Hondurasin ylänköjen (ainoa) reissaaja

Päivän lounas on valmiina. Grillattua kanaa, oheen bataattia, avokadoja, vähän riisiäkin. Tulista tabascoa tarjolla ja juomaksi tuorepuristettua ananasmehua.

Ruoka on pääosin ollut tosi maukasta.

Olen Hondurasin ylängöillä pikkuruisessa kylässä nimeltä La Campa. Ruokapaikan tiskin taakse jostakin löysi nainen, kun hetken aikaa köhin. Näytti hiukan hämmästyneeltä mutta otti tilauksen vastaan.

Kylässä on kirkko, kaupungintalo, hotelli ja ravintola. Kirkon takana metsäiset rinteet nousevat jyrkästi. Vähän kauempana on kylän vetonaula, kanjoni, jonka yli pääsee seikkailemaan köysiradalla. Minulta jäi väliin.

La Campan kirkko on sisältä lautakattoinen. Julkisivu on kaunis. Taiteellistakin silmää on käytetty. 

Kylän keskusta, kirkkokin näkyy hevosenkengittäjän pihamaalta.

Näissä maisemissa pääsisi köysirataseikkailuun.

La Campan idyllistä keskustaa.

Hondurasin maaseudulla oon käynyt jo useassa kaupungissa, pienissä ja vähän isommissakin. Niillä on kummallisia nimiä kuten Kiitos (Gracias) ja Toivo (Esperanza). Rahayksikkö on melkein kuin rakkaus (lempira).

Nimien lisäksi paikoista ja etenkin niiden ihmisistä huokuu ystävällisyys. Todellisuus täällä näyttää ihan erilaiselta kuin maan väkivaltainen maine.

Viihtyisät ravintolat ja kahvilat keräävät paikallista väkeä. Eivät täällä kaikki ole köyhiä.

Tähän asti näkemäni kaupungit ovat tunnelmaisia ja kauniita. Näille voi povata turistista tulevaisuutta, jos Honduras onnistuisi vähän kohentamaan mainettaan ja pienentämään murhalukujaan.

Mutta ei turisteja liiaksi ole. Kolmeen päivään en ole nähnyt ketään länkkäriä.

Maan kaunein kaupunki lienee Gracias, joka oli 1600-luvulla koko Väli-Amerikan pääkaupunki.

Gracias

Näkymä hotellistani Graciasissa sen jälkeen kun Hurrikaanin tuomat sateet alkoivat hellittää.

Hondurasin (ja Guatemalan sekä Belizen) kaupunkeja tuntuu yhdistävän epämääräiset bussiasemat. Meno on kuin vanhojen kotimaisten leffojen huutokaupoissa. Konduktöörit huutavat paikkakuntien nimiä toinen toista kovempaa ja kilpailevat asemalle saapuvista ihmisistä.

Bussiasemalla näkee maan köyhyyden. Useat raajarikot joko kerjäävät suoraan tai yrittävät myydä pientä purtavaa.

Kun usein pölyävälle mutta viime päivinä kuraiselle asemalle saapuu bussi, jostakin sen oven lähistölle pörhältää joukko tuktuk-takseja.

Graciasin asemalla.

Bussit ovat täällä tosi surkeita. Kun matkasin Graciaan, bussi äkkiä sammui. Konduktööri nappasi jostakin pakkauspahvia suojakseen ja laskeutui selälleen bussin alle korjaamaan jotakin.

Ja kas: kohta bussi taas liikkui sammuakseen varttia myöhemmin uudelleen. Siinä vaiheessa kaikki vaihdoimme paikalle saapuneeseen toiseen bussiin.

Ai niin, hurrikaani Julia pyyhkäisi läpi Hondurasin. Ei se ehkä ihan osunut mun kohdalleni, mutta vuorokauden ajan vettä satoi rankasti. Näiltä kulmin se ylitti mantereen Karibianmereltä Tyynenmeren puolelle.

Pari päivää Hurrikaanin jälkeen kuljin bussilla La Campaan. 16 kilometrin matkaan meni toista tuntia, ja välillä kuljettiin vuolaasti virtaavan puron poikki.

Telkkarista just katseleen livekuvassa idempää Hondurasia, ja joki virtaa vauhdikkaasti metsiköissä ja kylien kaduilla.

Graciasissa joki virtasi vauhdikkaasti hurrikaanisateiden jälkeen.