19.9.2011

Kävelen nälkäisenä kohti aseman viereistä, huomaamatonta rakennusta. Terassilla kaksi miestä syö kananmuna-annoksiaan. Sisältä kuuluu musiikin jytkettä.

Olen Skovorodinon iltapäivässä. Junan lähtöön on vielä pari tuntia aikaa.

Avaan oven. Diskovalot pyörivät, ja venäläinen turbotekno jumputtaa kaapin päällä olevasta mankasta. Keskellä salia nuori nainen keinuttaa vartaloaan, hivelee liivinsä naruja. Katsoo kohti kulmapöytää, jossa istuu kolme muuta nuorta naista.

He eivät ole huomaavinaankaan tulijaa. Tulija ei ole huomaavinaankaan heitä. paitsi peilin kautta voi vähän vilkaista.

Sali on muuten tyhjä. Tiskin edessä kuusikymppinen, liinapäinen nainen odottaa, mitä asiaa kulkijalla on.

Hän ojentaa ruokalistan, johon on kaunokirjoituksella rustannut päivän tarjonnan. Painetusta venäjänkielisestä listasta tunnistan jo aika monta ruokalajia, mutta tässä tutulta näyttää ainoastaan plov.

Jään oven viereiseen pöytään odottamaan risottoannostani, kun naiset edelleen valmistautuvat illan esitykseensä.

Sankarivainajia Skovorodinossa.



Pientä kohennusta Skovorodino kaipaisi.


Juna saapuu Tyndinskiin vähän ennen puolta yötä. Keskellä metsiä avautuu näkyviin mäen reunalla kerrostaloja. Asema on komea: kaksi 30-metristä tornia, joiden välissä ylhäällä on eräänlainen silta. Merkki muistuttaa BAM-radan tunnusta.

Eikä nyt ollakaan missä tahansa kaupungissa. Tyndinsk on BAM-radan eräänlainen pääkaupunki. 3100-kilometrisen radan puolivälissä.

Tyndinskin asema.


1930-luvulla neuvostojohto halusi rakentaa toisen rautatien Trans-Siperian pohjoispuolelle. Alueella oli runsaasti mineraaleja, ja junayhteys oli tarpeen myös puiden kuljettamiseen.

Vankityovoimallekin kaivattiin tekemista.

BAM-radan, Baikalsko-Amurskaja magistralin, työt loppuivat kuitenkin sotaan. Voimavarat piti siirtää toisaalle.

Ratatyöt aloitettiin uudelleen 1974, jolloin neuvostomaan välit Kiinaan olivat heikot. Leonid Brezhnev pelkäsi, että Kiina saattaa hyökätä maahan. BAM-rata olisi suojaisena tuhat kilometriä Trans-Siperiaa pohjoisempana.

Maan johto halusi myös nostaa kommunistinuorison henkeä. Haluttiin luoda maahan vuosisadan sankariprojekti. Moni idealistinen nuori saapui Länsi-Venäjältä vapaaehtoiseksi rakentamaan unelmaa.

Rataa varteen tarvittiin kaupunkeja. Tynda perustettiin vuonna 1974 BAM-kaupungiksi. Sen rakentamisesta vastasivat moskovalaiset.

BAM osoittautui miltei ylivoimaiseksi projektiksi ja mahdolliseksi suureksi ekologiseksi katastrofiksi.

Suuri osa radasta sijaitsee ikiroudan alueella. Kun ratalinjat oli puhdistettu kasveista, maa yllättäen menettikin huomattavat määrät kantavuudestaan. Kiskot olivat pian monin paikoin kuin keitettyä makaronia.

Lisäksi rata kulkee vaikeiden vuoristoseutujen lapi. Pääosa radasta oli aikaisemmin taigaa, asumatonta metsää.

Rata kuitenkin valmistui virallisesti 1984, jolloin molemmista suunnista saapuneet junat kohtasivat Tyndinskissa. Väki hurrasi, ja neuvostojohto hyrisi, kun linja avattiin näyttävästi.

