lauantai 3. syyskuuta 2016

Hiiret Marsista

Mies loytaa tehokkaan rytmin takoessaan rumpuja. Rytmikierto toistuu ja toistuu. Ymparilla kaksi muuta napraa poydallaan jotakin, tietokoneen ruutu antaa heille osviittaa. Takaseinalla rakeinen, valkkyva videokuva repii omaa rytmiaan. Aani salissa on monotonisen psykedeelinen.

Vaki salissa velloo. Nayttavat, etta tanssia voi paikallaankin istuen.

Minullakin kasi rummuttaa tahtia, kun ihmettelin esitysta Bogotan Colon-teatterin aitiossa. Teatteri nayttaa silta, etta yleensa lavalla esiintyvat balleriinat tai ooppperadiivat. Talla kertaa vuorossa on konemusiikki-ilta.

Paikallisen Mitun jalkeen vuoroon tulee illan paaesiintyja, saksalainen ambient-trio Mouse on Mars, Dússeldorfilaismiehet saavat yleison villiintymaan, eika moni enaa tuolillaan pysy.



Simon Bolivaria kay saaliksi. Onko Kolumbian ja melkein koko Etela-Amerikan takavuosien vapaustaistelijasankari joutunut epasuosioon? Onko hanelle kaynyt niinkuin jalkapallotahti Bastian Schweinsteigerilla, kun uudet vallanpitajat ovat astuneet esiin?

Miesparka on peitetty muoviin ja on kuin odottaisi siirtoa pois seuraavan siirtoikkunan auetessa. Nakyma Simon Bolivar -aukiolla on hieman absurdi.

Siivoojat lakaisevat patsaan jalustan ymparilla ja torin yhdessa kulmassa sadat pulut lennahtavat pelastyttamaan lapsia, kun jonkun aiti viskoo niita kohti pullanpaloja. Ja kaiken keskella nayttaa kuin muumio olisi vallannut torin paraatipaikan.



Bogotassa on hengastyttavaa muuallakin kuin ambient-keikalla. Kaupunki on 2600 metrin korkeudessa, ja laaksoon levittaytyvassa kaupungissa on asukkaita ainakin kahdeksan miljoonaa.

Kaupunkia on hauska katsella Monserrat-kukkulan paalta 3100 metrin korkeudesta. Vuorella kulkee kavelypolku, mutta se on aidattuna, Kavelyreitin aloittavan polun viereisesta kyltista ymmarran yhden sanan: danger.

Kun kuljeksin vuoren huipulla, on ehka helpotus, etta sinne mennakseen piti tyytya koysirataan. Hengastyminen vaanii nopeasti.

Mutta maisema on hulppea. Kaytannossa koko kaupunki jaa jalkojen juureen, kaupungissa, josta vihreytta ei paljon ylos asti erota. Lentokoneet kaartuvat laheiselta kentalta kaupungin ylle. Erikoiset pilvenpiirtajat tuovat elintilaa paikkoihin, joita ennen ei ollut.



Bogotan kadut ovat värikkäitä. Seinillä on hienoja graffiteja.





Majapaikkani Bogotassa.

tiistai 30. elokuuta 2016

Lähtö

Lattia on täynnä pieniä pussukoita. Rinkka on vieressä tyhjänä, mutta se jo osaa aavistaa, mitä on tulossa. On ikäänkuin pakkaamista vaille valmiina.

Pölynimuri sammahti kesken kierroksensa. Lienee pölypussi täyttynyt, mutta siihen voi palata sit joskus. Viikkojen, kuukausien päästä.

Lähtö kauas ei ikinä ole kovin helppo, mutta pientä helpotusta tuo se, että vuokralaista kotiini ei ole tulossa. Kukaan ei lue jääkaapin perälle unohtuneiden makkarapakettien viimeisiä myyntipäiviä tai tutkaile nojatuolien tyynykulmiin jämähtäneitä villakoirarivejä.

Vielä pitää tehdä valintoja. Mitkä pokkarit pääsevät mukaan? Otanko makuupussin? Ja sitten on se yksi stressin aihe: mitä jos nukun pommiin. Bussi lähtee aamuyöllä siihen aikaan, jolloin yleensä nukun. Paitsi että en ehkä jos olen baarissa, hmm.

Tänään on päivälleen kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran kirjoitin matkalla blogia. Silloin olin Islamabadissa, ja edessäni odottivat elämäni kiintoisimmat kolme kuukautta läpi Himalajan vuoriston, Taklamakanin autiomaan ja tiibetiläiskylien.

Tälläkin kertaa saatan päätyä vuorille ja autiomaihin. Tuntien päästä nousen lentokoneeseen, joka vie minut niiden luo.

Ja lähiviikkoina tämäkin tilasto päivittyy:


torstai 17. joulukuuta 2015

Malawi

Bushman's Baobabissa kiehtovinta on odotella elefantteja. Ne saapuvat majapaikan kulmille auringonlaskun aikaan. Silloin on parasta olla valppaana.



Norsut eivät pohdi, mikä on sovinnaista, vaan ne tekevät mitä huvittaa. Norsut tulevat äänettöminä, mutta puskien rapina ja katkeavat oksat paljastavat tulijat.

Kun illalla käy pesemässä hampaat, pitää kurkata varovasti, missä elefantit ovat.

Sängyssä istuen voi ihmetellä. Ensin kuuluu rapinaa, pian näkyy kärsä, joka tunnustelee puun oksia. Kärsä jatkaa eteenpäin, ja pian pimenee. Kun norsusta jää varjo, pimeä läikkä on iso.

- - -

Malawijärvellä parasta on heti auringonnousun jälkeen, kun kalastajat saapuvat yövuoroistaan rannalle.



Kuhina on kova, kun koko kylä näyttää olevan paikalla. Riuskat miehet vetävät painavat veneet rantahiekalle. Kunkin veneen ympärillä on kymmeniä ihmisiä ja kaikilla tuntuu olevan kovasti asiaa.

Naiset tuovat isot muoviset ämpärit, joihin kalastajat ammentavat saalistaan. Naiset nostavat täyttyneet ämpärit päänsä päälle ja kävelevät pois.

Kalastajat levittävät verkkonsa aamuauringon kuumentamalle hiekalle ja huoltavat verkot seuraavan yön reissua varten.

Vieressä nuoret äidit ovat pyykkärihommissa. Monella on pieni vauva nyyttinä selässä.

Rantavesissä pestään niin pyykit kuin ihmisetkin. Luultavasti samassa paikassa käydään myös tarpeilla.

Pian alkaa aurinko porottaa ja hiljentää menoa. Iltapäivän kuumuus pakottaa itse kunkin varjoon. Yöt ovat hikisiä ja tukalia, jos ei tuuletinta ole tarjolla.

- - -

On Malawissa kaupunkejakin. Zomba on niistä mukavin. Se oli joskus maan pääkaupunki, ja arvokas historia on laajalti näkyvissä.

Kokonialistisen ajan rakennuksia on jäljellä runsaasti, ja kukkulainen maisema tekee näkymistä miellyttävät.

Moneen hektiseen kaupunkiin, esimerkiksi Lilongween, verrattuna Zombassa on leppoisaa.

Iltapäivä Blantyressa.


- - -

Takaisin Liwonden puistoon ja Bushmaniin.

Tikkaita kiiveten näköalatasanteelle tsekkaamaan hetken maisema.

Etäällä näkyy Shire-joki. Rannoilla voi nähdä norsulaumojen lisäksi hippoja ja metsäsikoja. Lähettyvillä on kymmenisen puhvelia. Kiikarin silmä löytää myös antiloopit.

Lasken kiikarin kädestäni, ja jatkan löhöilyä.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Villiä villimpi luonto

Helvetinmoista meteliä kuuluu jostakin. Tappaako leijona juuri saalistaan vai mitä tämä on?

Aamu on jo valjennut. Katson kelloa. Puoli kuusi. Makaan teltassani ja ihmettelen Afrikan luontoa. Nukahdan.

Pari tuntia myöhemmin ihmettelen teltan ympäristön autiutta. Eikö tuossa teltan takana ollut puu, muistelen. Pitää oikein kysyä.

"Oli siinä puu mutta elefantti tuhosi sen viime yönä."

Hyvä että sillä puolella telttaa ei ollut ikkunaa.

Olen South Luangwan puiston rajalla, Luangwa-joen rannalla. Majailen Croc Valleyssa, joka on entinen krokotiilitarha.

Majapaikasta pääsee näppärästi safarikierroksille puistoon sisään mutta villi luonto yltää ulkopuolellekin.

