Lats!
Kammeneni lavahtaa seinaan. Seka kammeneen etta seinaan jaa verinen plantti.
Pitaako toivoa, etta hyttysen veri on omaani vai etta se ei ole omaani?
Hyttynen on Afrikan vaarallisin elain, pahin tappaja, silla se levittaa malariaa ja muitakin trooppisia tauteja. Toki syon malarian estolaakitysta, mutta ei se anna sataprosenttista suojaa.
Toisaalta jos hyttynen ei ole imaissut verta minusta, kenen verta tama on? Etelaisen Afrikan alueella paikoin jopa useampi kuin joka neljas kantaa hi-virusta.
Jopa Nelson Mandela on myontanyt katuvansa eniten sita, ettei kiinnittanyt aids-valistukseen enempaa huomiota presidenttikaudellaan. Aihe on taalla yha aika lailla tabu.
Mandelan heratti ainakin se, etta hanen poikansa kuoli aidsiin 90-luvulla.
Mutta tama kantajahyttynen on nyt liiskana seinassa. Ihminen tuli ja tappoi. Ehka kuitenkin Afrikan pahin tappaja.
Aika menna nukkumaan, kun ininaa ei enaa kuulu. Mutta tekno soi. Kovaa.
On kuin olisi ravintola Fortessa ja yrittaisi alkaa nukkua. Herkkaunisille tata Shoestring backpackersia Vic Fallsissa ei voi suositella.
Nukahdan saman tien. Havahdun jossakin vaiheessa yota hiljaisuuteen. Tai kun yota kuuntelee hetken, se on hiljaisuutta verrattuna yokerhomusiikkiin.
Mutta kumu kantaa kauempaa. Parin kilometrin paassa ovat putoukset, maailman vaikuttavimmat.
Victorian putoukset.
- - -
On helppo samastua takavuosien imperialisteihin. Istun Hwangen puistossa safariauton kyydissa - yksin.
Katselen kun viitisenkymmenta norsua saapuu juuri juomapisteelle, pienelle lammelle, jossa aiti- ja vauvahippo jo lekottelevat.
Kuljettaja sammuttaa moottorin, ja paasen kuuntelemaan - vesipumpun moottorin tasaista surinaa.
Afrikassa on monenlaisia aania.
- - -
En ole ikina kokenut olevani yhta rikas kuin nyt. Taskussani on sadan triljoonan dollarin seteli. Ykkonen ja yksitoista nollaa.
Harmi, etta dollarit ovat Zimbabwen dollareita.
Maan johtaja M ei ole kuvattuna setelissa, mutta hanen kuviaan nakyy katujen varsilla. M nayttaa kuvissa luotettavalta ja vakaalta viisikymppiselta miehelta. Oikeassa elamassa han tayttaa seuraavaksi 90 vuotta.
Joitakin vuosia sitten M:n hallitus tuhosi Zimbabwen talouden. Oma rahayksikko laukkasi sellaista inflaatiota, etta illalla rahan arvosta oli aamuun verrattuna pudonnut muutama nolla pois.
Nykyaan taalla kaytetaan Yhdysvaltain dollaria ja rinnalla myos Etela-Afrikan randia.
Kun paikalla on useampi kuin yksi zimbabwelainen, kukaan ei halua moittia M:aa. Mutta kahden kesken jutellessa huomaa, kuinka paljon taalla miesta inhotaan. Ilmiantajia silti pelataan.
Vic Falls on kuin pieni Charterland. Kaupungissa lahes kaikki saavat jollain tavalla elantonsa putouksesta ja sen paikalle tuomista turisteista. Katujen varsilla on fiksereita ja kaupustelijoita arsyttavyyteen asti.
Mutta aina joku turisti menee halpaan ja ostaa vaikkapa sadan triljoonan dollarin setelin.
Kammeneni lavahtaa seinaan. Seka kammeneen etta seinaan jaa verinen plantti.
Pitaako toivoa, etta hyttysen veri on omaani vai etta se ei ole omaani?
Hyttynen on Afrikan vaarallisin elain, pahin tappaja, silla se levittaa malariaa ja muitakin trooppisia tauteja. Toki syon malarian estolaakitysta, mutta ei se anna sataprosenttista suojaa.
Toisaalta jos hyttynen ei ole imaissut verta minusta, kenen verta tama on? Etelaisen Afrikan alueella paikoin jopa useampi kuin joka neljas kantaa hi-virusta.
Jopa Nelson Mandela on myontanyt katuvansa eniten sita, ettei kiinnittanyt aids-valistukseen enempaa huomiota presidenttikaudellaan. Aihe on taalla yha aika lailla tabu.
Mandelan heratti ainakin se, etta hanen poikansa kuoli aidsiin 90-luvulla.
Mutta tama kantajahyttynen on nyt liiskana seinassa. Ihminen tuli ja tappoi. Ehka kuitenkin Afrikan pahin tappaja.
Aika menna nukkumaan, kun ininaa ei enaa kuulu. Mutta tekno soi. Kovaa.
On kuin olisi ravintola Fortessa ja yrittaisi alkaa nukkua. Herkkaunisille tata Shoestring backpackersia Vic Fallsissa ei voi suositella.
Nukahdan saman tien. Havahdun jossakin vaiheessa yota hiljaisuuteen. Tai kun yota kuuntelee hetken, se on hiljaisuutta verrattuna yokerhomusiikkiin.
Mutta kumu kantaa kauempaa. Parin kilometrin paassa ovat putoukset, maailman vaikuttavimmat.
Victorian putoukset.
- - -
On helppo samastua takavuosien imperialisteihin. Istun Hwangen puistossa safariauton kyydissa - yksin.
Katselen kun viitisenkymmenta norsua saapuu juuri juomapisteelle, pienelle lammelle, jossa aiti- ja vauvahippo jo lekottelevat.
Kuljettaja sammuttaa moottorin, ja paasen kuuntelemaan - vesipumpun moottorin tasaista surinaa.
Afrikassa on monenlaisia aania.
- - -
En ole ikina kokenut olevani yhta rikas kuin nyt. Taskussani on sadan triljoonan dollarin seteli. Ykkonen ja yksitoista nollaa.
Harmi, etta dollarit ovat Zimbabwen dollareita.
Maan johtaja M ei ole kuvattuna setelissa, mutta hanen kuviaan nakyy katujen varsilla. M nayttaa kuvissa luotettavalta ja vakaalta viisikymppiselta miehelta. Oikeassa elamassa han tayttaa seuraavaksi 90 vuotta.
Joitakin vuosia sitten M:n hallitus tuhosi Zimbabwen talouden. Oma rahayksikko laukkasi sellaista inflaatiota, etta illalla rahan arvosta oli aamuun verrattuna pudonnut muutama nolla pois.
Nykyaan taalla kaytetaan Yhdysvaltain dollaria ja rinnalla myos Etela-Afrikan randia.
Kun paikalla on useampi kuin yksi zimbabwelainen, kukaan ei halua moittia M:aa. Mutta kahden kesken jutellessa huomaa, kuinka paljon taalla miesta inhotaan. Ilmiantajia silti pelataan.
Vic Falls on kuin pieni Charterland. Kaupungissa lahes kaikki saavat jollain tavalla elantonsa putouksesta ja sen paikalle tuomista turisteista. Katujen varsilla on fiksereita ja kaupustelijoita arsyttavyyteen asti.
Mutta aina joku turisti menee halpaan ja ostaa vaikkapa sadan triljoonan dollarin setelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti