Meren pohjaa ja vuoristoa

Nakyma majapaikkani parvekkeelta.

Bucaramangan kaupunki on miellyttava tuttavuus. Kaupunki on vehrean trooppinen, ja vilkkaudessaan tuntuu voittavan jopa paakaupunki Bogotan.

Nuorekkaaksikin tata sanotaan.

Siitakohan johtuu, etta majapaikassani Kasa Guanessa vastaanottohuoneessa soi lattarivoittoinen musiikki niin kovaa, etta on vaikea asioida. Ylakerran terassibaarissa soi puolestaan teknodisco, eika volyymi ainakaan hiljaisemmalla ole.

Kun yritan nukahtaa huoneessani, huomaan sen sijaitsevan sopivasti kahden edellisen puolivalissa. Kaksi eri musiikkityylia kamppailevat huomiostani, ja kolmanteana metelintuojana huoneen nurkassa hurisee tuuletin.

Toisaalta tuuletin vaimentaa muut aanet, ja uni tulee yllattavan nopeasti.

Chicamochan kanjoni kuvattuna bussin ikkunalasin lapi.

Matka Villa de Leyvasta Santanderin paakaupunkiin Bucaramangaan kulkee kaunista, vuoristoista reittia.

Se tarkoittaa, etta tie on kapea ja mutkainen, ja se on taynna hitaasti jurnuttavia rekkoja. Ohituspaikkoja ei matkan varrella juurikaan ole, mutta bussikuskimme silti ohitti koko ajan. Valilla pitkia letkoja, valilla kesken ohitusta voimakkaasti jarruttaen ja noyrasti kaistalleen palaten.

Tuollaisen ajotyylin hyva puoli on, etta ainakin satunnainen suomalaismatkaaja pysyy valppaana.

Ja hyva on olla valppaana etenkin Chicamochan kanjonin kohdalla. Maisemat siella ovat vallan huikeita. Alue on myos maailman parhaita ja suosituimpia (ainakin niin itse mainostavat) harrastaa liitovarjolentoa.

Villa de Leyva nayttaa kovin pienelta, kun sita katsoo ymparoivilta vuorilta.

Villa de Leyvaa ymparoivien vuorten keskella laaksoissa on pienia kylia.

Villa de Leyvassa ehdin parin patikkapaivan ohessa kayda fossiilimuseossa.

Vaikea on kuvitella kavelevansa vanhaa merenpohjaa, kun ollaan sentaan 2,5 kilometrin korkeudessa vuorten keskella. Mutta niin vain museossa on esilla nailta kulmilta kaivettuja fossiileja meren elavista.

Suurin aarre paikalla on toistakymmenta metria pitka meriliskon jalkeensa jattama fossiili.

Lisko ja muut meren elavat ovat elaneet Telluksella 110-120 miljoonaa vuotta sitten. Aikana jolloin maapallo oli niin lammin, etta jaatikkoja ei ollut edes napa-alueilla, ja sita myoten meren pinta oli paljon nykyista korkeammalla. Eivatka Anditkaan olleet tuohon aikaan saavuttaneet nykyisia mittojaan.