Aitmatovia etsimään

Aloitetaan reissu Tsingis Aitmatovista, Kirgisian Väinö Linnasta.

Kirgisiaan matkaavana tietenkin suuntasin kotosalla Turussa kirjastoon, mutta hyllyllä ei Aitmatovia näkynyt, vaikka Aittokosken viereen olisi sopinut. Ystävällinen virkailija kertoi, että alakerran varastossa näyttäisi olevan.

Virkailija palasi ja kertoi, että kirja pitää leimata ennen kuin sen voi lainata. Kirjaa ei kukaan ole lainannut ainakaan sitten vuoden 2012, virkailija hymähti.

Bishkekin keskustassa Ala-Too-aukion laidalla nököttää jäyhänä Kirgisian historian museo. Entinen nimensä Lenin-museo kertoo, miltä museo näyttää. Kolhoutta neuvostoarkkitehtuuria täydellä voimalla.

Bishkekissä tykätään suihkulähteistä, soivista ja tanssivista.

Tsingis Aitmatov.

Museossa kansankuvaaja Aitmatov on saanut oman osastonsa. Selviää, että hänen teoksiaan on käännetty 176 kielelle. Kirjastokäyntini perusteella voisin epäillä, että ainakaan suomeksi häntä ei ole vuonna 2025 lukenut juuri kukaan. Eräällä Kaskenkadun pojalla voi toki olla sanottavansa väitteeseeni.

Museon edustalla, paraatipaikalla ei enää ole Lenin-patsasta, joka on hieman anteeksi pyydellen sijoitettu museon takapihalle. Paraatipaikan laajaa aukeaa täydentävät ratsastajapatsas ja jättikokoinen Kirgisian lippu. Punaisella pohjalla loistaa keltaisena säteitään jakava aurinko.

Bishkekin nimi Neuvostoliiton vuosina oli Frunze. Mihail Frunze johti kommunisti-Kirgisiaa vallankumouksen alkuvuosina ennen kuin hän ilmeisesti nousi hierarkiassa liian lähelle Stalinia ja uhaksi diktaattorin valta-asemalle. Stalin "ystävällisesti" järjesti Frunzelle leikkaushoidon tämän kärsittyä vatsahaavasta, eikä Frunze siitä leikkauksesta toipunut vaan kuoli 40-vuotiaana vuonna 1925.

Bishkekin keskustassa on Frunzen kotimuseo. Hautajaiskuvassa arkunkantajien takana lymyilee Stalinin tunnistettava hahmo.

Minä ja Mihail Frunze.

Frunzen kotimuseo (kotitalo museon sisällä) on taattua neukkutyyliä.

Mutta entä Kirgisia tänään? Valtio on ollut itsenäinen Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien, vuodesta 1991.

Entä, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan on täällä otettu vastaan?

Kahden päivän reissukokemuksella näihin on vielä vaikea vastata.

Majapaikkani isäntä Nicholas on venäläinen nuorimies. Hän pakeni sodan alettua Moskovasta Kazakstaniin ja viime vuonna edelleen Kirgisiaan.

"Aikaa moni täällä uskoo Putiniin", hän harmittelee.

Etenkin taksikuski-indeksi kertoo suunnasta, arvioi Nicholas.

Mitä lie arkkitehtuuria.

Kirje rintamalta, 1943. On taas jokseenkin ajankohtainen.

Kohti kaatopaikkaa.

Bishkek on yllättävän vihreä kaupunki.

Venäjän kieli Bishkekissä on vallalla. Kirgisiaksi osaan sanoa rahmat, kiitos. Englantia jotkut puhuvat, mutta esimerkiksi ravintolan henkilökunnasta valtaosa ei juuri lainkaan. Eikä ravintolan väki ole neukkutyylistä tätikansaa vaan nuoria, itsenäisen Kirgisian lapsia.

Muuten ravintolat ja baarit ovat jokseenkin länsimaisia. Eilen päädyin sporttibaariin, joka löysi mulle Susijengin matsia näyttävän kanavan. Iso tuoppi paikallista olutta maksoi suositussa baarissa 3 euroa. Välieräpaikkaa saattoi tuopin ääressä myhäillä.

Bishkekissä on runsaasti kahviloita, ja cappuccinot maksavat nekin kolmisen euroa.

Tästä on hyvä käynnistää reissu ja alkaa tutustua ...staneihin. Kirgisian sydän on maaseutu, ja sinne, Aitmatovin sielunmaisemiin seuraavaksi.

Vielä pari kuvaa lentokoneesta, kaksi erilaista maailmaa:

Kohti Istanbulia.

Kohti Bishkekiä.

Tänne on tultu: