Kottikärrymies pimeästä

Kottikärrymies. 

Valon kajo paljastaa tulijan. Pienikokoinen mies saapuu pimeästä kottikärryjä työntäen. Kotsut ovat kukkurallaan kiveä.

Mies on kaivostyöläinen, 38-vuotias. Moni mainari lepää (toipuu krapulasta) lauantaina, mutta tämä kaveri jaksaa paahtaa.

"Aloitin kolmelta yöllä, teen 16-tuntista päivää," hän kommentoi ketsuan kielellä.

Kaivosten suuaukkoja. Taustan kukkulan kirkontorni näkyy seuraavassa kuvassa etualan kukkulan huipulla. 

Cerro Rico -kukkula kuvattuna yhdestä Potosin monista kirkontornista. 

Cerro Ricon kukkula näkyy taustalla valaistuna. 

Boliviassa Potosin kaupungin vieressä nousee Cerro Rico, rikas kukkula. Sieltä on louhittu valtavat määrät hopeaa ja paljon muitakin mineraaleja. Oppaamme mukaan kukkula oli joskus 5200 metriä korkea, nyt sen huippu on 4800 metrissä.

Rikkaan kukkulan ansiosta Potosi oli 1500-1700-luvulla Amerikan mahtavimpia kaupunkeja.

Espanjalaiset valloittajat tajusivat vuoren sisältävän mittaamattomat rikkaudet. Kun paikallinen väestö ei riittänyt,  louhimaan, rahdattiin valtavat määrät orjia Afrikasta.

Afrikkalaiset orjat ja intiaaniväestö paiskivat tötä kallion sisällä jopa kuukausia näkemättä ja hengittämättä raitista ulkoilmaa. On arvioitu, että kolmen vuosisadan aikana rankoissa oloissa kuoli kahdeksan miljoonaa ihmistä.

Nykyään suurin osa mainareista työskentelee yrittäjinä, ja olosuhteet ovat vanhaan verrattuna kohtuulliset. Kottikärrymies kertoo ansaitsevansa 3000 bolivianoa eli noin 400 euroa viikossa, mikä on Boliviassa paljon. No, 16-tuntiset päivät...

Silti edelleen kaivosmiehet kuolevat nuorina, usein syynä on keuhkoahtauma.

Kaivoskierroksella piti välillä kulkea varovaisesti. Ylitämme soiroa pitkin isoa kuoppaa. 

Kaivosmies valmiina. 

Yksi useista montuista. 

Potosissa on tarjolla runsaasti turistimatkoja kaivoksille. Valitsen firman, jonka kaikki kuusi omistajaopasta ovat entisiä mainareita.

Käymme mainarien torilla, jossa ostamme tuliaisia kaivosmiehille. He syövät vahvan aamiaisen, ja kaivoksella he elävät päivän pureskelemalla kokalehtiä, niitä sopii ostaa. Torilta saisi myös dynamiittia, jota kaivoksilla käytetään.

Käymme tehtaalla, jossa kiviaines seulotaan. Meille annetaan tarvittavat varusteet: haalarit, kypärä, otsalamppu, alkeellinen hengityssuojain, saappaat.

Ja mars matkaan. Kypärän hyödyllisyyden huomaa heti. Käytävät ovat matalia, mutta konttaamaan sentään emme joudu. Pää kuitenkin yhtenään kolisee kivikatossa. Vastaan tulee iso onkalo, ehkä 10-metrinen.

"Jotkut ovat satametrisiäkin," oppaamme kertoo.

Ylitämme onkalon kapeaa soiroa kävellen ja vinssiä väistellen. Tarkkana pitää olla.

Potosin keskusta on kaunis. 

Ravintolan kyltti kertoo, miten korkealla ollaan. 

Taustalla katedraali. 

Potosin keskusta on 4060 metriä merenpinnan yläpuolella, enkä ole näin korkealla tainnut ikinä majoittua.

Yöt ovat kirpeitä, mutta kolmen peiton alla tarkenee hyvin nukkua. Ylämäet pitää kävellä vähän normaalia rauhallisemmin, mutta minnekä minulla nyt kiire olisi.

Tiesulkuja. 

Kaupungissa on vähän levotonta. Kun saavuin Potosiin, kuljettaja totesi kaupungin laidalla, että pitemmälle ei autolla pääse. Kadut keskustaan oli tukittu puomein ja lipuin. Naiset perinteisissä Andien asuissaan olivat pystyttäneet kaduille myyntikojujaan ja autoliikenne oli estetty. Syynä protestiin on se, että kaivosten litiumin tuotosta vain kolme prosenttia jää paikallisille.

Minun piti kävellä puolisen tuntia keskustaan, jossa hostellini on.

Boliviassa järjestetään ensi viikonloppuna presidentinvaalit. Evo 2020-2025 -kylttejä on näkynyt teiden varret solkenaan, osa töhrittyinä corrupta-tekstein. Myös muiden ehdokkaiden mainoksia näkyy mutta vähemmän kuin istuvan presidentin Evo Moralesin.

Eilen istuin iltapäivällä kahvilassa, kun omistaja kävi äkkiä nostamassa mainoskyltit kadun varrelta ravintolaan sisään. Hän sulki nopeasti ulko-oven ja jäi kuulostelemaan.

Pian alkoi kuulua älämölöä ja paukuttelua. Sakki käveli katua ohi ja jatkoi torille pitämään metakkaa.

"Presidentin vastustajia", omistaja kertoi.

Onko Evo hyvä valinta presidentiksi, kysyin, ja ehdotin peukkua ylös tai alas.

Kahvilan pitäjä osoitti heti peukkua alas. Kysyin samaa kaivosoppaalta, hän vastasi lyhyesti: "Vihaan Evoa."

Oppaamme kaivoksessa. 

Tästä mennään. 

Hiki valuu kottikärrymiehen kasvoilla. Kysyn, voinko kokeilla kärrätä kuormaa. Hän nyökkää.

Otan muutaman askelen. Kuorma painaa, ja pelkään, että kaadan kotsut. Luovutan kolmen metrin jälkeen.

Kotsumies ottaa omansa ja jatkaa 16-tuntista päiväänsä. Hän nappaa kiinni aisoista ja lähtee työntämään kuormaa, puolijuoksua, polvet koukussa.

Ilahdun, kun pian pääsen hengittämään raitista ilmaa. Ei nyt ihan heti ainakaan tähän suuntaan ole tulossa alan vaihtoa.