Havahdun huomatessani bussin ikkunan takana vettä, kuin merimaiseman. Mutta eihän se ole totta, sillä ollaan kaukana Atlantin rannalta.
Rio Parana, Paranajoki on valtava. Laakea maasto joen toisella puolella jää piiloon, melkein on aavaa.
Sillan takana aukeaa Mato Grosso, brasilialaismaakunta on suomennettuna tiheä metsä.
Oi, mitä ironiaa!
Bussi jatkaa kulkuaan eteenpäin. Ympärillä on lähinnä laakeaa. Karjaa käyskentelee ruohikkoisilla mailla. Välillä tien varressa on portteja, joissa on kyltit Fazenda sitäsuntätä. Tilukset omistajansa mukaan.
Paikoin näkee istutettua metsää, epätodellista. Puustot ovat pääosin ovat matalaa, pusikkoista.
Taivas ei ole ihan kirkas. Suomessakin uutisoidut metsäpalot kuljettavat nokea pitkälle. Maisema on utuinen. Nenä tunnistaa jotakin kitkerää.
Tuossa vieressä kulotetaan, tienvierusruohikko muuttuu mustaksi palojäljeksi. Bussin mittari näyttää tylyä lukemaa: 41 astetta.
Mutta nyt palaa kunnolla. Sankka savu nousee edestä, liekit nousevat korkealle, kun tien varressa näkyy palavia puita.
Liikenne soljuu silti normaaliin tahtiinsa. Kuljettajamme ei anna pienten asioiden häiritä vaan kaasuttaa läpi savun ja tulen.
Varsinaisesti metsäpalosta ei voi puhua, sillä alueen metsät on jo aikoja sitten poltettu. Yksittäisiä puita silti palaa, ja juuri tässä tuli nappaa kiinni puun oksista tien toiselta puolelta.
Pian taas selkenee. Palot näyttävät olevan täällä arkipäivää, kun bussin matkustajistakaan kukaan ei tunnu reagoivan.
Campo Grandeen saavumme iltapäivällä. Sao Paulosta lähdimme edellisenä iltana, matka kesti 17 tuntia.
Campo Grande on miljoonakaupunki, mitä ei aseman seudulla uskoisi millään. Taksin kiihdyttäessä kohti keskustaa näkyviin tulevat myös kaupungin pilvenpiirtäjät.
Ei Campo Grandeen silti heti ihastu. Keskustassa on turvallista kävellä, mutta 35 asteen lämpötila tuo rajoitteensa.
Kaupungin merkittävin museo Museu das Culturas Dom Bosco esittele vähän vanhahtavasti alkuperäiskansoja, joita seudulla on (ollut) useita. Olen museon ainoa kävijä.
Rio Parana, Paranajoki on valtava. Laakea maasto joen toisella puolella jää piiloon, melkein on aavaa.
Sillan takana aukeaa Mato Grosso, brasilialaismaakunta on suomennettuna tiheä metsä.
Oi, mitä ironiaa!
Bussi jatkaa kulkuaan eteenpäin. Ympärillä on lähinnä laakeaa. Karjaa käyskentelee ruohikkoisilla mailla. Välillä tien varressa on portteja, joissa on kyltit Fazenda sitäsuntätä. Tilukset omistajansa mukaan.
Paikoin näkee istutettua metsää, epätodellista. Puustot ovat pääosin ovat matalaa, pusikkoista.
Taivas ei ole ihan kirkas. Suomessakin uutisoidut metsäpalot kuljettavat nokea pitkälle. Maisema on utuinen. Nenä tunnistaa jotakin kitkerää.
Tuossa vieressä kulotetaan, tienvierusruohikko muuttuu mustaksi palojäljeksi. Bussin mittari näyttää tylyä lukemaa: 41 astetta.
Mutta nyt palaa kunnolla. Sankka savu nousee edestä, liekit nousevat korkealle, kun tien varressa näkyy palavia puita.
Liikenne soljuu silti normaaliin tahtiinsa. Kuljettajamme ei anna pienten asioiden häiritä vaan kaasuttaa läpi savun ja tulen.
Varsinaisesti metsäpalosta ei voi puhua, sillä alueen metsät on jo aikoja sitten poltettu. Yksittäisiä puita silti palaa, ja juuri tässä tuli nappaa kiinni puun oksista tien toiselta puolelta.
Pian taas selkenee. Palot näyttävät olevan täällä arkipäivää, kun bussin matkustajistakaan kukaan ei tunnu reagoivan.
Campo Grandeen saavumme iltapäivällä. Sao Paulosta lähdimme edellisenä iltana, matka kesti 17 tuntia.
Campo Grande on miljoonakaupunki, mitä ei aseman seudulla uskoisi millään. Taksin kiihdyttäessä kohti keskustaa näkyviin tulevat myös kaupungin pilvenpiirtäjät.
 |
| Jotenkin tuli mieleen Kupittaan luistelumato. Praca deportivossa maalatut kaistat erikseen juoksijoille ja kävelijöille. Sääntöjä myös noudatettiin. |
 |
| Campo Grande keskusta oli sunnuntaina aamupäivällä hiljainen |
 |
| Ihan kaupunkimaista maisemaa. |
Ei Campo Grandeen silti heti ihastu. Keskustassa on turvallista kävellä, mutta 35 asteen lämpötila tuo rajoitteensa.
Kaupungin merkittävin museo Museu das Culturas Dom Bosco esittele vähän vanhahtavasti alkuperäiskansoja, joita seudulla on (ollut) useita. Olen museon ainoa kävijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti