7. 9. 2011

Irkutsk.

Poikavuosinani tv-sarjan tsaarin kuriiri seikkaili kaupungissa. Tai ainakin sarjasta kaupungin nimi jäi mieleen.

Sarja oli jännittavä ja eksoottinen. Ei ole tainnut tulla sittemmin uusintana. Voisi olla aika pettymys tänä päivänä.

Irkutsk kaupunkina on minulle uusinta. Seitsemän vuotta sitten kävin täällä. Varsin erilaiselta kaupunki näyttää.

Vihreä, eurooppalainen.

Yksi asia kuitenkin vanhasta Irkutskista muistuu mieleen. Mummot päivystävät yhä vihannestorilla. Saattavat vieläpä olla samat mummot.

Vihannes- ja hedelmätorit Venäjällä ovat mummojen valtakuntaa.

Irkutskin kävelykadulla.



Irkutskin läpi virtaa Angara-joki.

Irkutsk vietti kaupungin 350-vuotisjuhlaa.



Kilometritolppa 4336.

Venajällä tykätään kilometritolpista. Bussien ikkunoistakin aina voi matkan kulkua seurata lukeman suurenemisena tai pienenemisenä.

Välillä on vaikea sanoa, mistä lukema alkaa tai mihin se päättyy.

Nyt on helppo sanoa. Moskovasta.

Kun aamulla jatkoin matkaani itään, pelkäsin pahinta. Viereeni ilmestyi kaksilapsinen perhe, arviolta 1- ja 2-vuotiaat.
Edessä 18 tuntia matkaa. Mitähän tästäkin tulee?

Kilometritolppaan 4336 mennessa olen jo huomannut, etta matkani on jälleen mainio. Perhe on tadzhikistanilainen, oikein ystävällisiä ihmisiä. Ja lapsetkin, no...



Perhe on matkalla jonnekin Baikaljärven itäpuolelle. Isännän, Sherzodin työn perään.

Kaukana ovat hekin kotoa. Keskustelemme venäjäksi, minäkin sujuvasti sanakirjaa pläräten.

"Paljonko Suomessa saa palkkaa", Sherzod kysyy. Innostuu kun vastaan.

"Paljonko Suomessa maksaa Opel?".

Sherzodin innostus lopahtaa.

Puhumme säästä. Dushanbesta. Afganistanista. Lapsista.
Äiti Narsiba imettää nuorimmaista. Vaalea venäläistyttö käy kurkkaamassa, olisiko ikäistään leikkikaveria.

- - -

Parin päivän junamatkani oli alkanut jo päivää aikaisemmin. Abakanista juna lähti iltakahdeksalta. Perillä Krasnojarskissa oltiin aamukuudelta. Konduktööri huudatti kirkkaita valoja jo puoli viideltä.
Aamutoimiin.

Krasnojarskissa aikaa oli kahdeksan tuntia, joten jätin rinkan säilytykseen. Sen jäljiltä nimeni sekä passini numerot ovat jälleen yhdessa uudessa paperissa. Käsin kirjoitettuina.

Venäläiset tykkäävät tehdä tilastoja, joita takuulla yksikään ihminen ei ikinä tule lukemaan.

Krasnojarskin aamu oli kalsea ja kylmä, nippa nappa plussan puolella. Päivisin aurinko lämmittää sen verran, etta jos pukee hupparin, on parempi valita kadun varjoisampi puoli.

Krasnojarskissa näkyi paljon sinivalkoisia kaulaliinoja, vaikka ei ehkä yhtä paljon kuin samana päivänä Helsingissä stadikan kulmilla.

Keskustassa poliisi retuutti nuorta miestä, toinen poliisi käveli perässä kädessään sinivalkoinen kaulahuivi. Illalla pelattaisiin Siperian jalkapalloherruudesta klassikoderby Krasnojarsk Jenisei - Sibir Novosibirsk (joka päättyi 1-1, Venäjän divaria).



4436.

Siperian ilta alkaa jo hämärtyä. Aurinko on laskenut, kuu alkaa ottaa valonkantajan roolia.

Vaunuosastoon saapuu jälleen vanha tuttava, venäläinen pikkutyttö. Puhaltaa saippuakuplia ja esittää taitojaan hymyileville tadzhikeille.

Venäläistytön äiti noutaa pian tyttärensä eikä ole huomaavinaankaan tadzhikkeja.

Laaksossa näkyvät kuusten latvat sumuharson keskeltä.

Siperian syksy.

Abakanin nuorisoa. Viktorin ja Katen (kuvassa vasemmalla) luona couchsurffasin. Erittäin mukavaa ja avuliasta porukkaa.

Abakanin asema.

Tällaisia patsaita löytyy kaikista Venäjän kaupungeista. Tämä Abakanissa.

Stalinin patsaita ei sen sijaan löydy juuri mistään. Minusinskissa kuitenkin oli tällainen.