Maisema on ilmeisen huikea. Maailman korkeimpia palmuja, jopa 60 metria korkeita. Taustalla niittya ja kukkuloita.
Ja mita mina naenkaan? No, naen hevosen seka sateen ja sumun keskelta mestikon reunaa.
Olen La Montanassa, 2800 metrin korkeudella Cocoran luonnonpuistossa Kolumbiassa. Lahimmat kaupungit ovat Armenia, Pereira ja Manizales, jos joku innostuu ihmettelemaan kartasta.
Kolme tuntia sitten jeeppikaravaani toi reppureissaajia ja paikallisiakin puolen tunnin paasta Salenton kylasta. Siniselta portilta lahtivat vaellusreitit.
Usvaiset rinteet jo ounastelivatkin sita. Hiljainen ripottelu alkoi melkein heti, kun olimme paasseet liikkeelle.
Viime paivien runsaat sateet olivat muokanneet polun liukkaan niljakkaaksi. Maisema kuitenkin palkitsi.
Tunnin kavelyn jalkeen maisema muuttui. Poistuivat aukeat niityt ja hevoset. Tilalle tuli sademetsaa. Sade yltyi, ja kevyt sorina kuului ylempaa pisaroiden ripotellessa puiden lehtia.
Alhaalla oli paikoin kuivaa, paikoin vetista. Polku oli vahan valia mutaista vellia.
Varsinaista sademetsaa siis.
Vieressa soljui puro. Kohisevana ja valilla arjyvana.
Monin paikoin polku vei puron toiselle puolelle heiveroisia siltoja pitkin.
Polku johti Acaimeen, jossa useita kolibreja hyori rakennuksen eteen asennettujen ruokintapaikkojen aarella.
Peltikaton alla saattoi juoda sateen suojassa kuumaa kaakaota ja ihmetella paikallaan ilmassa rapsyttavia kolibreja.
Paikalle saapui muitakin vieraita, kuten seuraava otus. Kertokaapa tietavaiset, mika elain tama on?
La Montanan jalkeen reitti kulki vahan parempaa polkua, eraanlaista karrytieta. Menomatkan jyrkempi reitti olisikin ollut jo vaarallisen liukas alamakikavelyyn.
Tunti kului lahes sumussa vaatteet likomarkina kavellen. Paikoin sumusta nousi esiin tolppia, jotka paljastuivat oudoiksi palmuiksi. Vanhimmat niista ovat jopa 120-vuotiaita, mika palmulle on huomionarvoisen korkea ika.
Akkia pilvet jattivat raon, joka avasi maiseman alas niityille. Saatoimme olettaa, etta juuri tassa maisema on komeimmillaan ja esirippu oli varattu meille tarjottavaan elamykseen.
Kolumbia antoi taas paljon (ja tulihan siina myos hata).
Ja viela bonuksena: toissailtainen bandeja paisa. Kas tassa, tuleeko nalka?
Tosi hyviä kuvia! Ja eläin on paras mutta nälkä kyllä juoksee lujaa karkuun tota annosta. Yäk.
VastaaPoistaKiitos Teea. Harmi että loppumatkan kuvat sumun hälvettyä ovat liian suttuisia julkaistavaksi. Kännykkäkameraa myöten kaikki oli niin märkää. Ja ruoka-annos, joo. Oli ainakin monipuolinen.
VastaaPoista