Kun olen paassyt Nelson Mandela -sillan korkeimmalle kohdalle, myohaisen iltapaivan aurinko heittaa varjoni kauas yli sillan alla olevin sinisten junanvaunujen. Edessa sillan toisella puolella haamottaa taksiasema.
Paikalliset kutsuvat suomalaisittain pikkubusseja takseiksi. Niilla taalla matkustetaan.
Ja sinne minakin tahtaan.
Sain majapaikastani ohjeeksi, etta nouse taksiin, jossa lukee Cresta. Mutta kun missaan taksissa ei lue mitaan.
Taksiasemalla takseja on sadoittain. Tanne aamulla tullessani sain ystavallisen neuvon kanssamatkustajalta, etta kannattaa kysella takseja katoksen alta. Parkkihallista.
Eika kai tassa nyt mitaan ongelmaa ole. Mutta toisaalta tiedan, etta Johannesburg on kutakuinkin maailman vaarallisin kaupunki. Paras ainakin loytaa oikea taksi. Jos paadyn melkeinpa mihin vaan muualle kuin kotikulmilleni Melvilleen, saatan olla aikamoisissa vaikeuksissa.
Naiden matkojeni yksi mieleen jaava juttu on juuri nuo tilanteet. Se hetki kun lopulta lukuisien kyselyjen jalkeen akkaan oikean auton, ja nousen siihen. Ja kun se alkaa huristella. Kohti kotikulmia.
Kun katson vieressa istuvia ihmisia, jotka nytkin ovat kaikki ihan hiljaa. Jotka ovat menossa jonnekin pohjoisen lahioihin. Ja joiden elamasta on parempi olla tietamatta liikaa.
Olettaisin etta kaikki te lukijani ette ole kayneet Joburgissa mutta suurella osalla on mielikuva tasta kaupungista. Niin oli minullakin.
Kun eilen illalla olin majoittunut kaksimetrisen kiviseinan ja sen ylla kulkevan sahkoaidan suojassa olevaan majapaikkaan, lahdin etsimaan murkinaa.
En olisi ikimaailmassa kuvitellut, etta taalta loytyy samankaltainen baarikatu kuin on vaikkapa Bangkokissa tai Shanghaissa. Korttelien mitalla ravintoloita, pubeja, jazzbaareja, yokerhoja. Valissa myos kauppoja, gallerioita, antikvariaatteja.
Eika taalta ole edes mitaan hataa kavella iltapimeassa kotikulmille.
Illallispaikassani taustalla soi miellyttava fuusiojazz. Sen jalkeen poikkesin oluelle baariin, jossa soivat kapverdelaiset rytmit Cesaria Evoran malliin.
Majapaikastani ja opaskirjasta sain tarkat ohjeet, minne menna ja minne ei ainakaan menna. Keskustassa Newtown ja laheiset seudut ovat dynaamista aluetta. Jotenkin pidan tasta enemman kuin Kapkaupungista, jossa tunnelma oli tavallaan uneliaampi.
Pidan siita kun yhdessa kadunkulmassa joku aija naputtaa oven jalkalistaa kuntoon. Seuraavassa karryjaan tyontava katukauppias on valmiina myymaan kun jotain halutaan.
Vieressa vanha tehdashalli tyyliin Logomo on rakennettu Etela-Afrikan historiaa kuvaavaaksi museoksi. Kulman takana on tunnelmallinen lounaspaikka, jossa onnistun tilaamaan annoksen naudan vatsaa, ja silta se nayttaakin.
Kun taksini on tuonut minut kotikulmilleni, lahden tietenkin baarikadulle. Sahkot ovat olleet poikki koko kaupungista jo parisen tuntia, mika tarkoittaa, etta liikennevalotkaan eivat toimi.
Viereisessa risteyksessa liikennepoliisi ottaa hommansa tosissaan. Jumaliste, nyt pysahdyt, han huutaa ja hyppaa kadet levallaan auton eteen. Ja taas toisin pain. perkele, alkaa hidastelko, kertovat tuulimyllyina viuhuvat kadet saestettyna huulten tuomaan vahvistukseen.
Ja kun vertaa Kapkaupunkiin, taalla on ihmisia. Ja elamaa.
