Kiinalainen tunnin juna

Jos et käy luolissa ja vesiputouksella, et ole käynyt Luang Prabangissa, sanoi oppaamme. Kannatti käydä.

Sähkökatko pimentää baarin terassin Luang Prabangissa juuri kun olen salapoliisina alkanut kuunnella naapuripöytien ristiinkeskustelua. Nuoret, venäläisnainen ja kiinalaismies ovat löytäneet toisensa.

"Kiva tavata kun olemme ystävällisistä kansoista."

He sytyttävät tupakan, jälleen yhden. Kiinalaismies käynnistää pimentyneessä ja hiljenneessä illassa soittimestaan biisin. Beatlesin Let It Be alkaa soida.

Jotakin kaurismäkeläistä on hetkessä.

Naapuripöydän nuori nainen on reissuni ensimmäinen "tapaamani" venäläinen. Kiinalaisia sitten riittääkin, niin kuin tässä maailmassa tuntuu muutenkin käyvän.

Pian Tunnin junaan! Laosiin on noussut kiinalaisia rautatieasemia. Kolme niistä näin, ja kaikki olivat jokseenkin identtisiä keskenään.

Vuoden 2021 lopulla avautui rautatieyhteys Kiinan Kunmingista Laosin Vientianeen. Pääsin jo hyödyntämään etua matkaamalla Vang Viengistä Luang Prabangiin tunnissa ja vartissa.

Siis tunnin juna on toteutunut.

Edellisellä reissullani 2002 muistan, kun bussi kurvaili upeissa maisemissa saman välin noin kuudessa tunnissa. Nyt juna viuhui 80 prosenttia matkasta tunnelissa. Maisema siinä kaupassa hävittiin.

Paitsi että tunnin junamatkaa minulle ratayhteys tarkoittaa kiinalaisinvaasiota. Pääseehän Yunnanin pääkaupungista Luang Prabangiin runsaassa kuudessa tunnissa ja Vientianeen yhdeksässä tunnissa.

Mitä se tarkoittaa laosilaisille? Uhkaa vai mahdollisuutta?

Enemmän uhkaa, vastaa Mekongin laivamatkalla oppaanamme oleva mies.

Mahdollisuuden puolelle mennään siinä, että paikallinen matkailu voi paremmin, ja etenkin covid-vuosien jälkeen siihen on totisesti tarvetta.

Luang Prabang on muuttunut ja kehittynyt sitten viime reissuni 2002, mutta tyylillä.

Iltamarkkinat on ja pysyy. Joka ilta.

Mutta ehkäpä kiinalaisturistien rahat jatkossa menevätkin toisille kiinalaisille. Idyllisten pikkukauppojen sijaan täällä alkaa jo näkyä massiivisia kiinalaisten kauppoja. Kiinteistöt valuvat hiljalleen kiinalaisille. Tällä tavalla Kiina on jo vallannut ison osan Afrikkaakin.

Mekong-oppaastani oli puhe. Hän jos joku on laosilainen, ja hän ylpeänä esittelee maataan ja sen kaunista luontoa.

Käymme viskitehtaalla, jossa pulloon on sullottu kobra ja toiseen pulloon skorpioni. "Miehet eivät seuraavana yönä nuku", hän naurahtaa.

Pitää hiukan varoa, kun avaa pullot.

Pak Ou -joen kohdalla kapuamme luolaan, joka on täytetty buddha-patsailla.

Tämäkin luola sijaitsee aika dramaattisella paikalla.

Kuang Si -vesiputouksella pääsemme kipuamaan putouksen huipulle liukasta mutapolkua ja päälle vilvoittelemaan uimareissulle.

Ei Laos ole ollenkaan hassumpi maa.

Mekongin vilinää.

Kapteenimme.

Turistien kohokohta: auringonlasku.

Ja tuohan se kauniit sävyt Mekongin ylle.

Boomerina Vang Viengissa

Oiva taukopaikka Vang Viengin kupeessa. 

Kun kävin täällä 21 vuotta sitten, niin...

Voiko juuri mitään boomerimpaa sanoa kanssareissaajille? Vaikkakin Laosin Vang Viengissä lausahdus on käypä. Oikeastaan yhtään mistään en saa kiinni, että täällä olisin ikinä ennen käynyt.

Muistikuvani Vang Vieng oli pikkuruinen maaseutukaupunki joen varrella. Siellä saattoi kuljeskella polkuja pitkin joutomaitten poikki ja käydä pienissä ravintoloissa syömässä ja ehkä nauttimassa pari Beerlao-olutta. Katsella vieressä virtaavaa jokea.

Nyt jokirantaa ei juuri näy, jollei ole hankkinut majapaikkaa mistään kuusikerroksisesta jokivarren luksushotellista.

Nam Song ja pari kolossihotellia.

Turisteja täällä pyörii paljon, ja nimenomaan pyörii virtaavan Nam Song -joen pyörteissä auton sisäkumien varassa kelluen. Kaupungin keskusta elää täysin turistien ehdoilla. Paikallisia ei esimerkiksi ravintoloissa näe ruokailemassa ollenkaan.

Ympäröivä maaseutu on hurjan kaunista, ja se lienee hyvin samanmoista kuin 21 vuotta sitten.

Kun ylittää Nam Song -joen ja jatkaa eteenpäin, näky on jokseenkin jopa kliseinen. Aaltoilevien riisipeltojen taustalla nousee jyrkkiä karstikallioita kuin ruohomättäiden peittämiä jättihampaita. Rinteet ovat paikoin usvapilvien koristamia, ja etualalla kimmeltää puroja tai pikkujokia.

Traktori laosilaiseen tapaan.

Siltaa ylittämässä.

Laosissa joillakin on varaa luksukseen.

"Joukkoliikenneväline"

Koulupäivän päätyttyä.

Eilen kapusin yhden karstivuoren, Pha Ngernin huipulle. Ylöspäin kesti toista tuntia kiivetä sateen likuastamia kallioita ja paikoin rakennettuja kiviportaita. Pahimmissa kohdissa oli kiinnitetty köydet, joista sai hyvän kädensijan ja joista oli paljon apua etenkin alaspäin laskeutuessa.

Rinteessä.

Maisema huipulla palkitsi kaikki ponnistelut.

Tänään pyöräilin lähes 40 kilometriä maaseutua. Vuoret kätkevät useita luolia sisuksiinsa, ja moni kirkasvetinen laguuni kerää runsaasti turisteja. Yhdessä kävin uimassa.

Vuokrafillari oli laosilaisittain varsin hyvä, mutta tiet olivat sateiden myötä paikoin todella mutaiset. Kuriositeettina: pyörän vuokra päiväksi oli 50000 kipiä eli runsaat 2 euroa.

Tällaisilla hurjastelivat etenkin kiinalaisiksi olettamani turistit.

Laguuni nro 3 oli pyörälenkkini päätepiste. Uinti maittoi.

Ei ole mikään ihme, että tällaiseen ympäristöön on noussut iso turistikeidas. Takavuosina tänä oli äänekäs ja remuisa biletyskaupunki, mutta lainsäädäntö on estänyt pahimmat ylilyönnit, ja nyt täällä on melko rauhallista. Tosin nyt ei ole turistisesonki vielä alkanut.

Vang Viengissä on sattunut turisteille valitettavan paljon kuolemantapauksia, esimerkiksi hukkumisia, mutta nekin luvut lienevät pienemään päin.

Tähän vielä kuva Nong Khain iltahämärästä Thaimaan puolelta Mekong-rantaa.

Taas mennään

Kun Bangkokissa kävelee turistisesta Banglamphusta kohti modernia keskustaa, Siamin aukion seutuja, on loogista päätyä tallustamaan kanaalin vartta. Äkkiarvaamatta kanaalissa syöksähtävät pitkät, puiset jokiveneet tuovat helposti mieleen James Bond -leffat.

Kanaalin vauhtia.

Kapean rantapolun kaiteisiin on ripustettu pyykkejä. Vieressä joku kippaa saavinsa tyhjäksi kanaaliin. Kyltti sillan pielessä kieltää uimisen veneiden reitillä.

Täällä on bangkokilaisten arki, jonne sekaan ei ainakaan läntiseen hygieniaan tottuneen mieli millään tekisi uimaan. Taustalla häämöttää kaupungin toisenlaista arkea: pilvenpiirtäjiä näkyy kaikkialla.

Kaupunkia halkoo Chao Phraya, joka on jo oikea joki. Liikenne siellä on vilkasta, ja hetkenkin taksin kyydissä istuttuaan tajuaa vesiliikenteen käytännöllisyyden. Autoja jättikaupungissa on paljon enemmän kuin kaduille millään mahtuisi.

Bangkokissa olen nyt kolmatta kertaa, ja kolmatta kertaa käyn kurkkaamassa Wat Arunin. Jyrkkäportainen buddhatemppeli on vaikuttava näky, ja sinne on helppo poiketa jokilaivalla.

Wat Arun ja jokibussi.

Paikallisten turistisia koreografioita.

Temppelin portaita pääsee hetken matkaa kiipustamaan, ja aurinko porottaa heti paidanselän kosteaksi. Bangkokissa lämpötila huitelee 35 asteen lähellä, ja ilmankosteus on korkealla. Ukkossateet virkistävät ilmaa päivittäin.

Bangkok on kaupunki, johon on helppo saapua ja josta myös tekee mieli nopeasti jatkaa matkaa.

Kaupunkia taksin ikkunasta.

Bangkokissa on myös hiljaisia keskustakatuja, kuten majapaikkani kulmilla.

Tätä matkablogia pyrin päivittämään suht säännöllisesti vajaan parin kuukauden ajan, kun reissaan ristiin rastiin Kaakkois-Aasiaa.

Panaman kanava ja vihreät kunnaat

Näyttäisi olevan suurta urheilujuhlan tuntua. Väkijoukko tungeksii katsomoista eturiviin ja kamerat osoittavat etuviistoon.

Jopa selostus toimii: seuraava alus jatkaa matkaansa kohti Japania.

Olen Mirafloresissa, Panaman kanavalla, ja katselen laivoja.

Sulkuportti on laivan takana suljettu, ja alus alkaa pikkuhiljaa vajota, mutta onneksi samaan tahtiin laskee myös veden pinta.

Rahtilaivojen hidasta etenemistä on yllättävän hypnoottista seurata. Alusten molemmin puolin kulkevat kiskot. Kummallakin puolella on kolme eräänlaista veturia, joista kulkevat vaijerit kanavan alukseen.

Kanava näyttää yllättävän kapealta, eikä aluksen laitojen ja altaan reunan väliin kovin paljon tyhjää tilaa jääkään.

Vasemmassa altaassa vesi on jo laskettu ja alus pääsee pian jatkamaan matkaa. Taaemman aluksen altaan vesi on yhä korkealla.

Kanava kulkee aivan Panama Cityn kupeessa. Kaupunki on hämmentävä sekoitus kurjuutta ja loistokkuutta. Tunnelma on karibialainen verrattuna matkani lattarimeininkiin.

Panaman pilvenpiirtäjämaisema on vähän yllättävä.

Toisenlaiseen Panamaan tutustuin Boquetessa, lähellä Costa Rican rajaa.

Vuoristokylän ovat löytäneet sekä yhdysvaltalaiseläkeläiset että eurooppalaiset reppureissaajat.

Kylän ympärillä nousee kukkuloita, joiden rinteillä näkyy loisteliaita taloja. Etäämpänä riittää puhdasta, vihreää luontoa.

Ensin mainitut ovat eläkeläisten reviiriä, jälkimmäisessä tapaa nuorempaa reissukansaa.

Vihreyttä läntisen Panaman ylängöillä.

Tarina päättyy tällä kertaa näihin maisemiin. Jatkoa toivottavasti joskus seuraa.

1968:n jälkien perässä

Vuosi 1968 muistetaan maailmalla poliittisesta liikehdinnästä ja väkivallanteoista.

Costa Ricassa oli myös rajua liikehdintää ja väkivaltaista purkautumista. Siihen asti nukkunut tulivuori Arenal yllättäen syöksi sisuksiaan rajusti ja odottamattomasti heinäkuisena maanantaiaamuna.

Kolme kylää tuhoutui kokonaan ja lähes sata asukasta kuoli.

Vaellusreitistö on saanut nimensä suuresta purkauksesta.

Alueelle purkaus oli hirvittävä onnettomuus, mutta toisaalta ilman sitä minäkään en nyt täällä olisi. Laava valui tulivuoren sisuksista aina vuoteen 2010, ja sitä tultiin ihmettelemään ympäri maailmaa.

Tuhoutuneet kylät olivat Arenalvuoren länsipuolella. Itäpuolella sijainnut pieni La Fortuna oli nimensä mukaisesti onnekas ja selviytyi purkauksista vahingoittumattomana. La Fortuna alkoi kerätä uteliaita turisteja ympäri maailmaa, ja sinne alkoi nousta nopeasti ravintoloita ja hotelleja.

Laava ei enää virtaa, mutta paikka on kaunis. Tuliperäistä kuohuntaa on edelleen runsaasti maankuoren alla, ja alueella on useita kuumia lähteitä ja niiden ympärille nousseita luksuskylpylöitä.

Tabaconin kuumien lähteiden paikalla sijainnut kylä jäi laavavirtojen alle 1968.

Guatemalan, Hondurasin ja Nicaraguan jälkeen hintojakin voi taas taivastella, eikä listahintoihinkaan ole luottamista. Paremmissa ravintoloissa ruokalistan hintaan lisätään vielä 15 prosentin vero ja sen päälle kymmenen prosentin palvelumaksu. Suomen hinnoissa aletaan olla, paitsi olut sentään on edullista.

Ravintolat ovat kylläkin sympaattisia ulkotiloja, kuin terassilla koko ajan oltaisiin. Katto sentään tarvitaan auringon porotusta suojaamaan, mutta seinillä ravintoloissa ei ole mitään tekoa.

Mutta ei kun vuorimaisemia katsastamaan.

Tulivuoren huipulle ei pääse mutta rinteillä on polkuja, joista voi ihailla läheistä huippua sekä järveä. Siellä voi myös ihmetellä laavakiveä. Maisema on välillä kuin kuun pinnalta.

Polut ovat paikoin karuja mutta pääasiassa ne kiemurtelevat sademetsän suojassa.

Maisema Arenaljärvelle on kaunis.

Yksi La Fortunan vetonauloista on iso vesiputous, josta vettäkin syöksyy sen verran vauhdikkaasti, että samanlaista suihkukuvaa ei saa kuin mitä Ometepen saaresta sai.

Putouksen juureen on vesi kaivertanut altaan, jossa saa uida varoen ettei vesimassojen imu ala hallita liikaa. Kylmä vesi on kyl piristävää. Täällä nimittäin on hiki melkein koko ajan.

Fortunaputous kaukaa...

...ja läheltä.

Putouksen juurella vesi on kalaisaa.

Arenalin alueella autoton on välillä ihmeissään. Busseja kulkee harvakseen. Niinpä maantie tuli tutuksi myös jalkamiehen vinkkelistä, ja rehevää seutua täällä on.

Tällä tiellä voi tulla ahdasta jos pitäisi väistää autoa.

Tarkemmin sanoen busseja kulkee vähän väliä mutta ne kuljettavat turistiryhmiä tai kylpyläasiakkaita hotellin ja kuumien lähteiden väliä.