Omien kokemusteni perusteella sambialaispuisto on Afrikan ykkönen.

- - -

Ilta. Vähän jännittää mennä nukkumaan.

Nyt ei ole sesonkiaika, eikä telttani lähettyvillä tänäkään yönä ole ketään muuta.

Sytytän otsalamppuni, ja huomaan ympärilläni toistakymmentä silmäparia.

"Bushbuckeja", opastaa juuri kohdalle osunut yövartija, kun mietin mitä antilooppeja ovat.

"Ne tulevat yöksi ihmisten lähellä, koska pelkäävät leopardia."

Vartija intoutuu kertomaan lisää.

"Kerran tästä kulki jonossa seitsemän leijonaa. Tekeydyin näkymättömäksi."

"Mutta teltassa olet turvassa", mies vakuuttaa.

Suljen otsalamppuni ja siirryn telttaan. Uni ei heti meinaa tulla, mutta mikäpä olisi hienompi paikka ihmetellä luontoa.

Teltan takaa kuuluu ääntä kuin joku siivoaisi. Ikkunan takaa teltan editse kävelee hippo.

Nuuhkii maata, pureksii ruohoa.

Kävelee pois.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Ugly 5

Botswanasta pois lahtiessa pitaa oikein tahdata, jotta osuu. Raja Sambian suuntaan on yksi maailman lyhimmista.

Mailla on yhteista rajaa vain muutama sata metria. Rajan yli paastakseen pitaa ylittaa Zambesi-joki. Maisema on maukas, silla sillan kohdalta haarautuu toinenkin joki, Chobe.

Kaytannossa ollaan neljan maan risteyksessa, mika taitaa olla ainutlaatuinen paikka maailmassa. Chobe-joen takana on Namibia. Toisella puolella alkaa Zimbabwe.

Botswanasta Sambiaan paase lautalla. Pienelle lautalle mahtuu yksi iso rekka ja peraan yksi pienempi. Rekkajonot yltavat Botswanan puolelle pitkalle.

Jalankulkija paasi rajan yli kavelemalla lautalle ja maksamalla Sambian viranomaisille 50 dollaria.

Mutta ei Botswanasta mikaan kiire ollut pois. Maapera katkee sisaansa maailman suurimmat timantit ja maan pinnalla luonnonpuistot ovat maailmanlaajuisestikin huippuluokkaa.

Ja uuttakin oppii, kuten elainmaailman viisi rumaa. Big 5 tunnetaan laajalti mutta ugly 5:een kuuluvat korppikotka, hyeena, gnu, marabuhaikara ja villisika. Minusta etenkin villisika on sympaattinen enka gnutakaan tahan joukkoon liittaisi.

Botswana jos joku on villia Afrikkaa. Francistownin ja Kasanen valisella tiella ei turhaan ole tien vierella norsuvaroituksia. Kun tien vierella aasi tuhersi ruohotupponsa kanssa tai lehma katseli maailmaa verkkaisena, bussikuskit eivat juuri reagoineet. Mutta autas kun tien reunan ruohikossa kuikuili norsuperhe. Noyrasti jalka etsi jarrupoljinta ja elain kierrettiin kaukaa.

Tietaahan, miten siina kolarissa kavisi.

Kasanessa majapaikassa varoitettiin, etta ala lahde kavellen liikkeelle. Vaarallisia elaimia voi olla missa vaan. Tuumailin, etta ehka vahan kurkkaan. Vahan vaan. Mutta sen verran vanha jo olen, etta sotamieshauhiaan en sortunut.

Ja miksi olisi pitanyt. Elaimia ihmettelin safarijeepin kyydissa, Chobea ajavassa jokiristeilijassa, Okavangon suiston kanavia kulkevassa kanootissa ja ihan kavelysafarillakin.

Sellainen on Botswana.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Gaboronen ukkonen

Salama välähtää kaukaisuudessa, ja sitä on kiva seurata bussissa. Iso kaupunkibussi odottelee täyttymistään Gaboronen asemalla Botswanassa.

Jälleen välähtää. Ilta on jo melkein pimeä. Majapaikkaan on 15 kilometriä.

"Eilen välkkyi samalla lailla eikä satanut. Kaukana on", tietää skottimies Andy.

Taas välähtää. Ja heti uudestaan. Pari kevyttä pisaraa tipahtaa asfalttiin.

20 minuuttia myöhemmin:

Juoksemme Andyn kanssa minkä kykenemme. Sojotan taskulampulla valoa, vaikka taivas valaisee maiseman yhtenään.

Salama iskee melkein kohdalle. Andy yrittää lisätä vauhtia mutta kompastuu ja tekee kuperkeikan. Edessä sähkölinjan kohdalla kuuluu poksahdus.

Välähdys ja samanaikainen räjähdys. Nyt on kohdalla. Maisema on salamoiden keskellä sinertävän valoisa. Jälleen poksahtaa sähkölinjalla. Linja menee yli tien mutta alta on pakko mennä.

Painan reppuani vasten vatsaani. Toivon että passi ja rahat vatsakukkarossani pysyvät kuivina.

Vettä tulee kuin saavista. Hiekkatietä ei enää erota vaan se on yhtenä järvenä.

Pihavalo paistaa. Ei vielä tämä. Eteenpäin. Jalka liukuu kengässä. Välähtää. Jyrähtää.

Kotiportti. Katos. Kengät pois. Paita pois. Pyyhettä harteille.

"Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen sataa. Hyvän tuurin toitte," kertoo ääni baaritiskillä.

Jokohan Afrikka on pelastettu?

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Swazimaan kuonot

Pikkubussin kuskin takana ensimmäisellä penkkirivillä meitä on neljä: kaksi suomalaista, hollantilainen ja nuori swazinainen.

Bussin lähdettyä yksi meistä nostaa läppärin syliinsä ja alkaa näpyttää. Arvaattekin varmaan, kuka. Swazinainen, tietenkin.

Olemme matkalla Nelspruitista Mbabaneen, Etelä-Afrikasta Swazimaahan.

Swazimaa on bkt:ssä laskettuna maailman maista sijalla 150. Ei siis ihan viimeisten joukossa mutta parantamisen varaakin on.

Legends backpackers.


Legends-hostellin perusteella Swazimaa voisi sijoittua paljon korkeammallekin. Dj soittaa Paul Simonia, jättikokoiset akaasiat varjostavat ison pihan miellyttäväksi ja kylmä olut maistuu hyvältä.

"Älä kosketa." "Älä avaa luukkua." Ei tee mieli rikkoa kieltoja. Mukavampi katsoa lasin takaa terraariossaan uteliaana tulijaa tuijottavaa kolmemetristä boaa.

"Varo krokotiilejä," huutaa opastetaulu, kun kävelen hiekkatietä läheiselle putoukselle. Vieressä virtaa vaivaisena joki. Kävelen keskellä tietä.



Swazimaassa on Afrikan paras luonnonpuisto bongata sarvikuonja, mainostaa opaskirja. Sinne!

Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Paikallislehden etusivu varoittaa helteestä: 41 astetta.

Juuri tällä kertaa autossa ei ole kattoa.

Sarvikuonotkaan eivät liiku. Löydämme päivän aikana 14 kuonoa, yksi niistä harvinaisempi black rhino, suippohuulisarvikuono.

Todistettavasti sarvikuonoja on yhä olemassa.



El ninjon synnyttämä kuivuus alkaa olla itäisessä Afrikassa tuhoisaa. Mkhayan puistossa on mustaksi kuivuneita lammen pohjia, joissa maa halkeilee eikä vettä näy. Generaattorit surisevat juotavaa muutamaan pisteeseen, mutta oppaame Africa on huolissaan.

"Nyt juuri ei tule vettä niihinkään," hän toteaa.

Korppikotkat ovat lepäämässä tai nähneet tilaisuutensa. Kymmenisen isoa, rujoa lintua vilvoittelee mutalammen äärellä. Kylpevät sarvikuonot eivät vielä näytä uhreilta.

Nostan penkille hetkeksi unohtuneen kameran. Mustan. Se on lähes polttavan kuuma.

Opas kysyy, haluanko nousta autosta ja kävellä vähän lähemmäksi.

Joo!

Sarvikuonot eivät reagoi minuun, kun hiivin tuulen alapuolelta. Taustalta kohti juomapaikkaa hölköttelee villisika. Jätän sopivan hajuraon.

Tuuli puhaltaa kuumaa hiekkaa. Idänlehtoturpiaalin viserrys kuuluu takaa.