Jurttakylässä

Jurttakylän väki on saanut työnsä tehtyä ja hetkiseksi on aika istahtaa ravintolajurtan seinustan penkille. Siinä kelpaa hetkisen lepuutella, vaikka hiukan aurinko häikäiseekin.

Aamupala on valmistettu, tarjoiltu ja syöty. Syöjänä minä ja muutama muu länkkärituristi.

Kuvan naiset ovat keittiön mestareita. Miehet länkkärimatkaajien hevosmiehiä.

Jurtan ruokailut ovat yksi parhaita ruokailukokemuksiani.

Jurtan ovesta on suora näkymä vuoristojärvelle Song-Kul.

Jurttakylän väen hommat toki jatkuvat. Uusia reppureissaajia saapuu taas kohta Song-Kul-järven rannalle. Ja heilläkin on nälkä, taatusti.

Etenkin heillä on nälkä, jotka punnertavat viiden-kuuden tunnin matkan Kyzartin kylästä hevosen selässä, kunnon kirgiisin tavoin. Minä olen kermapersemäisesti tehnyt matkani auton kyydissä, nelivetoauton penkillä istuen.

Paluumatkalla auton ikkunasta saattoi katsella menomatkalaisia.

Hevosen aamuinen ruokailuhetki.

Menomatkalla bongattua, perillä tshekkipariskunta tuli tutuksi.

Jos matka ei ole helppo ratsukolle, ei se ole sitä autokunnallekaan. Kyzartin kylä on 2200 metrissä merenpinnan yllä. Korkeimmillaan reitti kulkee 3400 metrissä ennen kuin laskeudutaan Song-Kulin rannalle runsaaseen 3000 metriin.

Matkan varrella koin useita ihastuksen hetkiä ihan vaan ikkunasta katsellessani, mutta myös pelonsekaisia mietteitä, että meinaako Ilsar (kuljettajani) oikeasti ajaa autolla tuosta ylös. Kyllä Ilsar meinaa ja ajaa.

Kuva on otettu 3400 metristä, josta automatka kääntyi alaspäin kohti järveä. Keskellä kuvaa etäällä erottuvat laakson kolme jurttaleiriä.

Tuolta jostakin automme on kiemurrellut ylös.

Jurttakylän väen kiireet loppuvat pian pitemmäksi aikaa. Parin viikon päästä väki purkaa jurtat ja kylänsä ja antaa talven tulla.

Talvi on nytkin jo läsnä. 29 kilometriä pitkän järven yli puhaltaa raaka tuuli. Kun leirialueelta lähtee kiipustamaan ympärillä oleville kukkuloilla, välillä saa olla varovainen, ettei tuuli lähetä lentoon.

Mutta kannattaahan sinne kiipustaa. Maisemat ovat makoisat, kuin droonikuvaa ihan jalat maan pinnalla ollen ottaisi.

Kun matkaa jatkaa vähän pitemmälle kukkuloita, eteen tulee uusia laaksoja ja uusia jurttakyliä. Järvelle johtavat laaksot ja kukkularinteet ovat karjalle makoisia laidunpaikkoja. Ja kirgiisit ovat laiduntajakansaa.

Jurttaleirimme alhaalla.

Sama leiri vähän toisesta kulmasta

Naapurilaakson jurttaleirejä. Song-Kulin vastarannan vuoret ovat jo saaneet lumipeitteen.

Ylläni kukkulavaelluksella on pitkä kerrasto, kaksi fleecepusakkaa, tuulitakki ja pitkät housut. Pipon alla hupparin huppu lämmittää ja sormikkaat tietty kädessä. Ei tarvitse harmitella, että tuli pakattua rinkka täyteen lämpöistä.

Illallisen jälkeen edessä on yö jurtassa. Paimentolaisteltassa on viisi sänkyä. Kovalle maapohjalle on aseteltu kolme pientä mattoa. Oven vierustalla on kamiina.

Ruokailun aikana leirin väestä joku on käynyt sytyttämässä kamiinan. Musta hiili palaa. Puita ei näillä korkeuksilla näy.

Jurtalleni ruokailujurtasta siirtyessäni vastaan puskee tähtitaivaan kirkkaus, tähtien määrä, Linnunradan massiivisuus. Mieleen tulee, että eipä nykykaupunkilainen juuri tähtiä näe. Otavakin tuolla, milloin sitäkään viimeksi olen kotikulmilla katsellut.

Autokuskini kanssa jaamme jurtan. Onneksi jää tyhjiä vuoteita, joten niistä voi napata ylimääräisiä peittoja. Puolen yön aikaan havahdun, että on kylmä. Pipoa päähän, vaatekertaa ja täkkiä lisää.

Aamulla pihalla voi huomata maanpinnan olevan huurussa ja pienten lammikoiden jäässä.

Ehkä talvi saa tulla, jurttakylän väen aika hengähtää.

Kuva Kochkorista, joka oli tukikohtani matkalla Song-Kul-järvelle.

Ollaan keskellä Kirgisiaa. Sininen pallo on Kochkor, jossa nyt kirjoittelen. Siitä lounaaseen näkyy sininen järvi, Song-Kul.