Sankarien kaupunki

Miehen hymy on muikean leveä, kun hän suuntaa katseensa kohti yläilmoja ja antaa lipun liehua. Vieressä nuorempi mies pitää kiinni pikkulapsesta, joka vähän vakavampana heiluttelee jonkinlaista soihtua.

Ollaan ytimessä. Näitä kommunistinen maailma on tykännyt rakentaa: voiton monumentteja. Kaupungin keskellä, massiivisia, korkealla mäellä.

Dien Bien Phu on patsaansa ansainnut, jos sen kriteerinä ovat suuret taistelut. Täällä, koillisessa Vietnamissa ranskalaiset kärsivät katkeran tappion 1954. (päivää sen jälkeen kun Roger Bannister oli ensimmäisenä juossut haamumailin, toim. huom.) Täällä päättyi ensimmäinen Indokiinan sota ja samalla Ranskan siirtomaavalta Kaakkois-Aasiassa.

Toinen Indokiinan sota tunnetaankin meillä paremmin nimellä Vietnamin sota.

Vietnam osaa ottaa voitostaan kaiken irti. Dien Bien Phon keskustassa olevaa kukkulaa kutsutaan ytimekkäästi nimellä A1, ranskalaiset tuntevat sen Elianena. Kukkulalla on museoituna juoksuhautoja, vankityrmiä, pommin räjähdyksen jättämä iso monttu sekä hautakiviä.

Kukkulan juurella on sankarihautoja. Useat sadat, ehkä jopa tuhannet haudat on kaikki koristeltu samalla tavalla. Joidenkin hautakivien taakse on raaputettu vainajan nimi. Hautausmaan ympärillä massiiviset, kullatut patsaat vartioivat ja surevat uhreja.

Vieressä on mahtipontinen museo, jossa sentään on englanninkieliset selitteet sadoille kuville ja esineille.

Tietokilpailufriikeille tärppitietona: Ho Chi Minh oli aiemmin Nguyen Sing Cung.

Museokuvaelmaa: sotajoukkojen komentaja, kenraali Vo Nguyen Giap esittelee Ho Chi Minhille strategiaansa.

Museossa on 360 astetta kiertävä, sodan tapahtumia esittelevä seinä-/kattomaalaus.

Museo valmistui kymmenisen vuotta sitten.

Saan kierrellä pyhiä paikkoja jokseenkin yksinäni. Museossa minut yllättää kaksi, ehkä lukiolaistyttöä: "Saammeko haastatella sinua? Tallenname myös haastattelun."

Mikäpä jottei, mutta heidän huolellisella englannilla muotoilemat kysymyksensä yllättävät minut täysin: "Mitä mieltä olet sukupolvien välisestä kuilusta?", "Miten sitä saisi pienennettyä?"

Minä olen kovasti yrittänyt esittää yksinkertaisempia kysymyksiä ja toiveita paikallisille, kuten että saisinko haarukan? Tai että miten tätä syödään?

Ihmiset ovat täällä hirmuisen avuliaita ja ystävällisiä, mutta englantia juuri kukaan ei puhu. Olen opetellut vietnamiksi tervehtimään, sanomaan kiitos ja näkemiin. Tuntuu, että osaan näillä opein vietnamia jo paremmin kuin moni täällä englantia.

Laos sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin ja yhden vuorijonon päässä täältä, mutta maat ovat hyvin erilaiset.

Vietnamin puolella illan hämärtyessä katujen yllä syttyvät useat "jouluvalot". Katujen varsilla on paljon tekstejä isoin kirjaimin, ja ne loistavat pimeässä illassa neonvaloin.

Karaokebaarin listalta voisi olla vaikea löytää mitään mitä osaisi.

Ravintoloita ja etenkin kahviloita on paljon, mutta ruokalistoista ei meinaa saada mitään tolkkua.

Tänään söin lounaaksi maukkaan kevätrulla-aterian, joka tosin piti itse koota. Viisastuin vastaisen varalta ja kirjoitin muistiin ruoan: Nem nuong Nha Trang. Ensi kerralla osaan paremmin.

Illallisen jälkeen etsiskelin baaria, jossa voisin nauttia oluen ja kirjoittaa päiväkirjaa. Oli liikaa toivottu, mutta vastapuristettu guavamehu maistui hyvältä ja pihan kalusteet olivat vallan sympaattisia.