Dunhuangin kaksi suurta turistikohdetta samanaikaisesti muistuttavat paljon toisiaan ja ovat toisaalta erilaiset kuin yö ja päivä. Kaupungin laitamilla on komeat dyynit ja hieman kauempana kallioluolissa upeaa buddhalaista taidetta.

Molemmissa törmää päivävarjoin ja amerikkalaisittain lippalakin lippoja käyttäviin kiinalaisturistien ryhmiin. Meluisiin ja koko ajan valokuvattavaksi riviin asettuviin kiinalaisiin.


Dyynit on oikeastaan jo surkuhupaisa turistirysä. Toisaalta se  on osoitus kiinalaisten kapitalismista. Rahat pois keinolla millä hyvänsä.

Dyynien alapuolelle on rakennettu kiinalaisen mahtipontinen portti ja sen ympärille korkeaa, läpinäkemätöntä aitaa.

Vilkaisu portista paljastaa tunnelman. Sinistä lippua liehuttava tekopirteä opas johdattaa isoja kameroitaan kantavan sortsikansan odottavaan junaan. Tai ei varsinaiseen junaan vaan pyörillä kulkevaan, jollainen ajaa kesäisin Turunkin rantakaduilla.

Taaempana useita polkuja nousee pitkin dyynejä ylöspäin. Poluilla voi havaita kamelikaravaaneja, ja dyynin päällä näkyy olevan myyntikojuja. Voi tulla jano. Tai voi tehdä mieli ostaa kuminen kirahvi tai hopeinen ilmapallo. Koskaan ei voi tietää.

Heti portin vierellä kiinalaiset tungeksivat nähdäkseen valokuvansa. Sellainen tietenkin napataan jokaisesta safariin osallistuvasta. 2006 elettiin vielä aikaa ennen selfiekuvia.

Mutta ei kai aita voi loputtomiin jatkua? Vaikka Kiinassa on niitäkin yritetty tehdä (Kiinan muuri muuten päättyy - tai alkaa - aika lähellä paikkaa jossa nyt olen).

Ja aivan oikein. Kymmenen minuuttia pyöräiltyäni vasemmalla avautuu korkea dyyni, jonne ei näy olevan mitään estettä. Sinne!

Maisema ylhäällä.

Yllättävä järvi keskellä hiekkaerämaata.


Reittini jäi merkatuksi.

Ja seuraavaksi buddhaluoliin. Samat turistijoukot kansoittavat luolien edustan. Mutta tänne pääsylippuja kuuluukin myydä.

Mogaon luolaseinämää.

Mogaon luolat sisältävät lähestulkoon arvokkainta buddhalaista taidetta maailmassa. 1700 metrin osuudella kallioseinämää on jopa tuhat luolaa, joista reiluun kymmeneen pääsee opastetulla kierroksella.

Luolat suojellaan asianmukaisesti. Ylimääräistä valoa, etenkään kameroista, niihin ei sallita. Eikä niissä saa kulkea vapaasti.

Vanhimmat luolien veistokset ja maalaukset ovat ajanlaskun alkuvuosilta. Suurin buddha luolissa on 35-metrinen. Buddhien ohella luolat ovat täynnä pieniä yksityiskohtia ja tarinoita buddhalaisesta maailmasta.

Tässä vielä muutama kuva Dunhuangin kaupungin arjesta: