sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Machu Picchun hetki

Tavoitteenani oli paasta viimeisena kaantymaan ja kurkistamaan kohti Wayna Picchua. Ja samalla nahda tyhjan Machu Picchun rauniokaupungin.

Wayna Picchu on klassisissa Machu Picchusta julkaistuissa kuvissa taka-alalla oleva terava vuorenhuippu.

Mutta ei tavoitteeni onnistunut. Alhaalla kaupungin raunioissa oli viela vakea, kun paikallinen jarjestyksenvalvoja alkoi jo hatistella kuin Apteekissa pian valomerkin jalkeen.

Machu Picchussa valomerkki tuli iltapaivalla puoli viidelta.

No mutta eiko Machu Picchu ole kauneimmillaan (ja tyhjimmillaan) aamuvarhaisella auringonnousun aikaan?

On varmasti, mutta ei ollut tana aamuna.

Kannykka heratti keskella yota kello 3.50. Tai itse asiassa olin jo silla hetkella hereilla, sen verran ajatus Machu Picchusta kutkutti.

Olin Aguas Calientesin kylassa, jota kutsutaan Machupicchu puebloksi. Kaytannossa lahes kaikki kuuluisaan rauniokaupunkiin matkustavat tulevat kylan kaytta. Neljan paivan mittaista patikointireittia, inkapolkuja kayttavat vaeltajat tulevat muuta reittia.

Machu Picchussa kay paivittain muutama tuhat ihmista. Niista ehka puolet yopyy Aguas Calientesissa. Kylasta on tullut pikkukaupunki, joka on kuin pieni dieneyworld. Kylassa on arviolta toista sataa ravintolaa, useita kymmenia majapaikkoja, kymmenia kauppoja, kraasanmyyjia, hierojia... Ja suurin osa asiakkaista viettaa kylassa yhden yon.

Eraanlainen ruotsinalaivameininki siis?

No ei ehka. Taalla ihmiset ovat selvin pain, jannittyneina seuraavasta aamusta. Menevat aikaisin nukkumaan.

Aguas Calientes.


Aamun koittaessa nousin ylos ja kavelin hostelin eteisaulaan. Katsoin ikkunasta, ja ulkona satoi kaatamalla.

Aguas Calientesista paasee Machu Picchuun kavellen. Matka ei ole pitka, mutta nousua on useita satoja metreja. Ylos mennessa matka kestaa puolitoista tuntia, alas paasee tunnissa.

Puolentoista tunnin kavely kaatosateessa ei tuntunut herkulliselta.

Aguas Calientesiin ei paase autolla, mutta sinne on rautateitse tuotu busseja. Ylos paasisi siis bussilla, ja ne alkavat liikennoida aamuviidelta.

Olin varannut Aguas Calienetesiin majapaikan kahdeksi yoksi, ja teinkin uuden suunnitelman. Jos en pyrikaan olemaan raunioilla ensimmaisena vaan viimeisena.

Niinpa menin uudelleen nukkumaan, herasin kahdeksalta, soin tukevan aamupalan. Ja edelleen satoi.

Yhdeltatoista heitin sadeviitan ylleni ja aloin patikoida. Sade oli jo kevytta, ja aurinko melkein pilkotti pilvien lapi ennen kuin paasin ylos. Suunnilleen silla hetkella sade loppui, kun kavelin portista sisaan.

Sadeviitta oli pitanyt minut sateesta kuivana, mutta kovan nousun myota olin hiesta lapimarka. Se siita sadeviitasta.



Ja se ensimmainen hetki, kun koko Machu Picchu paljastui. Naky oli hyvin tuttu ja on varmasti tuttu melkein kaikille teillekin.

Mutta se kolahdutti. Tuntui kovin epatodelliselta. Alaviistossa nakyi koko inkakaupunki. Taka-alalla Wayna Picchu.

Varmasti yksi hienoimmista yksittaisista nakymista, mihin voi tormata.

Pilvet liikkuivat kaupungin ylla. Valilla ne peittivat koko maiseman, valilla ne antoivat kurkata yhdesta kulmasta sisaan. Usvan takana rauniokaupunki. Machu Picchu.



Ja pian pilvet haipyivat. Inkakaupungissa on tietenkin auringon temppeli. Aurinko naytii voimansa ja valaisi koko komeuden kerralla.

Tietenkin kuljeksin kaupunkia, katyselin ja ihmettelin, miten tuollaista on osattu tehda 1400-luvulla. Ensinakema rauniokaupungista on silti Machu Picchun hetki.


Machu Picchu kuvattuna "väärään suuntaan".


Espanjalaiset saapuivat seudulle 1500-luvun alkupuoliskolla. Saattaa olla, etta Machu Picchu oli jo siina vaiheessa rauniokaupunki. Kaupungin vaiheista ei ole tarkkaa tietoa.

Espanjalaiset eivat kuitenkaan kaupunkia ikina loytaneet.

Vuonna 1911 paikalle saapui amerikkalainen historioitsija Hiram Bingham, jonka paikalliset opastivat vanhoille raunioille. Niita ei silloin juuri nakynyt, silla alue oli metsittynyt.

Machu Picchu on sademetsa-aluetta, joten kasvillisuus on taalla tiheaa.

Bingham etsi kadonnutta kaupunkia nimelta Vilcabamba ja luuli sen loytaneensa. Hanelle kavi siis samoin kuin Kolumbukselle Amerikan loytoretkellaan.



Tutkijat eivat varmaksi tieda, mika Machu Picchun rooli oli inkojen aikana. Se saattoi olla vahvan inkakuninkaan Pachacutecin vapaa-ajan kaytossa. Siella on mahdollisesti asunut noin 500 ihmista.

Rakennusteknologia on hammentavan pitkalla. Hyvana esimerkkina inkojen rakennustaidoista pidetaan vuoden 1950 maanjaristysta. Laheinen Cuscon kaupunki vaurioitui pahoin. Machu Picchu sailyi taysin ehjana.



Turistit paasevat Machu Picchulle ainakin kolmella tavalla. Pitkalle inkapolulle otetaan rajoitettu maara ihmisia. Sinne pitaa varata paikka kuukausia etukateen.

Junalla kuitenkin paasee Aguas Calientesiin suoraan Cuscosta. Monet tekevat kolmen tunnin junamatkan aamulla, kayvat raunioilla ja palaavat iltajunalla takaisin. Junamatka kuitenkin on erittain kallis.

Edullisin tapa on matkustaa pikkubussilla "takakautta" paikkaan nimelta Hidro Electrico. Bussimatka sinne on henkea salpaavaa. kapeat hiekkatiet kiemurtelevat jyrkkia, saasta riippuen polyisia tai liejuisia vuorenrinteita.

Hidrosta on yhdentoista kilometrin patikointimatka Urubamba-joen vartta Aguas Calientesiin. Machu Picchu on koko patikkamatkan ajan lahella mutta lahes pystysuoran seinaman paalla.

Mina valitsin viimeksi mainitun matkan.



Koska Machu Picchu sijaitsee rinnesademetsien alueella, syyta on varautua kunnolla hyttysiin. Mina puolihuolimattomasti spreijasin myrkkya ihooni, mutta taisi jaada liikaa suojaamattomia kohtia:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti