Medellin on valtava kaupunki. Parhaiten kuvan kolmen miljoonan asukkaan kaupungista saa nousemalla kaupunkia ymparoiville kukkuloille.
Ja sehan onnistuu helposti.
Kaupungissa on toimiva metro. Paalinja kulkee laakson pohjalla maan pinnalla, joissakin kohtaa ilmarataa valtaisien betonipilarien paalla, ja radalta on joitakin yhteyksia laitakaupungille.
Erikoisin yhteys on Acevedolta. Samalla metrolipulla voi jatkaa koysirataa, joka nousee kauas ja korkealle.
Kaupunki nimittain laajenee ylospain rinteita. Ja silmamaaraisesti sita koyhemmaksi seutu muuttuu mita ylemmas mennaan.
Vaijerien varassa liikkuvan kopin likaistenkin lasien lapi hahmottaa alapuolista menoa.
Suurin osa taloista on punatiilisia, vuoraukset on jatetty tarpeettomina tekematta. Katot on suojattu aaltopellein, ja niiden paalla on tiilia painoina, jotta katto ei lahde lentoon.
Pihapiirit ovat ahtaita ja sotkuisia. Kattoja viistavasta koysiradasta nakee paikoin vahan liiankin lahelta, miten reheva emanta ripustaa pyykkeja naruille tai millainen kotialttari tuonne on rakennettu.
Mita ylemmas matka jatkuu sita paremmin paljastuu kaupungin, ja ainakin sen koyhemman osan laajuus. Kai tata voi slummiksi sanoa. Vai favelaksi?
Kattomerta jatkuu lahes silmankantamattomiin.
Ylospain mentaessa paateasema on Santo Domingo, josta tosin paasee edelleen yksityista koysirataa laheisella retkeilyalueella. Mutta jaan kuitenkin Santoon. Milta elama taalla nayttaa? Onko lahio niita pahamaineisia?
Kadut ovat kapeat ja jyrkat. Katujen varsilla on kuitenkin enemman elamaa kuin keskikaupungilla. Ihmisia on paljon, ja kaiken ylla kuuluu suhinaa, kun koysiradan hytit viistavat lehtipuiden (niitakin taalla on) latvoja. Ja viistavat yhtenaan. Koppeja on paljon, ja arviolta kymmenen sekunnin valein tulee seuraava ilmakoppi.
Kaikki nayttaa yllattavan varikkaalta eika ainakaan juuri tassa aseman kulmalla mitenkaan niin koyhalta.
Pienen kivijalkabaarin eteen on nostettu kaksi poytaa. Paikalla tuntuu haarivan koko perhe. Radiosta tulee Cesaria Evora -tyyppista rauhallista balladia.
Taidanpa pysahtya, nauttia tunnelmasta yhden olutpullollisen ajan. Katsoa ja ihmetella maailman menoa.
Maailma on toisinaan niin kovin erilainen, ja silti tavallaan tuttua.
Ja sehan onnistuu helposti.
Kaupungissa on toimiva metro. Paalinja kulkee laakson pohjalla maan pinnalla, joissakin kohtaa ilmarataa valtaisien betonipilarien paalla, ja radalta on joitakin yhteyksia laitakaupungille.
 |
| Medellinin metro on monimuotoinen eika aina kaikkein perinteisin. |
Erikoisin yhteys on Acevedolta. Samalla metrolipulla voi jatkaa koysirataa, joka nousee kauas ja korkealle.
Kaupunki nimittain laajenee ylospain rinteita. Ja silmamaaraisesti sita koyhemmaksi seutu muuttuu mita ylemmas mennaan.
Vaijerien varassa liikkuvan kopin likaistenkin lasien lapi hahmottaa alapuolista menoa.
Suurin osa taloista on punatiilisia, vuoraukset on jatetty tarpeettomina tekematta. Katot on suojattu aaltopellein, ja niiden paalla on tiilia painoina, jotta katto ei lahde lentoon.
Pihapiirit ovat ahtaita ja sotkuisia. Kattoja viistavasta koysiradasta nakee paikoin vahan liiankin lahelta, miten reheva emanta ripustaa pyykkeja naruille tai millainen kotialttari tuonne on rakennettu.
Mita ylemmas matka jatkuu sita paremmin paljastuu kaupungin, ja ainakin sen koyhemman osan laajuus. Kai tata voi slummiksi sanoa. Vai favelaksi?
Kattomerta jatkuu lahes silmankantamattomiin.
 |
| Slummialueen kattoja. |
Ylospain mentaessa paateasema on Santo Domingo, josta tosin paasee edelleen yksityista koysirataa laheisella retkeilyalueella. Mutta jaan kuitenkin Santoon. Milta elama taalla nayttaa? Onko lahio niita pahamaineisia?
 |
| Oluttupillisen aaressa voi katsella kadun vilinaa. |
 |
| Asutus on tiivista... |
 |
| ...ja varikasta. |
Kadut ovat kapeat ja jyrkat. Katujen varsilla on kuitenkin enemman elamaa kuin keskikaupungilla. Ihmisia on paljon, ja kaiken ylla kuuluu suhinaa, kun koysiradan hytit viistavat lehtipuiden (niitakin taalla on) latvoja. Ja viistavat yhtenaan. Koppeja on paljon, ja arviolta kymmenen sekunnin valein tulee seuraava ilmakoppi.
Kaikki nayttaa yllattavan varikkaalta eika ainakaan juuri tassa aseman kulmalla mitenkaan niin koyhalta.
Pienen kivijalkabaarin eteen on nostettu kaksi poytaa. Paikalla tuntuu haarivan koko perhe. Radiosta tulee Cesaria Evora -tyyppista rauhallista balladia.
Taidanpa pysahtya, nauttia tunnelmasta yhden olutpullollisen ajan. Katsoa ja ihmetella maailman menoa.
Maailma on toisinaan niin kovin erilainen, ja silti tavallaan tuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti