Uyunin suola-aavikolla

Voiko tämä olla todellista?

Aurinko on jo alhaalla horisontissa, ja varjot maan pinnalla pitenevät koomisiksi. Taustalla vuoren hahmo nousee violettina. Repaleinen maanpinta on ollut tähän asti häikäisevän valkoinen. Nyt se alkaa punertaa.

Suola-aavikkoa kuvattuna eri kellonaikoina vähän ennen auringonlaskua. 

Uyunin suola-aavikko Bolivian Andeilla 3650 metrin korkeudessa on 12000 neliökilometrin kokoinen. Idästä länteen sillä on mittaa noin 140 kilometriä.

Suolapannu on muodostunut Minchinjärven kuivuessa noin 25000 vuotta sitten. Järvi oli paikoitellen 120 metriä syvä, ja suolamäärät alueella ovat valtavat. Salar de Uyuni on myös maailman suurin litiumvarasto.

Aavikolla on useita saaria, ja erikoisin niistä on Incahuasi, jossa kasvaa jopa yli kymmenmetrisiä kaktuksia. Kun saaren huipulta katselee ympäröivää tasankoa, näyttää se ihan talviselta merimaisemalta. Meren jäälle on myös ajettu "talviteitä".

Ristiriidan näkyyn tuovat terävät kalliohuiput - ja kaktukset.

Suola on paikallisille iso bisnes, ja suolaa kaivetaan paljon. Uyunissa suolasta on rakennettu pari hotellia, joista toisessa syömme lounaan.

Suolasta rakennettu ravintola. 

Ravintolan edessä on lippurykelmä. Suomen lippu puuttuu. 

Dakar-aavikkorallia ajetaan usein myös täällä. Suolapatsas sen kunniaksi. 

Suuri bisnes on myös matkailu. Välillä kerralla näkee kymmeniä "jeeppejä". Minun jeeppikuntaani (oikeasti kuljettajamme Hugo ajaa Toyotalla) kuuluvat argentiinalainen ikäiseni nainen kahden parikymppisen tyttärensä kanssa sekä viiskymppinen hollantilais-brittiläinen kokki ja 30-vuotias ranskalaisnainen.

Päivän kiertelemme Salar de Uyunia ja pysähtelemme usein ottamaan valokuvia. Kuljettajamme Hugo on ottanut mukaansa muovisen dinosauruksen, jota käyttäen saa hauskoja trikkikuvia, kun kuvien taustana on pelkkää tyhjyyttä. Pelleilemme kameralle, ja kaikkia päivä hymyilyttää.

Meidän autokuntamme kiipelissä. 

Tunnistaa yhä vanhan estejuoksijan. 

Varjonsa kukistanut. 

Illaksi päädymme majapaikkaamme, joka on rakennettu suolasta. Saan jopa oman huoneen, jossa ovi ja ikkunan karmit ovat puusta, kaikki muu seinistä ja yöpöydästä lähtien on rakennettu suolasta.

Seuraavana aamuna seitsemältä jatkamme matkaa Los Lipeziin. Alue lounaisessa Boliviassa on varsinaista erämaata, jossa ei asutusta juuri ole. Eikä juuri ole teitäkään, mutta nelivetoautolla alueelle pääsee.

Vuoret ovat komeita, osa niistä on tuliperäisiä ja yksi vuori tupruttaa vähän savua. Maisema on melkein koko ajan huikean kaunis, ja valokuvia tulee napsittua useita satoja.

Hiekkaa ja vuoria. Ja ajoteitä. 

Tuprutteleva tulivuori. 

Korkeimmilla kohdilla autosta poistuessa pitää pukea pari pusakkaa lisää, ja niitä on tuulen riepotellessa vaikea pukea. Hatusta saa pitää huolellisesti kiinni.

Käymme 4900 metrissä, jossa ei enää ole mitään kasvillisuutta. Korkeammalla en ole ikinä käynyt.

Vuorten keskeltä ylängöllä paljastuu useita järviä, joissa vesi on jännästi hyvin eri väristä. On punertavia ja vihertäviä järviä, alueella on runsaasti mineraaleja, ja ne muokkaavat ympäristönsä värit.

Useilla järvillä on vaaleanpunaisia flamingoja, ja niitä on paljon. Tuhansia ja taas tuhansia. Kun pysähtelemme flamingojärvillä, samoissa paikoissa käyvät kaikki muutkin kuuden hengen turistiryhmät. Kaikilla on suunnilleen sama reitti ja aikataulu, ja välillä on vaikea ottaa kuvia, joissa ei olisi ylimääräisiä ihmisiä.

Jokainen auto myös nostattaa aikamoisen pölypilven. Välillä pitää olla varovainen, kun kuvaa autosta. Ikkunan avaaminen väärällä hetkellä voi tuoda aikamoisen pölypilven autoon.

Laamat. 

Flamingoja. Paremmat (zoomatut) kuvat jäivät toiseen kameraan. 

Toisena yönä majoitumme pieneen kaivoskylään, ja olosuhteet 4300 metrin korkeudessa ovat karut. Yövymme pienessä hostelissa dormitorissa. Yksi suihkukoppi näkyy olevan vessan vieressä, mutta lattian roinan perusteella se ei ole ollut vähään aikaan käytössä. Aulassa on yksinkertainen kamiina, joka tuo hieman lämpöä illaksi. Yöllä siitä ei enää ole apua. Peittoja on sentään kolme ja päällä aika monta vaatekertaa, mutta täristelyksi menee.

Kolmantena aamuna lähdemme liikkeelle viideltä, jotta ehdimme auringonnousun aikaan geysireille. Sieltä jatkamme kuumille lähteille, ja jääkylmän yön jälkeen pulikointia altaassa on taatusti hienointa mitä juuri tähän hetkeen voi kuvitella.

Kuuma kylpy. 

Geysir.