhä. Thaimaassa viljely on pientä, esittelee paikallinen erinomainen museo, mutta ehkä parempi olla liikaa kyselemättä.

Nämä seudut ovat isojen jokien myötä olleet vuosisatoja keskeinen kauppapaikka. Lisäksi seudulla, rajojen eri puolilla, on useita etnisiä vähemmistökansoja, joissa ooppiumin lääkevaikutukset on tunnettu satoja jollei tuhansia vuosia.

Ja seutu on sopivan syrjäistä harjoittaa laitonta puuhaa.





Kolmen valtakunnan rajapiste on paikka nimeltä Sop Ruak. Kymmenen kilometriä Mekongin alajuoksun suuntaan sijaitsee Chiang Saen, jossa jokea kelpaa ihastella.

Jokirannan kadun vierellä on laatoitettu, leveä kävelyalue. Leveälatvaiset puut varjostavat aluetta sopivasti, jotta siinä on kiva oleskella keskipäivälläkin auringolta suojassa.

Vähän ennen pimeän tuloa elo kadulla alkaa vilkastua. Äkkiä paikalla on kymmeniä keittiöitä hinattavissa kärryissä. Kadunvarsi täyttyy matoista ja niiden päälle asetelluista matalista pöydistä.

Ja pian paikalla on satoja ihmisiä istumassa matoilla päivällistä nauttien. Tällä ulkoilmaravintolalla on pituutta useita satoja metrejä. Sama toistuu joka ilta.

Tilaan Mekongin kaloista valmistetun tulisen, maukkaan keiton ja ihmettelen illan hämärtymistä mahtavan joen yllä.


lauantai 21. lokakuuta 2017

Mae Salong: 718 porrasta

Kun on pimea, kuulee paremmin.

Loikoilen sangyssani ja kuuntelen sirkkojen sirinaa, joka katkeilee muutaman sekunnin valein hetkeksi. Siihen paalle nousee linnunlaulua solistiaanena.

Mae Salongin pieni kaupunki on lahinna yhden tien ymparilla, vahan kuin villin lannen leffassa. Ikkunan takana nakyisi, jos ei olisi pimeaa, vihreita kukkuloita. Ja menee siina myos sivutie, mutta maaseutu on yolla heikosti valaistu.





Kuomintangin joukot kavivat kovaa kamppailua Kiinan vallasta. Lopulta KMT havisi taistelun Maon kommunisteille. Chiang Kai Sekin johdolla KMT perusti oman Kiinan Taiwanin saarelle.

Mutta eivat kaikki Kuomintangin puolustajat saarelle lahteneet, Kiinasta toki piti lahtea pakoon. Iso joukko pakeni 1950-luvulla etelaiseen naapurimaahan Burmaan, mutta siellakin tuli ongelmia.

Niinpa monet KMT-taustaiset ihmiset paatyivat Pohjois-Thaimaahan.

Lahella Burman rajaa sijaitseva Mae Salong on KMT-sotilaiden rakentama ja lahes pelkastaan entisten kiinalaisten asuttama. Vakoi on lahtoisin Yunnanin maakunnasta, joka on kuuluisa lukuisista etnisista vahemmistoistaan. Ja kieltamatta, kylilla nakyy aikamoinen pukeutumisen kirjo.

Taalla kaikki on kiinalaista. Ravintoloita koristavat oranssit paperipallot, ja menu koostuu kiinalaisesta ruoasta. Thaimaan lippuja sen sijaan liehuu, jotkut puolitangossa muistuttamaan reilu vuosi sitten kuolleen kuninkaan suruajasta.







Mae Salong on alueella, jonne on ollut vaikea rakentaa. Vuorilla ei varsinaisesti olla, mutta kukkulat ovat jyrkkia. Tieta kulkiessa valilla on vaikea kavella etenkin alamakeen, kun pudotus on akkinaista.

Ylamakeen kavely sujuu paremmin, mutta hiki siina tulee.

Pieni rypistys porraskävelyä.

Wat Santikhiri.

Maisema temppelistä kohti kaupunkia.


Pimeallakin kaupungin ylla loistaa Santikhirin temppeli. Sinne paasee kylan keskustan takaa lahtevan portin jalkeen alkavia portaita, jossa askelmia on 718 (en laskenut, vaan joku muu on sen tehnyt ennen minua).

Valoisaan aikaan kaydessa sielta avautuu mainio maisema yli kaupungin ja kohti lukuisia ymparoivia kukkuloita ja pienia kylia.

Chiang Raista Mae Salongiin matkatessa pitää kahdesti vaihtaa kyytiä. Viereisellä pääsisi Laosiin.


torstai 19. lokakuuta 2017

Chang Rai: Bambumetsä








Kun kaataa bambupuun ja vuolee sen pintaa rikki, ensisilmayksella vastaan tulee yak-tyypin yllatys: valkoisia matoja, jotka tietenkin alkavat kiemurrella ja liikehtia vilkkaasti, kun niiden elamassa tapahtuu niinkin mullistavia.

Bambumatoja. Toukkia, joista isona tulee kauniita perhosia.

Mita tekeekaan oppaamme Aat? Han tietenkin pistelee toukkia poskeensa. Arvaan jo, mita han ehdottaa seuraavaksi. Totean kuitenkin huojentuneena, etta nyt ei tehda Madventures-ohjelmaa.

Aatilla on matkassaan viidakkoveitsi, jonka han on kaynyt matkalla metsaan terottamassa. Jotakin han silla koko ajan touhuaa, niinpa nytkin, hanella on valmiina bambusta tehty putkenpatka, joka on kuin luotu bambumatojen sailyttamiseen.

Niita nimittain tarvitaan pian koittavalla lounaalla.






Chiang Rain lahettyvilla Pohjois-Thaimassa on kukkuloita, joissa on useita pienia kylia. Niissa asuu etnisia vahemmistoja, joista monet ovat kulkeutuneet Thaimaan puolelle Kiinasta, Burmasta ja jopa Tiibetista asti vuosisatojen saatossa.

Kylat, jos eivat muuta, ovat mainioita lahtopisteita bambumetsavaelluksille.

Metsassa kavellessa huomaa, etta viidakkoveitset eivat ole pelkastaan matojen metsastamista varten. Bambu kasvaa nopeasti ja tiheasti. Niinpa polut ja kulkureitit tukkeutuvat ja kavely hankaloituu.

Tarvittaessa bambusta voi tehda vaikka sillan, niinkuin nytkin on tarpeen.

"Tassa oli oikea silta, mutta tulvavesi vei sen", Aat sanoo samalla kun han parin kaverinsa kanssa asettelee bambuja niin, etta puron yli paasee kastelematta jalkojaan.




Ja onkin lounaan aika. Pysahdyimme matkalla torille, josta Aat osti kasviksia, nuudeleita ja possunlihaa.

Bambusta saa kerattya nopeasti nuotion tarpeet ja vartaat lihalle. Bambusta voi valmistaa myos pohjallisia putkia. Yhteen voi kipata kasvikset, toiseen rikkoa kananmunat ja munakkaan ainekset.

Ja kolmanteen bambumadot.

Putket jatetaan nojaamaan nuotion ylle, ruoat kypsymaan.

Kivien paalle voi rakentaa banaaninlehdista alustan keitolle. Lehdille kipataan nuudelit ja lopulta sekaan kaadetaan kiehuneet kasvikset seka kookosmaitoa. Keitosta tulee maukas.

Keittoa seka possua ja munakasta voi syoda bambumukeista, jotka metsan antimista valmistuvat napparasti.

Myos toukat ovat paahdettuina maullaan. Vahan kuin perunalastuja pureskelisi.






Kukkuloilla kylien ja bambumetsien ohella voi ihastella kaunista, avaraa maisemaa. Rinteisiin nousevia teeviljelmia, vuoristoriisipelypja, ananasviljelmia, joiden hedelmat jaavat pelloille, koska hinta on viljelijalle liian alhainen.

Ja tietenkin laskevan auringon varjaamia maiseman muotokuvia.