torstai 19. syyskuuta 2019

Eteläisen pallonpuoliskon suurin kaupunki

Sao Paulossa tulee metka fiilis. Kaupunki on samanaikaisesti jättimäisen suuri ja jotenkin kuitenkin idyllinen pikkukaupunki.

Asukkaita täällä on noin 20 miljoonaa, ja kaupunki on eteläisen pallonpuoliskon suurin.

Sao Paulon suuruuden näkee konkreettisesti kun kävelee pääkatua Avenida Paulistaa ja nousee SESC -talon hissillä 16. kerrokseen.





Maisemaa riittää näköalatasanteelta joka suuntaan, ja maisema on melkeinpä yhtä pilvenpiirtäjämerta. Joka suuntaan.

Pienuus tai ainakin idyllisyys tulee vastaan, kun kuljeksii siellä jossakin pilvenpiirtäjien juurella. Tai no ei ehkä Paulista-kadulla.

Ei monenkaan kilometrin päässä on Vila Madalena. Kaupunginosassa ei ole varsinaisia turistisia nähtävyyksiä, mutta siellä on pieniä kahviloita, gallerioita, ravintoloita, tyylitietoisten pikkukauppoja. Sellaista hipsterimeininkiä.



Siellä on myös graffitiseiniä ja värikkäin kuvioin maalattuja rakennuksia. Kuuluisin graffitikatuon on ns. Batman-kuja, joka lienee tuttu esimerkiksi monista brassileffoista. Noin kertoo matkaopas, mutta enpä heti muista yhtään brassileffaa, kun Brasilian pojatkaan ei taida olla sellaiseksi laskettava.





No mutta entä turvallisuus? Ennakkokäsitys Sao Paulosta oli, no hieman pelottava. Kun vielä työkaveri Heikki Kultakin mainosti hurjia kokemuksiaan kaupungista, pienen kutinan kera matkaan lähdin.

Olen toki pälyillyt ympärilleni, mutta esimerkiksi metrovaunut vaikuttavat siistimmiltä ja rauhallisemmilta kuin vaikkapa Barcelonassa.

Metro muutenkin toimii loistavasti. Asemilla siirtymäkäytävillä porukkaa lappaa kuin pipoa, mutta joka kerta vaunut ovat olleet suht väljiä. Istumaankin olen usein mahtunut. Toki olen vältellyt käyttämästä metron ruuhka-aikoina.


Keskustassa on mukava kulkea päivällä. Loistokkaita rakennuksia katselee mieluusti, paikallinen taidemuseokin esitteli maailman aikansa staroja. Mutta lähes kaikkialla näkee pahvien suojassa makoilevia, elämän hylkäämiä. Yöllä ei houkuta lähteä katsomaan menoa.





Kuva etualalla oikealla lepää huono-osainen. Näky ei ole yhtään harvinainen Sao Paulossa. 

Jonotusta MASP-museoon. 

Varmasti täälläkin suurin riskitekijä on liikenne, ja huonostihan mulle meinasi tänä aamuna käydä. Kävelin jalkakäytävää, ja lähdin ylittämään katua, kun valo vaihtui vihreäksi. Kadun ylitti suojatie, erillistä valoa jalankulkijoille ei ollut.

Vastaan tuli auto, joka kääntyi vasemmalle ampaisten liikkeelle ja seuraten vastaan tulevia autoja. Minut hän huomasi juuri kohdallani, ja siinä vaiheessa olin hypännyt puoli metriä ilmaan ja ehdin nippa nappa alta pois.

Kuljettaja hidasti ja kiihdytti, ei jäänyt pahoittelemaan. Voi toki olla, että Brasilian lain mukaan minä olin väistämisvelvollinen, tietääkö joku?

Mutta noin yleisesti, ihmiset ovat hirmuisen ystävällisiä, ja juuri kukaan ei täällä puhu englantia.

Ja yksi klisee pätee: naiset ovat kauniita. Hirmuisen kauniita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti