Pääkallometsällä

On tullut pohdittua, että jos olisin syntynyt vähän aikaisempaan maailmaan ja Borneon saarelle, olisiko savustettu kalloni päätynyt jonkun onnenonkijan kotiin ja suorastaan vitriinille. Tai ehkä koripunoksista roikkumaan longhousen juhlatilan katosta. Yhtä kaikki, parhaille paikoille nyt ainakin.

Tällaista nimittäin harrastettiin Borneolla vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Barbaarista, voisi joku pohtia.

Kallokokoelma oli tärkeä esimerkiksi kun mies hankki vaimoa ja halusi esitellä pätevyyttään tämän perheelle.

Kallonhoito-ohjeet ansiokkaasti myös museossa: kallot ensin puhdistetaan, sen jälkeen savustetaan päiviä, minkä jälkeen ne voidaan asettaa esiin.

Nyt meno on ainakin Kuchingissa huomattavan rauhaisaa, sanoisin jopa että ystävällistä.

Kuching sijaitsee Borneon saaren koilliskulmassa. Kuching on puolestaan Sarawakin pääkaupunki ja kuuluu Malesiaan.

Sarawak on ihan oma lukunsa. Se lasketaan Malesian osavaltioksi mutta alueen historia on erikoinen.

Pääkallometsästäjien touhutessa saarella sen pohjoista rannikkoa hallitsi razha Muda Hashim. Hänen veljenpoikansa piti valtaa Sarawakin länsiosassa, mutta alue oli levotonta, ja kapinoitsijoina olivat muun muassa malaijit ja bidayuhit.

Tällaiseen ympäristöön purjehti vuonna 1839 englantilainen seikkailija James Brooke. Razha oli ilmeisesti katsellut aikansa veljenpoikansa touhuja ja antoi englantilaismiehelle tehtäväksi kukistaa kapinalliset.

Brooke jotenkin onnistui tehtävässään, ja razha kiitollisena avusta luovutti Sarawakin englantilaiselle.

Siitä lähtien Brooken perhe hallitsi sadan vuoden ajan Sarawakia, jonka pinta-ala on yli kolmannes Suomen alasta. Perhe oli hyvin pidetty, etenkin James Brooken seuraajan Charles Brooken vaimo Margherita nousi kansan suosikiksi.

Charles Brooken muistomerkki, takana oikeustalo.

Margherita, joka sai arvonimekseen Ranee, opetteli malaijin kielen ja halusi seurustella paikallisten kanssa. Hän myös opetti naisia lukemaan ja monitaitoisena sävelsi maan kansallislaulun.

Nyt Margheritan nimi näkyy monessa paikassa kaupungille mm. hotellien nimissä. Hänen mukaansa on myös nimetty Brookien aikainen linnoitus Fort Margherita.

Brrokien aikana, ilmeisesti jo alkuvuosikymmeninä pääkallometsästys saatiin loppumaan.

Brooken suvun valta päättyi vasta Japanin valloitettua alueen toisen maailmansodan melskeissä 1941. Kun japanilaiset saatiin viisi vuotta myöhemmin häädettyä, Sarawak päätyi Britannian valtaan. 1963 britit luopuivat siirtomaistaan ja Sarawakista tuli osa Malesiaa.

Kuchingissa on upeaa katutaidetta.

Kuching on tänään hyvin eloisa kaupunki, jossa Brooken aika on kunniassa. Useat 1800-luvun rakennukset on säilytetty hyväkuntoisina. Brooket houkuttelivat maahansa paljon kiinalaisia, ja edelleen keskustassa on isohko alue kiinalaiskortteleja.

Vähän hölmistyneelle turkulaisturistille tulee heti hyvä mieli, sillä kaupungin lävitse virtaa uljas joki, jonka rannat keskustassa kylpevät suurten lehtipuiden varjossa ja ovat miellyttäviä paseerauspaikkoja.

Kuchingin erikoinen silta.

Intialainen moskeija.

Sarawak-joen yli valmistui 2017 kävelysilta, jollaista samanlaista ei liene missään. Sillalta on oiva kuvata vaikkapa alta lipuvia veneitä tai rannoille rakennettuja arvokkaita ja osin vähän mauttomiakin rakennuksia.

Kiinakortteleita.

Kuchingin kaupungin lisäksi ehdin myös tehdä päivän vaellusreissun läheisessä Bakon kansallispuistossa, josta piti poistuavänhän kiireesti, sillä laskuvesi uhkasi katkaista veneliikenteen tunneiksi.

Tässä kuvat ennen ja nyt. Ennen tarkoittaa aamulla kello yhdeksän jälkeen, nyt runsasta kolmea tuntia myöhemmin. Tunnistamisen helpottamiseksi: vasemmassa reunassa on kummassakin kuvassa samat portaat.