Varmaan sita toisenlaistakin elamaa, johon en toivottavasti joudu tormaamaan.
Paikalliset kutsuvat suomalaisittain pikkubusseja takseiksi. Niilla taalla matkustetaan.
Ja sinne minakin tahtaan.
Sain majapaikastani ohjeeksi, etta nouse taksiin, jossa lukee Cresta. Mutta kun missaan taksissa ei lue mitaan.
Taksiasemalla takseja on sadoittain. Tanne aamulla tullessani sain ystavallisen neuvon kanssamatkustajalta, etta kannattaa kysella takseja katoksen alta. Parkkihallista.
Eika kai tassa nyt mitaan ongelmaa ole. Mutta toisaalta tiedan, etta Johannesburg on kutakuinkin maailman vaarallisin kaupunki. Paras ainakin loytaa oikea taksi. Jos paadyn melkeinpa mihin vaan muualle kuin kotikulmilleni Melvilleen, saatan olla aikamoisissa vaikeuksissa.
Naiden matkojeni yksi mieleen jaava juttu on juuri nuo tilanteet. Se hetki kun lopulta lukuisien kyselyjen jalkeen akkaan oikean auton, ja nousen siihen. Ja kun se alkaa huristella. Kohti kotikulmia.
Kun katson vieressa istuvia ihmisia, jotka nytkin ovat kaikki ihan hiljaa. Jotka ovat menossa jonnekin pohjoisen lahioihin. Ja joiden elamasta on parempi olla tietamatta liikaa.
Olettaisin etta kaikki te lukijani ette ole kayneet Joburgissa mutta suurella osalla on mielikuva tasta kaupungista. Niin oli minullakin.
Kun eilen illalla olin majoittunut kaksimetrisen kiviseinan ja sen ylla kulkevan sahkoaidan suojassa olevaan majapaikkaan, lahdin etsimaan murkinaa.
En olisi ikimaailmassa kuvitellut, etta taalta loytyy samankaltainen baarikatu kuin on vaikkapa Bangkokissa tai Shanghaissa. Korttelien mitalla ravintoloita, pubeja, jazzbaareja, yokerhoja. Valissa myos kauppoja, gallerioita, antikvariaatteja.
Eika taalta ole edes mitaan hataa kavella iltapimeassa kotikulmille.
Illallispaikassani taustalla soi miellyttava fuusiojazz. Sen jalkeen poikkesin oluelle baariin, jossa soivat kapverdelaiset rytmit Cesaria Evoran malliin.
Majapaikastani ja opaskirjasta sain tarkat ohjeet, minne menna ja minne ei ainakaan menna. Keskustassa Newtown ja laheiset seudut ovat dynaamista aluetta. Jotenkin pidan tasta enemman kuin Kapkaupungista, jossa tunnelma oli tavallaan uneliaampi.
Pidan siita kun yhdessa kadunkulmassa joku aija naputtaa oven jalkalistaa kuntoon. Seuraavassa karryjaan tyontava katukauppias on valmiina myymaan kun jotain halutaan.
Vieressa vanha tehdashalli tyyliin Logomo on rakennettu Etela-Afrikan historiaa kuvaavaaksi museoksi. Kulman takana on tunnelmallinen lounaspaikka, jossa onnistun tilaamaan annoksen naudan vatsaa, ja silta se nayttaakin.
Kun taksini on tuonut minut kotikulmilleni, lahden tietenkin baarikadulle. Sahkot ovat olleet poikki koko kaupungista jo parisen tuntia, mika tarkoittaa, etta liikennevalotkaan eivat toimi.
Viereisessa risteyksessa liikennepoliisi ottaa hommansa tosissaan. Jumaliste, nyt pysahdyt, han huutaa ja hyppaa kadet levallaan auton eteen. Ja taas toisin pain. perkele, alkaa hidastelko, kertovat tuulimyllyina viuhuvat kadet saestettyna huulten tuomaan vahvistukseen.
Ja kun vertaa Kapkaupunkiin, taalla on ihmisia. Ja elamaa.
Varmaan sita toisenlaistakin elamaa, johon en toivottavasti joudu tormaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti