maanantai 18. marraskuuta 2019

Futismiehen nolo tunnustus

Sao Paulon metrossa istuessa voi ahdistua, kun pitää silmä tarkkana seurata, ettei kukaan vielä vanhempi saati raskaana oleva joudu seisomaan. Paulistat (Sao Paulon asukkaat) ovat hyvin kohteliaita ja nousevat hanakasti metron penkiltä antamaan tilaa muille.

Toisaalta saa myös pelätä sitä hetkeä, jolloin joku nuori ihminen singahtaa penkiltään ja tarjoaa paikkaansa minulle. Niin ei onneksi ole vielä tapahtunut.

Minulle suositeltiin kaupungin pääkadun Avenida Paulistan autottomia sunnuntaipäiviä. Piti kokeilla.

Heti nurkan takaa kuuluu tuttua musiikkia: Radio Gaga. Kun pääsen lähemmäs, biisi on vaihtunut. Nyt soi komeasti Bohemian Rhapsody. Satoja ihmisiä seisoo ympyrässä, monet kuvaavat kännyköillään soittajia. Viiksiniekkainen laulaja on opetellut Freddie Mercuryn maneerit ja ääntäkin kaverilla on.

Siellä jossakin keskellä laulaa "Freddie Mercury". 

Kilometrejä pitkän kadun varrella on hieno markkinameininki. Bändejä on kymmenittäin. Toisaalla viihdyttävät klovnit ja trampoliinitemppuilijat. Sitten on myös paasaajapuhujia, vaikuttavat olevan bolsonarolaisia ja heitä vastustavia. Myös Bolivian Evo Moralesin kannattajat ovat paikalla.




Sao Paulossa odottelen jo kotimatkaa. Rio de Janeirossa ehdin olla viisi päivää.

Riossa käy valtavat määrät turisteja, ja luulen, että joka ikinen heistä haluaa käydä Kristus-patsaalla. Rion tunnetuin nähtävyys näkyy lähes kaikkialle kaupunkiin, ja toisaalta patsaan juurelta 750 metrin korkeudesta on jokseenkin komeat maisemat yli kaupungin ja sen lukuisten kukkuloiden ja sokeritoppavuorien. Näky on unohtumaton.



Vähän ylempänä oleva kuva, jossa tyyppi levittää kätensä, on kuvattu edessä vasemmalla olevalla kukkulalla. 

Patsas vetää päivässä tuhansittain ihmisiä, ja siitä on tullut eräänlainen disneyland. Tehokas koneisto valjastaa ihmiset jonoihin ja hoitaa samalla bisnekset.

Kukkulalle pääsee eräänlaisella junalla. Sinne johtavat myös pitkät autoletkat. Patsaan lähettyville voi myös kävellä, minkä teki yllättävän harva.

Kävelymatkassa oli tylsää, että parituntinen piti taivaltaa autotien vartta. Hienoa oli, että maisemia saattoi ihailla omaan tahtiin. Reitti kukkulalle johtaa sademetsän läpi, ja paikoin, kun autoja ei näkynyt, tuli fiilis, että olen jossakin hiljaisessa korvessa, kaukana kavalista kaupungeista.



Patsaan alla saikin käyttää kyynerpäitä, jotta pääsisi parhaille kuvauspaikoille. Vielä kun sattui kohdalle aika pilvinen päivä, piti odotella selkeämpiä näkymiä alas kaupunkiin.


Copacabanan ranta yllätti ja muistutti lähinnä urheilukenttää. Aurinkoisina päivinä näky saattaa olla toisenlainen.

Hiekalla oli valtavasti lentopallokenttä, jalkapallokenttiä maaleineen, kuntosalilaitteita, jopa pingispöytä. Kentillä ei ainoastaan höntsätty, vaan siellä oli kunnollisia treenejä.

Copacabanan rantakadulla. 

Rantafutiskentällä Valko-Venäjän maajoukkue harjoitteli hyökkäyskuvioita ja saksipotkuja (en tiedä, oliko siellä joku isompi turnaus). Toisaalla beach volley -valmentaja iski metrin korokkeelta palloja kohti verkon toisella puolella olevaa vastaanottajaa, joka yritti nostaa palloa hallitusti pelikaverilleen.

Hienointa seutua Riossa olivat Lapan ja Santa Teresan alueet. Niissä on vanhaa portugalihenkistä eleganssia.

Bonde on Sao Paulon ikioma pikkuratikka. 

Värikkäästi maalatut portaat Lapan alueella vetävät turisteja. 

Santa Teresasta on kauniit näkymät. 



Riossa piti tietenkin käydä maailman kuuluisimmalla jalkapallostadionilla Maracanalla, jonka museo oli kylläkin aika vaisu. Hienointa museokierroksella oli päästä kentän laidalle ja hetkeksi istumaan vaihtopenkille.

Tätä käytävää kentälle saapuvat tuomarit ja pelaajat. 



Matsia en Maracanalla nähnyt, mutta Sao Paulossa olin Corinthiansin pelissä. Jalkapallomiehenä nyt täytyy tehdä nolo tunnustus: pelin jälkeen oli pakko googlaa, mikä joukkue olikaan Corinthiansin vastustaja.

Ja selitys edelliseen. Havaitsin tunti 20 minuuttia ennen h-hetkeä, että kappas, tänään on matsi. Missä on stadion? Äkkiä googlaamaan, miten sinne pääsee.

Okei, on Corinthiasin metroaseman vieressä, mutta aika kaukana. Riensin vauhdilla matkaan, ja otin vain vähän tavaroita mukaan. Stadionin kulmille saavuin jokseenkin pelin alkamishetkellä, ja lippujakin yhä oli myynnissä.

Ystävällinen järjestysmies opasti minut lipunmyyntiin ja osoitti katsomon paikkakartalta valitsemaan, minkälaisen lipun haluan. Hän tuli mukaani lippuluukulle ja pyysi minua näyttämään passini.

Passini?

Olin jättänyt kaikki arvotavarat hotelliin.

"Ilman passia tai henkilötodistusta ei ole mitään mahdollisuutta päästä stadionille."

Jäin vähän maleksimaan ja odottelemaan. Muutaman minuutin päästä sama mies saapui ja heltyi. Kysyi nimeni ja totesi että ookoo. Lippu maksoi 74 rialia, noin 18 euroa.

Stadionin portilla aseistautunut sotilas vielä tutki minut ja piti jotakin saarnaa, koska mulla oli mukana kassi.

Kun pääsin paikalleni, hämmennyin, koska en muistanut vierasjoukkueen nimeä. Tulostaulukaan ei auttanut, koska siellä oli pelkät logot. Ja tällaista asiaa ei ainakaan vieruskaverilta kehtaa kysyä.

Arena Corinthians on siisti ja moderni stadion. Katsomossa sekä taukotiloissa on miellyttävän väljää. Stadionilla pelattiin 2014 MM-kisoissa kuusi ottelua, muun muassa avausottelu. Luultavasti stadion kunnostettiin perusteellisesti ennen kisoja.

Vastustaja oli Internacional, joukkue Porto Alegresta.


Corinthiasin fanien hieno tifokaan ei auttanut: peli päättyi maalittomana. 

Pari kuvaa majapaikkani vierestä Sao Paulossa. Yö ja päivä. 


1 kommentti:

  1. Tämä oli viimeinen blogipäivitys hetkeen. Uutta matkaa ja päivityksiä taas ehkä ensi syksynä.

    VastaaPoista