torstai 22. syyskuuta 2016

Quiton Maukka

Oli yllattava tormata Virtasen Maukkaan.

En ihan livena hanta nahnyt. Kuljeskelin Quiton upeassa katedraalissa ja sen museo-osassa. Takaosan piispanhuoneessa on maalaukset kaikista Ecuadorin katolisen kirkon arkkipiispoista.

Vanhin heista on on ollut virassa 1500-luvun puolivalissa, ja 39. taitaa olla virassa nyt. Herrojen 38 ja 39 muotokuvien alareunassa on signeeraus, jollaista ei olisi odottanut: Mauri Virtanen.

Pitipa guuglata: "The  artist Mauri Virtanen is based in Quito, he exhibits his paintings in Ecuador and Romania and he is recognized with a number of awards in Ecuador, Finland, Romania, etc. His artworks are in private and public collections Worldwide.

Kuvassa hymyilee lempean nakoinen nuorehko mies. Katse on luotu ylaviistoon kuin enkelimaalauksessa.

Ecuadorin katolisen kirkon kaksi viimeisinta arkkipiispaa Mauri Virtasen maalaamina.


Quiton liikenne on tavallaan selkeaa. Taalla on Ecovia, bussilinja, joka kulkee omilla kaistoillaan. Betoninen parikymmentasenttinen koroke estaa muita autoja paasemasta kaistalle.

Niinpa bussiliikenne on nopeaa. Suorastaan niin nopeaa, etta autossa on vaikea pysya pystyssa.

Istumapaikat ovat yleensa taysia, joten pitaa tyytya seisomaan kaytavalla ja ottaa kiinni katossa kulkevasta rautaputkesta tai siita roikkuvista lenkeista. Bussilla on edessa vapaata kaistaa, joten se voi kiihdyttaa lahes tayteen vauhtiin. Niinpa myos pysakeilla ja risteyksissa jarrutukset ovat nopeita. Ja mutkat ovat jyrkkia.

Voitte kuvitella, etta tasapainon hakeminen on tyolasta, kun toinen kasi on suojaamassa taskua, jossa ovat kannykka ja lompakko. Ja paa on silla korkeudella, etta ikkunoista ulos nakee korkeintaan tien pinnan, eika sielta osaa ennakoida kurvien suuntaa.

Tanaan minulla kavi tuuri, kun lahdin vanhasta keskustasta kohti majapaikkaa. Paasin takapenkille istumaan. Parin pysakkivalin jalkeen bussi kaantyi vasemmalle ja pian jalleen vasemmalle. Siina vaiheessa bussi polahti tayteen porukkaa. Paatin, etta kun ollaan takaisin keskustassa, hyppaan bussista pois ja nousen toiseen.

Keskustassapa pahus kukaan ei jaanyt pois bussista, enka pystynyt jyraamaan tieta vakijoukkojen lapi. Niinpa lahdin sightseeing-matkalle pohjoisen lahioon.

Kesti varmaan seitseman pysakkivalia ennen kuin tie takapenkilta aukeni. Niinpa nopeasti hyppasin juuri starttaavaan bussiin, jonka suunta naytti oikealta.

Bussi paahtoi vauhdilla kohti keskustaa, lapi vanhan keskustan, kohti majapaikkani seutua.

Eika se pysahtynyt missaan.

Viela hurautettiin aikamoinen matka ennen kuin paastiin jonkinlaiselle paatepysakille, kilometrikaupalla ohi majapaikkani.

Quito on laaksossa, ja etaisyydet ovat pitkia.

Uusi yritys, jonka tuloksena paadyin lopulta kotikulmille. Reilun vartin patka kesti tunnin ja kolme varttia.

- - - -

Yksi Quitoa halkaisevista kaduista on nimelta Avenida 6 de Diciembre. 

Kadulla ei kuitenkaan kunnioiteta Suomen itsenaisyyspaivaa. Ei ainakaan ensisijaisesti, vaikka Virtasen Mauri saattaa niin tehdakin.

6. joulukuuta on myos Quiton perustamispaiva.


Takana keskellä näkyy Rucu Pichincha, joka on 700 meträ korkeammalla kuin kuvauspaikka.


On Quitossa muutakin kuin kadut. Koysiradalla keskustan tuntumasta paasee 4000 metriin (Quiton keskusta on 2900 metrin korkeudessa).

Neljan kilometrin korkeudessa on viela ihan mukava tallustella, mutta ylamaet hengastyttavat nopeasti. Ja jotenkin noissa korkeuksissa ylamakia tuppaa olemaan.

Koysiradan yla-asemalta voi patikoida 4700-metrisen Rucu Pichinchan huipulle. Hengastymisten myota taukoja on pakko pitaa vahan valia, mutta mikapa takalaisia maisemia on ihmetellessa.

Valilla pitaa ponnistella ja paikoin ottaa neliveto kayttoon. Etenkin vuoren loppuosan teravat laavakivet muodostavat haasteita.

Mutta maalissa on voittajan helppo hymyilla.

Taakse vilkuillessa Quito nayttaa talta.



Valilla pitaa etsia tarkasti jalansijat.

Mika lintu lie? Kuin haukka lensi paikalle kerjaamaan ruokaa. Nimi voisi olla Maukka.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti