 |
Villa de Leyvan toriaukio lienee vierailemistani suurin sellainen jossa ei ole yhtaan Leninin tai Maon patsasta.
Aukio nayttaa vahan oudolta, silla sen ymparilla on vain kaksikerroksisia rakennuksia. Torin peittavilla pyoreahkoilla, paankokoisilla kivilla on vahan vaikea kavella, mutta tunnelmassa paasee helposti kauas, vuosisatojen taakse.
Villa de Leyva suojeltiin 60 vuotta sitten, eika ainakaan kaupungin keskustan tuntumassa ole ensimmaistakaan modernia rakennusta. Kolonialaismin aikainen kaupunki tuo pienine putiikkeineen jotenkin mieleen Vanhan Rauman, vaikka aivan erilaisessa paikassa ollaankin.
Kaupungissa taitaa olla ravintolapaikkoja yhta paljon kuin on asukkaita. Taisin taas myohastya pahimmasta turistikaudesta.
 |
| Edelleen torilla, jossa kirkkoa ihmettelee joku muukin. |
Villa de Leyva on neljan tunnin matkan paassa Bogotasta pohjoiseen. Vastakohta hektisen Bogotan jalkeen tuskin voisi olla suurempi kuin Renacerin hostalin riippumatolla lepuutellessa on.
Bogotassa oli ensin numero paasta pois kaupungin keskustasta bussiasemalle. Seitseman miljoonan asukkaan kaupungissa ei ole metroa, ja ruuhkat ovatkin sen nakoiset.
Siita huolimatta Bogota on rakentanut kaupunkiinsa laajan pyoratieverkoston. Kaiken lisaksi sunnuntaisin osa paakaupungin paakaduista on autoilta suljettuja. Pyorailijoita siella riittaakin kuin Mannerheimintiella autoilijoita.
 |
| Bogotan sunnuntaipyorailijoita. |
Bogotan sisaisen bussiliikenteen puristuksista selvinneena kuulin heti tutun huudon asemaa reunustavalle kadulle noustuani:
Tunja! (josta paasee vaihdolla Villa de Leyvaan.)
Sinnehan mina juuri olen menossa. Hyppaan bussiin, ja huomaan sen ihan toisenlaiseksi kuin yleensa kehittyvissa maissa vastaavat bussit ovat.
Kuljettajan takana oleva seinake mainostaa wifi-liittymaa, joka toimiikin bussissa moitteettomasti. Tilaa on mainiosti minunkin pitkille koivilleni. Eika viereenkaan ankea kukaan, vaan bussi ampaisee liikenteen sekaan paljon ennen kuin siella on lahellakaan taytta.
Kaiken lisaksi bussissa on vessa.
Luterilaiseen mienlaatuun kasvaneena sentaan ahdistun, kun bussi porhaltaa melkein koko matkan moottoritien vasenta kaistaa. Ohittajia viipottaa yhtenaan oikealta puolelta, enka saa sielulleni rauhaa.
Ennen kuin Renacerin riippumatossa taysikuun vilkaistessa kaupunkia suojaavan vuoren takaa. Sen saman kuun joka Suomessakin mukoilee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti