Oaxaca: Jyri Jaakkola ja Monte Alban

Oaxaca yllättää heti. Keskustori Zocalon yhdessä kulmassa on kuin suomalaiset lavatanssit menossa. Torin toisella reunalla on telttakylä, jossa "intiaanit" peräävät oikeuksiaan.

Torilta puuttuu massiivisuus, joka on yleistä kaupungin toreilla Meksikossa. Täällä ollaan arkisempia.

Kun katselee tarkemmin ympärilleen, plakaatista osuu silmiin tuttu nimi. Jyri Jaakkolaa ei täällä ole unohdettu.

Jyri Jaakkola on tuttu nimi Oaxacassa, mutta suomalainen kirjoitusasu ei kaikille ole helppoa. 

Turkulaisaktivistin murhasta on kulunut jo kahdeksan ja puoli vuotta. Jaakkola ajoi alkuperäiskansojen oikeuksia, ja hän ilmeisesti astui liian isojen kihojen varpaille. Jaakkola ammuttiin hänen vieraillessaan kylässä täällä lähettyvillä Oaxacan provinssissa.

Oaxacan torilla on myös jonkinlaista protestia yleensä murhia vastaan. Siitä asiasta on ainakin helppo olla samaa mieltä.

Eteläisessä Meksikossa sijaitseva Oaxaca on tunnelmaltaan kuin pikkukaupunki, jossa on hyvin lämminhenkinen tunnelma. Kävelykatujen sisäpihakahvilat ja useat viihtyisät Galleriat vetävät väkeä. Tämä on selvästi turistien suosiossa.

Karnevaaleja on päivittäin. Seutu on Meksikonkin mittakaavassa köyhää, mutta klo osataan ottaa irti. Katusoittajia on paljon mutta on myös kerjäläisiä.

Useat musiikkiesitykset, teatterit ja akrobaatit yllättävät pienillä aukioilla.

Ja klovnit. Niitä on Meksikossa aina toreilla kun ilta koittaa.

Oaxacan komein kirkko Santo Domingo ilta-auringon kohdevalaistuksessa. 

Ympäröivä maaseutu houkuttelee. Viereisen kukkulan Monte Alban on yksi merkittävimpiä rauniokaupunkeja Meksikossa. Kaupunki autioitui jo ennen vuotta 1000, mutta siellä kulkiessa on helppo kuvitella ihmisvirrat kuljeksimassa. Enimmillään kukkulalla asui noin 25000 ihmistä noin vuonna 500 jkr.

Monte Alban ja komeat maisemat. 

  

Kukkulalla sijaitsevasta Monte Albanista on mainiot näkymät joka suuntaan. Verrattuna edellisen päivitykseni Cantonaan täällä on runsaasti kävijöitä. Porttien ulkopuolella on useita luksusbusseja odottamassa.

Kaupungissa oli jo parituhatta vuotta sitten käytössä jonkinmoinen kirjoitussysteemi. Seinäkaiverrukset ovat hienoja. Näissä kuvissa ilmeisesti on viholliskaupunkien vangiksi jääneitä johtajia, jotka on kastroitu ja jotka pian tullaan rituaaliteurastamaan.

Tässä nöyryytetään jotakuta piirtämällä tyyppi pää alaspäin. 

Tunnin matkan päässä sijaitsee Mitla, joka nousi Monte Albanin tuhon jälkeen seudun johtavaksi kaupungiksi. Raunioita on jäljellä vähän vähemmän, mutta ne sijaitsevat keskellä viehättävää nykykaupunkia.

Nämä pylväät kuuluvat Mitlan rauniokaupungin merkittävimpään palatsiin. 

Palatsi ulkoapäin. 

Osa Mitlan raunioita on ripoteltuina kaupunkiasutuksen seassa. 

Siellä vallassa oli, sanoisiko että äärilinjan pappeja. Heidän mantraansa kuului ihmisten uhraaminen jumalille. Mitlan valta päättyi espanjalaisten saapumisen aikaan 1500-luvulla.

Oaxacan mainioita hedelmiä. 

Mainio on myös tämän paikallisten suosiman ravintolan aamupalapöytä. 

Cantona: Rauniotutkijan oma rauha

Olen saapunut siihen osaan Meksikoa, jossa turisti ei voi välttyä vanhoilta rauniokaupungeilta.

Eräs sellainen on Cantona, joka autioitui, syystä tai toisesta, noin tuhat vuotta sitten. Kaupunki oli olemassa ainakin 2000 vuotta, ja se on suorastaan hämmästyttävän suunnitelmallisen oloisesti suunniteltu ja rakennettu.

Yläkaupungista alemmas katsottuna näyttää tältä. 

Kauimmaisin ja suurin pyramidi. 

Kuin suunniteltu yleisötapahtumia varten. 

Toisaalta näyttää kuin kaupunki olisi valmiina jälleen palaamaan tauolta aktiiviseksi kaupungiksi.

Cantonassa on Mesoamerikan (Meksiko, Guatemala, Belize, Honduras aikana kauan ennen espanjalaisten saapumista) kaupungeista eniten tasaisia, laajoja aukeita. Ball courts, kertovat oppaat englanniksi, mutta tarkoittaako se pallokenttää?

Pallokentiksi ne hyvin kelpaisivat. Tasaisia aukioita pyramidimallisten rakennelmien edessä. Jonkinmoisia, ehkä uskonnollisia seremoniapaikkoja.

Kaikki on hämmentävän hyväkuntoista ottaen huomioon, että Cantona on ollut raunioina jo tuhat vuotta. 

Kaupunki on ollut aikansa suurin. 

Kerrankin voi sanoa, että kuva ei kaipaa yhtään ihmistä. 

Tieverkosto kaupungissa on mainio. 

Cantona eli kukoistuksensa huipulla noin 300 ekr-600 jkr. Enimmillään kaupungissa asui 6500-7000 perhekuntaa.

Kaupunki on rakennettu laavakivistä, eikä rakennelmissa ole käytetty sementin kaltaisia sidosaineita, vaan kivet pysyvät paikoillaan oman painonsa ja tasapainonsa ansiosta. Jotenkin tuntuu, että nykypäivän rakentajilla olisi oppimista tuon ajan työn laadusta.

Tätä kiviporrasta on yllättävän helppo kävellä myös alaspäin. 

Keltaiset portaat jotenkin hyppäävät silmille... 

Kulkijalle kiehtovinta oli saada käyskennellä raunioilla ja poluilla käytännössä aivan yksin. Kaupungin läpi ja ympäri kulkee merkattu reitti, ja sen kiertämiseen käytin kaksi ja puoli tuntia. Vasta viimeisen puolituntisen aikana havaitsin pari pientä seuruetta paikalla. Ero on aikamoinen, kun vertaa esimerkiksi Macchu Pichun raunioihin, vaikka ei Cantona sentään ihan samassa sarjassa paini.

Cantona sijaitsee parin tunnin matkan päästä Pueblasta, nelisen tuntia Mexicosta länteen.

Pueblan katedraali. 

Pueblan keskusaukio, Zocalo. 

Guanajuato: Sankarimaisema

Kapuan El Pipilan muistomerkille, joka on komea näköalapaikka Guanajuaton kaupungin yllä. Ja kukapa siellä odottaakaan: viikatemies.

Viikatemies odottaa turisteja hyväntuulisena. 

Suhtautuminen kuolemaan on Meksikossa aivan toisenlaista kuin Suomessa. Viime viikonloppuna ollutta kuolleitten muistopäivää vietettiin karnevaalimeiningillä. Meno oli riehakasta ja ihmisillä oli hauskaa.

Huppupäinen viikatemies istuu kaiteella ja heiluttaa hitaasti viikatettaan. Välillä joku istahtaa hänen viereensä ja ottaa kuvan. Ja maksaa lantteja viikatemiehelle.

Kiitokseksi viikatemies heittää ylävitosen. Ehkä toivoa on vielä.

Guanajuaton kummallisin paikka on muumiomuseo. Se on myös ilmeisesti kaupungin vetonaula. Tienviitat osoittavat suuntaa eri puolilla kaupunkia kohti muumiomuseota. Paikalla on paljon kotimaan turisteja, kun sinne saavun.

Muumiot museossaan. 

Museossa on kuolleita vitriineissään. Hapettomassa ja kuivassa tilassa ne säilyvät, vanhimmat jo toistasataa vuotta.

Vainajia on näytteillä yli sata. Osalla kuolleista on vielä parta ja hiukset. Osa vaatteista on puettuina. Monen ilmeet ovat kauhistuneita, "kuolevan" ilmeitä.

Yleisö pyörii seassa innoissaan, napsii kuvia yhtenään. Kuvia toki minäkin otan, mutta jotenkin hävettää. Ei tällaista kuuluisi tehdä.

Ovatkohan vainajien jälkipolvet yhtä innoissaan asiasta kuin paikalliset turistit? "Tuo tuossa on meidän vaari".

Minulle tämä on ainakin reissun groteskein paikka. Ei jatkoon.

Don Quijote museossaan on asetelmaltaan kuin edellisen kuvan muumiot. 

Kaupungissa on myös Don Quijote -museo, ja sielläkin heti silmiin ponkaisee Quijote-patsas, joka asennoltaan ja olemukseltaan on kuin muumiomuseosta.

Porraskäytävässä on tietenkin muraali. Tämä esittää jotenkin Don Quijotea.

Kaikkiaan Guanajuato on erittäin kuvauksellinen kaupunki Keski-Meksikossa, muutaman tunnin matkan pääkaupunki Mexicosta pohjoiseen.

Guanajuato on rakennettu jyrkille, kallioisille rinteille, joten maisemat ovat nautinnolliset. Rinteisiin nousee yhä ylemmäs mitä värikkäimpiä taloja.

Kadut ovat kapeita, ja ne on päällystetty nupukivin ja laatoin. Vanhan kolonialistisen ajan tunnelma henkii vahvasti.

Kadut mutkittelevat maaston mukaan, katujen kulmissa on paljon pieniä ja vähän isompiakin aukioita. Viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita riittää.

Autoliikenne kulkee pääasiassa kaupungin alla kallion sisällä olevassa tunneliverkostossa.

Kotikulman katu. 

Lounashetki ikkunapöydän äärellä. 

El Pipilan kupeesta tätä kaikkea on kiva katsella. El Pipila eli 1800-luvun alussa ja oli kaivosmies.

Hän nousi Meksikon itsenäisyystaistelun suureksi sankariksi murtauduttuaan täällä Guanajuatossa ratkaisevasti linnoitukseen, jota pitivät vallassa espanjalaiset. Nyt hän juhlii patsaana kaupungin yllä.

El Pipila on kuvassa vasemmalla kukkulan huipulla. 

Näkymä El Pipilasta kohti kaupungin keskustaa. 

Chihuahua/Durango: Pancho Villa ja John Wayne

Naiset päivystävät jälleen paikoillaan. Jollakin cowboy-hattuisella on yhdelle asiaa.

Chihuahuan Libertad-kadun eteläpään prostituoidut ovat jo melkein tulleet tutuiksi, sillä heidän työpisteensä on ihan majapaikkani kulmalla.

Veikkaanpa että nämä, jokseenkin epätoivoisen oloiset katunaiset ovat tulleet jostakin köyhemmästä maasta: El Salvadorista tai Hondurasista kuka ties. Ja nimenomaan naisia, ihan hehkeimmillään olevia tyttösiä he eivät ole.

Kun Libertad-katua jatkaa kohti pohjoista, näkyykin pian jo keskustan tori Plaza de Armas ja sen vierellä valtaisa katedraali.

Mutta sitä ennen voi bongata John Waynen, joka mainoskasvona kertoo, että tällä kadulla tarjolla olisi cowboy-saappaita ja sombreroja. Chihuahua on aika kliseisesti länkkärikaupunki autiomaan keskellä.

Juuri täällä heitti kauhua ja ihastusta sata vuotta sitten Pancho Villa. Nuoresta rosvojengien johtajasta kehkeytyi vallankumoussankari, joka niin sanotusti osasi ottaa yleisönsä.

Hän piti huolta sotajoukkojensa kaatuneiden sotilaiden perheistä, perusti heidän lapsilleen kouluja. Lahjoitti rahaa köyhille ja auttoi heikkoja. Myös monile naisille hän oli suuri sankari, vähemmän taatusti näiden puolisoille.

Mutta Villan varallisuus ei kestänyt päivänvaloa. Säälimättömästi hän murskasi vastustajiaan ja huonostihan hänelle itselleenkin lopulta kävi. Pancho Villa ammuttiin autoonsa kesällä 1923.

Tähän autoon Pancho Villaa ei ammuttu mutta ihan samanlaiseen. 

Pancho Villan koti on nyttemmin mainio museo, joka on ilmeisesti aika alkuperäisessä muodossa. Hänen vaimonsa asui talossa kuolemaansa asti 1970-luvulle.

Pancho Villan ei tarvinnut elää köyhyydessä. 

Ilmenee, että lesken hyvä ystävä oli Hollywood-stara Anthony Quinn, joka myös on kotoisin Chihuahuasta. Quinn oli myös kuvanveistäjä, ja hänen teoksiaan on päässyt paikalliseen taidemuseoon.

Taideteoksen tekijä on Anthony Quinn. 

Chihuahua on kaupunki, jossa ei ulkomaalaisia turisteja juuri näy. Kaupunki on silti viehättävä ja täynnä meksikolaishistoriaa. Tähän kaupunkiin esimerkiksi päättyi maan merkittävimmän itsenäisyystaistelijan Miguel Hidalgon elämä.

Chihuahuan kävelykadun vilinää. 

Chihuahua sijaitsee Pohjois-Meksikossa parinsadan kilometrin päässä Yhdysvaltain rajasta.

Kun bussilla jatkaa kohti etelää, seuraavaa isoa kaupunkia saa odottaa yhdeksän tuntia. Durango jos joku on keskellä ei mitään.

Ja Durango jos joku on länkkärikaupunki. Jo bussin ikkunasta voi todeta maiseman, joka on juuri sitä mikä on vanhoista lännen elokuvista tuttua.

Bussin ikkunan läpi kuvattua. 

Niinpä Durangon keskustassa on oma katunsa elokuvatähdille sankarien patsaineen ja nimilaattoineen. Ja lista on komea.

John Wayne tietenkin tulee vastaan täälläkin. Mies joka näytteli aina johnwaynea on tehnyt enemmän päärooleja kuin kukaan muu, 142 kappaletta. Näin kertoo kadun varrella oleva esittelyteksti.

John Wayne - jälleen kerran. 

Elokuvistaan seitsemän Wayne filmasi Durangossa.

Sam Peckinpah kuvasi kolme elokuvaa kaupungissa, muun muassa Pat Garrett ja Billy the Kid. Luc Besson ohjasi täällä elokuvan Bandidas päätähtinään Penelope Cruz ja meksikolaissyntyinen Salma Hayek.

Kunniagalleriaan ovat päässeet myös Clark Gable, Kirk Douglas, Audrey Hepburn, Kevin Costner, Richard Gere, Jane Fonda, Jack Nicholson, Richard Harris, Robert Duvall, Charles Heston, Danny DeVito ynnä kymmenet, kymmenet muut.

Olisikohan ideaa perustaa Turkuun vastaava elokuvakatu?

Durangossa on kaikkiaan viehättävin kävelykatu, mitä toistaiseksi on matkan varteen osunut.

Durangon kävelykatumaisemaa. 

Täälläkin oli kunnon festarimeininkiä viikonloppuna. Meksikossa kuolleiden muistopäivä on iso, värikäs ja iloinen juhla.

Kuolleitten päivän taidetta.