Todellisesti BAM valmistui vasta 1991. Avajaisiin rata saatiin sellaiseksi, että siitä hetkellisesti junat pääsivät väliakaiskeinoin läpi. Poliittinen johto ummisti silmänsä. Kaikki oli valmista, koska viisivuotissuunnitelmassa niin oli päätetty.

Edessä oli vielä isoja tunnelityömaita sekä radan uudelleen pohjustamista. Rahaa niihin oli vaikea saada, sillä virallisestihan rata oli jo valmis.

Kun BAM valmistui vuonna 1991, ei enää ollutkaan kirkasta neuvostotulevaisuutta. Ei ollut enää Neuvostoliittoa. Radan varren kaupunkeihin muuttaneet - lähinnä rakennustyömiehet perheineen - kokivat tulleensa petetyiksi.

Monet kaupungit ovatkin nyt aavekaupunkeja.



Koivut ovat pääosin varistaneet kellastuneet lehtensä. Kävelytie nousee hiljaksiin ylämäkeä kohti siltaa.

Sillalla molemmin reunoin kulkevat groteskit kaasuputket, monikymmensenttiset. Ne on suojattu kuin väliakaisesti karhuntaljan kaltaisella eristeellä.

Tyndinskissä muistutetaan monessa paikassa BAM-radasta.




Sillan jälkeen mäki kohti Tyndinskin keskustaa käy jyrkemmäksi. Kerrostalot ja liikkeet on piilotettu lehtipuiden suojaan.

Elokuvateatteri.


Ensimmaisenä oikealla puolella on Ikea. Tien toisella puolella elokuvateatteri esittää tänä iltana Conan barbaarin. Scwarzenegger taitaa Tyndinskin nuorisolle olla kova nimi.



Huvipuisto näyttää hylätyltä. Vieressä kahvilakatoksessa muutama ihminen pitää sadetta.

"Haluatko kahvia", joku kysyy.

Menen katoksen alle kysyäkseni, missa on BAM-museo.

Vetta tihuttaa, sormet ovat kohmeessa. Kahviini on lapattu lusikkakaupalla sokeria. Pieni Sasha-poikaa ihmettelee ujona tulijaa. Vieressä mummu ja täti lisäävät taskumatistaan juomaansa lämmikettä.

Enkä minäkään suostu rautapenkille istumaan, vaikka Sashan isä sitä moneen kertaan pyytää.



 
Museo löytyy lehtevien puiden varjosta. Takorautaportti muistuttaa Auschwitzin kuuluisaa Arbeit macht frei -porttia. Tässä tekstinä on BAM-museo.

Portissa roikkuu iso munalukko.

Ylempänä kadun varrella on toinen, pienempi portti, josta satunnainen kulkija löytää sisään pihalle. Jos löytää.

Kerran kierrettyäni kaksikerroksisen rakennuksen ympäri uskaltaudun kokeilemaan ovea, joka yllättäen onkin auki.

Saranoita ei ole taidettu rasvata sitten museon valmistumisen. Jatkan eteiseen. Uusi, nariseva ovi, jonka takana pienen pöydän takana istuu vanhahko nainen paksu takki yllään.

Hän opastaa minut pitkää käytävää eteenpäin, jossa toinen samanmoinen nainen yllättyy samalla tavalla vieraan nähdessään.

Museo esittelee useissa, kylmissa huoneissa rautatietyömaata sadoin kuvin, kartoin, suunnitelmin. Kuvissa näkyvät niin mutkalle painuneet kiskot kuin rivissä tyytyväisinä myhäilevät kommunistijohtajat. Partaiset miehet lyömässä kiskoja paikalleen ja pitämässä ansaittua taukoa valmiin linjan vieressä.

Esillä on työkaluja, kiskonpätkiä, kunniamerkkejä. Työmiesten mökkejä ja paloja kallioperästä.
Eihän koko Tyndinskiä olisi ilman tätä museota. Eikä museota ilman kävijää. Veikkaanpa että olen päivän ainoa vieras.



BAM-taustoista ja monesta muustakin blogin Venäjä-aineistosta kiitokset Magnus Londenille ja hänen mainiolle kirjalleen Matka maan ääriin. Kirja on merkittävin innoittajani tälle matkalle.