Ei ole Georgialla (Gruusialla) elo ollut aina helppoa.
Tbilisissa sijaitseva miehitysmuseo esittelee maan historiaa vuosina 1921-1991, jolloin maan miehittajan nimi oli Neuvostoliitto.
Jotenkin sita on tullut elettya maailma sellaisessa jarjestyksessa, etta Gruusia on osa Neuvostoliittoa ja Tbilisi on sen paakaupunki. Aina maan itsenaistymiseen asti.
Mutta eihan se tietenkaan niin ole mennyt. Todellisuudessa Neukut hyvin julmasti miehittivat maata.
Mies pitelee korviaan mashrutkassa matkalla Kazbegista Tbilisiin. Pikkubussin kuljettaja on laittanut kasettipesaan mielimusiikkiaan, kaihoissa neuvostoiskelmaa 80-luvulta.
Slaavilainen tunnelma on vallan haikea, kun musiikin ohi ikkunasta kulkee kellertavien lehtien varittamaa jokirantaa, jossa pikkukylien auvoisuus iltapaivan auringossa nayttaa vahan liiankin hempealta.
Jollekin musiikki ehka tuo ikavia muistoja.
Tbilisissa vanhaa parlamenttitaloa vastapaata on kirkko, jossa muhkeapartainen pappi toimittaa jumalanpalvelusta. Tarkemmin sanottuna han kavelee keskella kirkkoa ymparillaan joukkoa vakea. Pappi kastaa huiskaansa veteen ja heilauttaa rannettaan, jolloin minunkin naamalleni ripsahtelee pyhan veden pisaroita.
Papeille kommunistiajan jalkeinen vapaus on isompi juttu kuin monelle muulle. Miehitysmuseo esittelee pitkan listan nimia ja titteleita, kaikki kirkon miehia. Nimen perassa on vuosiluku, useimmalla 1937. Vuosiluvun perassa on useimmilla shot, ammuttu.
Tbilisilaiset kayvat joukolla kirkoissaan. Missaan muualla en ole nahnyt yhta aktiivista ja optimistista tunnelmaa kirkkojen messuissa.
Georgialaisille vapaus on viela niin tuore juttu, etta sita osataan arvostaa.
Nelja vuotta sitten moni taalla pelkasi. Venajan joukot saapuivat jo 50 kilometrin paahan Tbilisista ennen kuin aselepo saatiin aikaiseksi.
Miehitysaikaan voi tutustua myos kansallisgalleriassa. Nykytaiteen osastolla on iso nayttely 80-luvun lopun taiteesta. Ajasta, jolloin maa oli viela tiukasti valloittajansa pihdeissa mutta jolloin jo valkkyi pienia toivonkipinoita.
Kuten vaikkapa teoksessa rakastavaisista. Nuorten takana on punaista kuin verilaiskia. Raajat muuttuvat harmaiksi ja katoavat harmaaseen taustaan pelkkina aariviivoina.
Vahan uskalletaan mutta ei silti kuitenkaan. Naita teoksia suuri yleiso ei aikanaan nahnyt. Taiteilijoista on myos valokuvia tyoskentelemassa esimerkiksi Rustaveli-teatterin sotkuisen varaston katkoissa.
Jotenkin tuntuu, etta Tbilisissa on tanaankin samankaltaista opportunismia.
Tbilisissa kadun reuna voi olla loistokasta valoineen kuin New Yorkin kauppakujat. Saman kadun takapiha taas on suoraan kuin 50-luvun Romaniasta.
Tbilisissa sijaitseva miehitysmuseo esittelee maan historiaa vuosina 1921-1991, jolloin maan miehittajan nimi oli Neuvostoliitto.
Jotenkin sita on tullut elettya maailma sellaisessa jarjestyksessa, etta Gruusia on osa Neuvostoliittoa ja Tbilisi on sen paakaupunki. Aina maan itsenaistymiseen asti.
Mutta eihan se tietenkaan niin ole mennyt. Todellisuudessa Neukut hyvin julmasti miehittivat maata.
Mies pitelee korviaan mashrutkassa matkalla Kazbegista Tbilisiin. Pikkubussin kuljettaja on laittanut kasettipesaan mielimusiikkiaan, kaihoissa neuvostoiskelmaa 80-luvulta.
Slaavilainen tunnelma on vallan haikea, kun musiikin ohi ikkunasta kulkee kellertavien lehtien varittamaa jokirantaa, jossa pikkukylien auvoisuus iltapaivan auringossa nayttaa vahan liiankin hempealta.
Jollekin musiikki ehka tuo ikavia muistoja.
Tbilisissa vanhaa parlamenttitaloa vastapaata on kirkko, jossa muhkeapartainen pappi toimittaa jumalanpalvelusta. Tarkemmin sanottuna han kavelee keskella kirkkoa ymparillaan joukkoa vakea. Pappi kastaa huiskaansa veteen ja heilauttaa rannettaan, jolloin minunkin naamalleni ripsahtelee pyhan veden pisaroita.
Papeille kommunistiajan jalkeinen vapaus on isompi juttu kuin monelle muulle. Miehitysmuseo esittelee pitkan listan nimia ja titteleita, kaikki kirkon miehia. Nimen perassa on vuosiluku, useimmalla 1937. Vuosiluvun perassa on useimmilla shot, ammuttu.
Tbilisilaiset kayvat joukolla kirkoissaan. Missaan muualla en ole nahnyt yhta aktiivista ja optimistista tunnelmaa kirkkojen messuissa.
Georgialaisille vapaus on viela niin tuore juttu, etta sita osataan arvostaa.
Nelja vuotta sitten moni taalla pelkasi. Venajan joukot saapuivat jo 50 kilometrin paahan Tbilisista ennen kuin aselepo saatiin aikaiseksi.
Miehitysaikaan voi tutustua myos kansallisgalleriassa. Nykytaiteen osastolla on iso nayttely 80-luvun lopun taiteesta. Ajasta, jolloin maa oli viela tiukasti valloittajansa pihdeissa mutta jolloin jo valkkyi pienia toivonkipinoita.
Kuten vaikkapa teoksessa rakastavaisista. Nuorten takana on punaista kuin verilaiskia. Raajat muuttuvat harmaiksi ja katoavat harmaaseen taustaan pelkkina aariviivoina.
Vahan uskalletaan mutta ei silti kuitenkaan. Naita teoksia suuri yleiso ei aikanaan nahnyt. Taiteilijoista on myos valokuvia tyoskentelemassa esimerkiksi Rustaveli-teatterin sotkuisen varaston katkoissa.
Jotenkin tuntuu, etta Tbilisissa on tanaankin samankaltaista opportunismia.
Tbilisissa kadun reuna voi olla loistokasta valoineen kuin New Yorkin kauppakujat. Saman kadun takapiha taas on suoraan kuin 50-luvun Romaniasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti