Hanoin kiehtovasta kaaoksesta Halong Bayn postikorttimaisemiin

Koulussa pikkulapsille opetettiin, että katso ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle ennen kuin lähdet ylittämään tietä.

Nyt nuo opit ovat hyvässä käytössä paitsi että pitää vielä uudelleen katsoa oikealle ja sen jälkeen vasemmalle, ja tietä ylittäessä pää saa pyöriä alvariinsa.

Hanoin liikenne on yksi kaoottisimmista, missä olen ollut. Jonkun lähteen mukaan Vietnamin pääkaupungissa on 8,5 miljoonaa asukasta ja 5,5 miljoonaa moottoripyörää.

Autoon ei kovin monella ole varaa, eikä näille kaduille lisää autoja mahtuisikaan.

Vihreän valon koittaessa voi koittaa omaa onneaan ja lähteä ylittämään tietä. Punainen valo ei kuitenkaan etenkään skootterikuskille merkkaa mitään.

Ihan vaan tien suuntaisesti kävellessä ongelma on siinä, että jalkakäytävälle ei yleensä mahdu. Siellä on valmiiksi skoottereita parkissa poikittain, katukeittiöitä ja niiden ympärillä jakkaroita ja pikkupöytiä. Tai siellä voi olla skootterikorjaamo, hedelmämyyjä tai polkupyöränsä täyteen ripustanut rihkamakauppias.

Ja jos sattuu olemaan väljempi kohta jalkakäytävällä, skootterikuski lähteekin kiertämään sieltä ja hakemaan parempia asemia ennen seuraavaa liikennevalokaaosta.

Hanoista tulee mieleen Bangkokin Khaosan Road 21 vuoden takaa, jolloin kävin kaupungissa ensimmäistä kertaa. Siellä arki elettiin sivukatujen sivukaduilla, syvällä korttelien keskellä.

Samanlaista, eräänlaista romantiikkaa voi nyt kokea Hanoissa.

Hotellikatuni arkea. Katukiveystyökin oli menossa.

Kai tämäkin kaoottisuudesta kertoo. Tuosta on tulossa juna muutaman kymmenen sekunnin kuluttua.

Tähänastisesta voi lukijalle tulla olo, että onpa Hanoi kamala kaupunki. Itse koen elämän kirjon runsauden jotenkin lämpimänä. Ei täällä kukaan valita, että kiilasit eteen, kostanpa saman tien. Täällä on aidon elämän tunnelmaa.

Katukeittiöt ovat mitä parhaimpia ruokailupaikkoja, sillä niissä käy kaikki kansa. Raaka-aineitten kierto on nopeaa, ruoka ei ehdi vanheta.

Monin paikoin on jopa vaikea löytää sisätilaravintolaa.

Hanoi on oman listani ihan listaykkösiä kun asetetaan suurkaupunkeja järjestykseen.

Kaoottisuuden vastapainoksi keskustassa sijaitsevan Hoam Kiem -järven rantakadut olivat ajoneuvoilta vapaita koko sunnuntaipäivän.

On Hanoi toki paljon muutakin. Esimerkiksi Hoa Lon vankilamuseo on erinomainen. Siellä näin esimerkiksi vielä vajaat sata vuotta sitten käytössä olleen giljotiinin.

Giljotiini.

Muistomerkki vankilan uhrien puolesta.

Valtaa pitäneet ranskalaiset kohtelivat julmasti vietnamilaisia, usein poliittisia vankeja. Vastarinta siirtomaaisäntiä kohtaan kyti 1930-luvulla, eivätkä vankilaolot, silloinkaan, sitä estäneet. Näissä vankilatiloissa perustettiin ranskalaisvartijoiden selän takana Vietnamin kommunistinen puolue.

Paljon leppoisammat oltavat vankilassa oli 1960-70-luvulla, jolloin sinne päätyi lukuisia amerikkalaissotilaita, lähinnä alas ammuttuja lentäjiä.

Kuuluisin vanki oli myöhemmin arvostetuksi senaattoriksi ja presidenttiehdokkaaksikin Yhdysvalloissa noussut John McCain, joka vietti Hoa Lossa useita vuosia.

Muutama vuosi sitten menehtynyt McCain vieraili monta kertaa Hanoissa vapautumisensa jälkeen. Erityisen koskettavia ovat kuvat, jossa McCain 2000-luvulla tapaa hänen henkensä pelastaneen vietnamilaismiehen.

McCainin kone ammuttiin alas, ja lentäjä päätyi tiedottomana järveen, josta paikalliset hänet nostivat kuiville ja antoivat ensiapua.

Kommunistisen Vietnamin suuri johtaja Ho Chi Minh ei sen sijaan ollut tavattavissa kun kävin vierailula mausoleumissa. Ho ilmeisesti oli itse toivonut polttohautausta, mutta jäljelle jääneet päättivät toisin. Setä Ho sai ikuisen paikan hänelle rakennetusta mausoleumista.

Voisiko mitään kurjempaa olla kuin päätyä kuolemansa jälkeen kaiken kansan töllisteltäväksi pääsemättä koskaan rauhaan?

Ho Che Minhin mausoleumi.

Hanoista on parin tunnin matka rannikolle Halong Bayhin, joka on yksi kauneimpia paikkoja, jossa olen ollut. Kuvat puhukoon puolestaan.

Halong Bayssa luolatkin ovat upeita.