sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hpa-an: Burman taikaa

Teknomusiikki soi jossakin lähellä ärsyttävän kovaa. Kävelen rinkka selässä aamukahdeksalta Ystävyyden sillalla. Kaupunki yltää kiinni siltaan joentörmälle asti. Ikkuna-aukosta näkyy aamupalaa nauttivia hotellin herääjiä.

Ystävyyden siltä johtaa Thaimaasta Burmaan, Myawaddyn kaupunkiin. Hiki painaa rinkkaa selkään, kun saavun rajatarkastukseen. Aidan takana kymmenisen nuorta joraa villisti musiikin huutaessa vieressä.

Kaupunkivilinää Hpa-anissa.

Jos joku pudottaisi minut Hpa-anin kaupunkiin, olettaisin olevani Intiassa. Mausteiden huumaavat tuoksut, kadun kulmilla löhöilevät tuktuk-kuskit, sekavat torit, pyhät temppelit, ahtaat kadunreunat, paikoin hulppeat brittien hallinta-ajasta muistuttavat fasaadit.

Liikenteessä huomiota kiinnittää iso skootterien määrä, joiden päällä saattaa istua nelihenkinen perhe. Ja hurjat läheltä piti -ohitukset.

Rajalta Hpa-aniin matka kesti nopealla autolla nelisen tuntia, kun kuski teki niitä tökeröjä ohituksia.

Matkan varteen sopi vehreää sademetsää, laajoja riisipeltoja, useita äänekkäitä hääseurueita, vilkuttavia lapsia pienissä kylissä. Ja äkkijyrkkiä vuoren seinämiä, jotka kasvavat karvaisia puita ja joiden huipulla usein on kultainen pagoda.

Luolaluostari Ya-The Byanin edustalta.


Valtavassa kallioluolassa ääni muistuttaa lapsuuteni poikaskanalaa. Kimeää piipitystä, melkein kiljuntaa. Ja hajukin on vähän kuin kanalassa.

Kun nostaa katseen kohti luolan kattoa, mustia viiruja on kaikkialla, ja ne liikkuvat. Lepakoita on tuhansia ja tuhansia. Buddhalaisessa luolassa pitää kävellä paljain jaloin, ja vähän hirvittää, kun lepakon ulostetta on joka puolella.

Mutta on myös stalaktiittia. Kiveksi kovettunutta vettä, joka kymmenien ja satojen tuhansien vuosien aikana on kovettunut kuin norsun jaloiksi. Paikoin valo pääsee lyömään säteensä sisälle luolaan ja valaisemaan kristalliseinät.

Sadan. Luolan jälkeen järvi.

Takana oikealla kallion alla näkyy mustaa. Sieltä kulki venereitti.




Ja yhtäkkiä edessä on järvi. Luola loppuu, ja kanoottirivistö odottaa tulijoita.

Kalastajat melovat ja tökkivät pitkällä kepillä järven pohjasta vauhtia kanooteilleen ja kulkijaa idyllistä lahtea eteenpäin. Pian näkyy, että edessä ei olekaan kallioseinä, vaan uusi luola, jota kautta ei pääsisi, mikäli vesi olisi yhtään korkeammalla.

Kallion suojissa veneen vauhdittaja alkaa laulaa, ja tunnelma on kuin olisi jossakin elokuvassa, jonka soundtrack nousee tunnelmaltaan hittikamaksi. Järven vesi on täysin pläkä.

Aurinko alkaa laskea, kun vene lipuu laoten varovasti kaislikot. Taaempana vuoret hohkavat tummaa sinisyyttä.

Hetkessä on taikaa, joka ei heti unohdu.

Joskus pagodaa pitää myös kunnostaa. Kuva Kawgunin alueelta.

Auringonlaskun aikaan Thanlwin-joella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti