Zhaoxing - postikorttikylä

Zhaoxingin kylä on hyvin maalauksellinen.

Zhaoxingin läpi virtaa pieni joki, puro oikeastaan. Joen ylittää kylän kohdalla viisi katettua siltaa. Koristeellisia siltoja, joissa on harjakattoja monessa tasossa.

Katettu silta.

Sillalla.

Sateessa onkin mukava istua sillan penkeillä ja seurata pisaroiden ropinaa veden pintaan. Sillalta voi katsella pyyykkääviä naisia, aamu-uinnilla olevia ankkoja tai vihreässä sadeasussa joessa kahlaavaa ja roskia sieltä keräävää vanhaa miestä.

Kahlaaja.

Taustalla usvan yläpuolella erottuu kukkuloita. Maisema on miellyttävän pehmeä, valokuvauksellinen. Zhaoxing on varmaankin tunnelmallisin paikka, jossa olen matkani aikana poikennut.

Dong-vähemmistön kylässä asuu viitisensataa ihmistä. Lähes kaikki talot ovat vanhoja, puurakenteisia. Osassa ensimmäinen kerros on rakennettu tiilistä, kaksi, kolme seuraavaa puusta. Talot ovat tummansävyisiä, paljon maalipintaa ei näy.

Kylässä on useita kellotorneja.

Taloissa on pienet ikkunaluukut, katunäkymä on hyvin pelkistetty. Katot on tehty tiilestä. Harjapuun molemmissa päissä tiilet nousevat kiinalaisittain kuin lohikäärmeen pyrstö.

Kadut ovat sokkeloisia, mukulakivilla päällystettyjä. Monien talojen seinillä on englanninkielisiä kylttejä, jotka mainostavat hotellia, käsityömyymälää tai pubia. Pubissa on tarjolla jopa Finlandia-vodkaa.

Askareissaan puuhastelevat ihmiset ovat jotenkin herttaisia ja hyväntahtoisen oloisia. Kiinalaisten eräänlainen aggressiivisuus näiltä puuttuu.

Satuin tanssi- ja musiikkiesitykseen, joka oli jostakin Värttinän ja tiernapoikien välimaastosta.

Tämä kyla voisi olla erittäin turistinen, varmaan näin onkin muutaman vuoden kuluttua. Zhaoxing on kuin Yunnanin Lijiang oli 20 vuotta sitten.

Zhaoxing on hyvin syrjästä seutua. Opaskirjan mukaan on tavallista, että täällä syödään rotanlihaa. Lounaspaikan ruokalista tarjosi yhtenä vaihtoehtona koiranlihaa.

Kadulla äsken joku kärvensi kaasuliekillä mustunutta kissaa. En tiedä, oliko siinä entinen eläin vaiko taitava taideteos. Ajattelin ryhtya kasvissyöjäksi - tässä kylässä ollessani.

Pukeutumisen perusteella dongeja ei kylässä erota. Paitsi etta moni nainen on nostanut hiuksensa pään päälle tötterölle ja sitonut sen isolla, värikkäällä kammalla. Vähän samalla tavalla kiinalaisen bussikuskin tunnistaa savukkeesta korvan takana.

Zhaoxing nähtynä kylän ulkopuolelta.

Zhaoxing nähtynä ympäröiviltä kukkuloilta.

Naapurikylä.

Naapurikylässä.

Bussimatka tänne oli hmmm... mielenkiintoinen. Maisemat olivat jo totutun upeita.

Alkumatkalla Kailista tienvarren rinteistä ponnahti useita pieniä miao-kyliä. Sen jälkeen tie alkoi kiemurrella läheisille kukkuloille, jolloin alhaalla laaksot aukenivat upeina: riisiterasseja kymmenissä tasoissa, useita kyliä, laakson takana yhä korkeampia kukkuloita.

Istuin bussissa penkillä numero 1 eli kuskin takana. Käytävän toisella puolella istui kuskin viisivuotias poika, joka alkoi voida pian pahoin. Hänen vieressään istui nuori nainen sylivauvansa kanssa. Kaikki kolme oksensivat monta kertaa matkan aikana.

Minun paikaltani sai ikkunan auki, joten tehtäväkseni tuli heitellä oksennuspusseja ulos ikkunasta. Vieressäni istunut rahastaja oksensi kadulle bussin ollessa tauolla. Ja minä kun luulin että etupenkki bussissa on oksennusvapaata vyöhykettä.

Katonrajalla oleva telkkari huusi kiinalaista revyytä, joka nauratti kovasti monia bussissa istuvia. Yritä sitten siinä tunnelmassa nauttia mainioista, hiljaisista maisemista. 

- - -

Tällaista kirjoittelin tänään 14 vuotta sitten, vuonna 2006.