sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Polya, sheriffeja ja seksivoidetta

Istun keskelle kuoppaista tieta pysahtyneessa autossa, luen Jussi Vareksen seikkailua ja kuuntelen gospel-musiikkia.

Miten tahan on tultu?

Aamu on vasta paassyt alkuun, ja minua hakemaan tullut taksikuski huomaa heti majapaikan kulmalla ensimmaisessa ylamaessa, etta bensa on loppunut. Pahus.

Reijo Maen Sheriffi tarttui matkaan Lusaka Backpackersista. Itse asiassa aika hupaisa lukea syvalla Sambiassa kirjaa, jossa kaydaan melkein kaikissa Turun baareissa. Ja etenkin Apteekissa.

Kukko maistuisi.

Vares-tarina luistaa eteenpain viihdyttavasti, mutta sita puujalkafilosofiaa ei jaksaisi. Niilta tarinoilta ei ole voinut valttya Turun baarien tiskeillakaan.

Tassa vaiheessa en viela tieda, etta tasan puoli vuorokautta myohemmin istun jalleen tien poskessa autossa, josta harmillisesti on paassyt bensa loppumaan.

Afrikka :)

Paivan matkasuunnitelma on Samfya-Mansa-Kasama. Mansaan paasen helposti, kunhan ensimmaiselle taksille puolen tunnin odottelun jalkeen on loytynyt korvaaja. Nailla kulmilla taksi tarkoittaa sita, etta kuka tahansa autoilija saattaa kerata auton tayteen ja ottaa kustakin matkustajasta suunnilleen saman verran kuin bussikin rahastaisi.

Mansassa nousen uuteen taksiin, ja kuljettaja on kirjaimellisesti kerannyt autonsa tayteen. Farkku-Toyotaan on rakennettu kolmas penkkirivi, joten matkatavaroille on tilaa lahinna vain katolla.

Eika se ole taallakaan sallittua. Ainakaan kasata kaksi metria korkeaa kekoa katolle kruununa polkupyora.

Eika autossa ole edes rekisterikilpia.

Niinpa kuljettaja lahtee asemalta takapihan polkujen kautta. Ja koska autossa on noin kymmenen aikuista, viisi lasta ja matkatavaratkin painavat, henkiloautolla ajo on hieman hankalaa. Hiekkaiset takapihat eivat ihan tasaisia taalla ole.

Saan parhaan paikan etupenkilta, jossa tilaa on vain yhdelle. Silti siihen ankeaa toinenkin kaveri. Istuu penkkien valiin paikkaan jossa ei ole penkkia. Ennen kuin ehditte fantasioida, kerron, etta vaihdekeppi sijaitsee ohjauspyoran rungossa.

Lahdemme taittamaan 340 kilometrin mittaista matkaa samanlaista tieta jollaisia mina huristelin nuorukaisena traktorilla viljapelloille kyntohommiin.

Puolen tunnin matkan jalkeen saavumme isommalle tielle. Kuljettaja varovasti pysayttaa 50 metria ennen risteysta ja kay tutkailemassa liikennetta. Joutilaiden miesten joukko huitoo ja antaa neuvoja.

Kuljettaja rohkaistuu, lahdemme liikkeelle. Mutta kun olemme auton nokka risteyksessa, joutilaiden joukosta kuuluu huutoja ja huiskintaa. Kuljettaja laittaa pakin silmaan ja kiihdyttaa hataisesti taaksepain.

Kymmenen sekuntia myohemmin kaksi moottoripyorapoliisia ajaa risteyksen ohi valot vilkkuen. Hetken paasta he palaavat ja kurvaavat luoksemme.

Matkamme jatkuu poliisisaattueessa takaisin kohti keskustaa. Talla kertaa asfalttitieta.

Toisaalta mikapa hienompaa kuin istahtaa Mansan poliisiaseman pihalla puun alle ja lukea Sheriffia. Samalla kun kuljettajamme kay paikallisten sheriffien kanssa neuvonpitoa.

Ehdin myos miettia, miten kay matkasta jo maksamieni rahojeni, kun tuskin tasta paasemme jatkamaan.

Puoli tuntia myohemmin kuski palaa. Nousemme autoon ja lahdemme samalla ylitaydella kuormalla kohti Kasamaa.

Afrikka :)

Seuraavat viisi tuntia ja 180 kilometria huristelemme hiekkatieta ja nielemme polya.

Tie on niin hiljainen, etta lahes joka kerta auton tullessa vastaan kumpikin pysahtyy ja kuljettajat vaihtavat kuulumiset.

Pari kertaa pysahdymme kylissa, joissa savella vuoratuissa taloissa on ruohokatot. Paikallisten pelokkaista tuijotuksista voi paatella, etta valkonaamat eivat taalla ole jokapaivaisia vieraita.

Kun hiekkatieosuus paattyy, vaihdamme jostakin syysta kyytia. Viimeiset 160 kilometria sujuvat leppoisammin perinteisessa pikkubussissa, jonka kuljettaja matelee kiinalaisten rakentamaa asflattitieta arsyttavan isolla vaihteella.

Ehka ison vaihteen kaytto saastaa polttoainetta, eika sita taida taalla olla jemmavarastoihin asti, eli tankeissa yon yli sailytettavaksi. Kaksi kilometria ennen Kasamaa pysahdymme tien poskeen.

Hetken kestaa ennen kuin tajuan syyn: tankki tyhjeni.

Kello on kahdeksan ja ilta on jo sysipimea. Enka viela edes tieda, minne paasen yoksi.

Sadan metrin paassa on jonkinmoinen disko, jonka musiikki on saadetty niille volyymeille etta ilman kuulosuojaimia asiaa ei ole lahettyville.

Afrikka opettaa karsivallisyytta.

- - -

Aamulla voi tutkailla Kasaman kaupunkia valoisaan aikaan. Matkan varrella kaupungin keskustan suuntaan on Zambia prisons service - Sambian vankilapalvelu.

Taalla kun palvelukulttuuri on voimissaan, palveluista halutaan tienata. Kun haluaa ihan vaan kavella ja kysyy joltakin tieta, toinen lahtee yleensa mukaan ja lopulta jaa odottelemaan rahaa. Hanhan toimi oppaana.

Tai kun kysyy asemalla tieta vessaan, joku kylla opastaa. Ja pyytaa rahaa.

Mahtavatkohan vanginvartijatkin pyytaa tippia vangeilta?

Jatkan matkaa etsien aurinkovoidetta, kun se on paassyt loppumaan. Kaupungissa on pari marketia, Shoprite ja kiinalainen. Hoikistavaa voidetta ja seksivoidetta loytyisi, mutta ei aurinkorasvaa.

Kun katson ymparilleni, huomaan, etta eivat nama taida kayttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti