lauantai 24. elokuuta 2013

Afrikkalainen bussimatka

Hetken verran ehdin olla tyytyvainen uutisesta.

Bussi oli juuri pysahtynyt jossakin Bulawayon lahioalueella. 15 tuntia aikaisemmin zimbabwelaisbussi oli lahtenyt Johannesburgista. Nyt kello oli vahan yli kaksi aamuyolla.

Hyva uutinen kertoi, etta bussiyhtio vie kaikki matkustajat perille. Kaikki 69 matkustajaa.

Kirkkaan kuun valaisemalle hiekkaiselle pihalle kurvasi pian nelja pienempaa bussia. Kaikissa oli perakarryt.

Minun bussissani oli ehka 15 ihmista. Kaksi tuntia 45 minuuttia myohemmin bussissa olivat enaa kuljettaja, apumies ja mina.

Jokainen asiakas oli heitetty yksitellen kotiin. Valilla eksyttiin jossakin lahioalueilla. Yllattavan moni matkustaja ei tarkalleen tiennyt, minne oli menossa.

Valilla kaarrettiin kauas kaupungin valojen ulottumattomattomiin.

Sinansa ilmaisesta kiertoajelusta olisi voinut olla tyytyvainenkin, mutta toisaalta olisin halunnut nukkua.

Ja kun viela olen tallainen romanttisen vanhanaikainen matkailija etta tykkaan etsia majapaikkani vasta paikan paalla ollessani.

No, siina lykasti. Backpackers Paradisessa oli viela tyhjaa tilaa aamulla kello viisi.

Kun henkilokuntaan ensin oli saanut kiinnitettya huomion rampyttamalla kelloa vasten rautaporttia. Bussin kuljettaja saesti hyvin huudattamalla torvea.

Yritin Joburgissa ensin paasta isompaan ja kansainvalisempaan bussiin. Mutta nepa eivat huolineet matkustajaa, jolla ei ole Zimbabwen viisumia valmiina.

Rajalla viisumin sai viidessa minuutissa ja 30 dollarilla. Viranomaisten yleinen bussitarkastus sen sijaan kesti kolme ja puoli tuntia.

Rajalla oli siis aikaa. Vaikkapa lukea kyltti: Varokaa paviaaneja!

Jos tuon olisi sanonut Teuvo Hakkarainen, asian sisalto olisi ollut kovasti erilainen kuin kyltin kirjoittajilla on ollut mielessa.

Tuntui varsin afrikkalaiselta, kun lahdin Johannesburgissa etsimaan pienta kanabussiasemaa, kun olin kuullut, etta lankkaribussit eivat minua huoli.

Mukaani lyottaytyi fikseri, joka lupasi vieda minut asemalle. Talla kertaa fikseri oli tarpeen, silla Johannesburgin aseman seutu ei ole ehka ihan niin valkoihoisia kunnioittavaa. Kun paasin erimoisten katukioskien ja villien pikkutaksien viidakon lapi aseman pihan portille, alkoi varsinainen tappelu.

Ainakin 20 katta kurottautui kohti minua ja rinkkani naruja. Tanne! Meidan bussiin! Tule! Ala mene sinne! Nuo ovat huijareita! Mene tuonne!

Nyt siita fikserin mukanaolosta oli sen verran suojaa ja hyotya, etta mielellani maksoin hanelle tipit, kunhan olin paassyt bussiin.

Zimbabwelaisbussi oli muuten ihan hyva, mutta siina on penkkirivia kohden viisi vierekkaista paikkaa. Jopa minunkin kapoisille hartioilleni tila oli kortilla.

Matkan mittaan auto alkoi kerata yha enemman ja enemman tavaraa. Paikkani oli toiseksi taaimmaisella rivilla, ja joka kerta sielta oli yha hankalampi pujotella kaikkien tavarapaljouksien lapi pois bussista.

Ja aina viimeisena.

Bussissa oli aikaa vaikkapa lukea lehtia. Myos Turkkari sai kovan lapimenon, joka tiedoksi erityisesti uutispaallikoille. Etelaafrikkalainen lehti The Sowetan kertoi Kimi Raikkosen kariutuneesta tallinvaihtokuviosta. Lehti kertasi, etta asiasta kertoi suomalainen sanomalehti Turun Sanomat.

Heikki Kulta taitaa olla ainoa kansainvalisesti seurattu toimittaja Turkkarissa.

Mutta hauskaahan tama Afrikka on. Toissa paivana paasimme heittamaan ylavitoset hollantilaisperheen kanssa. Olimme samaa seuruetta Krugerin luonnonpuistossa.

- Ehka joka viides kerta bongaamme leopardin, sanoi oppaamme Ewan sen jalkeen kun olimme ihmetelleet kuivan joen uomassa toyraan alla varjossa lepaavaa leopardia. Elain oli ehka parinsadan metrin paassa, mutta se lasketaan. Yhdella reissulla koko big five -saalis.

Big five on safarilla kaytetty termi. Big fiven muodostavat isoimmat villielaimet leijona, norsu, leopardi, sarvikuono ja puhveli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti