perjantai 7. lokakuuta 2016

Pelottavan kaunis bussimaisema

Harvoin tulee kuljettua tieta, joka samanaikaisesti ihastuttaa ja pelottaa. Tanaan tunne liikkui molemmissa paissa.

Viela vuonna 1999 Ayacucho oli taysin eristyksissa suurimmasta osasta Perua. Vuoden 2013 Lonely Planet -matkaopas varoittaa, etta kannattaa istua bussin vasemmalla puolella matkatessa Huancayosta Ayacuchoon, jos korkeat paikat hirvittavat.

Nyt tie oli sentaan jo paallystetty. Ja tietenkin valitsin oikean puolen bussista.

Rohkenen suositella reittia, eika tata ainakaan kannata haaskata yobussimatkaan. Aidilleni en silti reittia suosittele.

Paikoin tie on erittain kapea, ja heti asfaltin reunasta alkaa pudotus kohti syvalla virtaavaa Mantaro-jokea. Eika bussin ikkunasta joka hetki nae ikkunapaikaltakaan tien reunaa.

Paikoin bussin piti peruuttaa, kun mutkan takaa yllattaen tuli auto vastaan. Kohtaamispaikkoja ei liiemmin ollut. Torvi ainakin oli mutkissa aktiivisessa kaytossa, ja pelottavan raskas oli kuljettajan kaasujalkakin.

Talta maisemat nayttivat ikkunan lapi kuvattuna:





 




Nailla seuduilla perustettiin 1970-luvulla pelkoa laajalti herattanyt maoistinen sissiliike Sendero Luminoso, joka Suomessa tunnetaan nimella Loistava polku. Liikkeen perustaja, Ayacuchon yliopistossa aiemmin professorina toiminut Guzman pidatettiin vuonna 1992, ja siita alkoi jarjeston alamaki.

Viela 2000-luvun loppupuolella Loistava polku on tehnyt iskuja, harvakseen tosin, mutta nailla seuduilla se ei enaa ole toiminut. Liike on aktiivisena edelleen mukana huumebisneksessa Amazonian alueella taalta pohjoiseen.

Bussimatka Ayacuchoon kesti seitseman tuntia. perilla polyisena ja hikisena oikein satsasin: Majoittauduin paikallisen hotellin parhaaseen huoneeseen kattoterassin viereen. Pulitan huoneesta kokonaiset 16 euroa, reissuni toiseksi kallein huone tahan mennessa.

Talta naytti kaupunki parvekkeeltani:


3 kommenttia:

  1. Ja bussissa soi lujaa merengue? Kyllä kelpaisi olla Jarin matkassa.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Bussin musiikki yllättävän hiljaisella. Ensin pyöri leffa, sen jälkeen jäi soimaan jonkinmoinen toisteinen hissimusiikkipätkä ainakin tunniksi. Mutta maisemia piisasi.

    VastaaPoista