Nautaa tarjolla

3.9.2011

MUU MUU!

Koko ruokasalillinen räjähtää nauramaan, kun nainen suupielet korvissa ja sormet korvien jatkoina esittelee baarin ruokalistaa.

Kieliongelmat ovat venäjää osaamattomalle todellisia etenkin Tuvan alueella. Jopa pääkaupungissa Kyzylissä kesti pitkat tovit tavata ensimmäistä edes avuttomasti englantia puhuvaa.

Mutta asiat selviävät. Elekieli ja pantomiimit ovat arvossaan.

Kyzyl on arkkitehtuuriltaan ruma. Neuvostoaika paistaa täysillä.

Hotellihuoneessa sentään on televisio, jossa on kaksi kanavaa. Toisesta tulee joka ilta hongkonglaisia Jackie Chan -elokuvia.

Toisaalta vaikea uskoa, etta ollaan Venäjällä.

Jenisein rannalla on patsas, joka kertoo olevansa Aasian maantieteellinen keskipiste. Vähän kuin Aasian Liettua tai Piippola.

Tänään, syyskuun ensimmaisenä, päivä ei ole ihan mikä tahansa.

Aamulla kaduilla tulee vastaan pikkupoikia tummat puvut yllään. Nuoret neidit ovat pukeneet parhaat mekkonsa, ja hiuksia koristavat kauniit kukat.

Kädessään äitien saattamilla lapsilla on kukkapuskat.

On ensimmäinen koulupaiva. Suomessa tältä näyttää keväisin viimeisenä koulupäivänä.

Ak-Dovurak on masentavin kaupunki, missa olen ollut. Aralskin ohella. Toisaalta matka kaupunkiin on vastaavasti komeimmasta päästä.

Kaukaa katsoessa näyttää, että kaupunki sijaitsee kauniin vuoren ympärillä.

Läheltä huomaa, etta vuori on viereisen asbestilouhoksen jätettä. Louhos on maailman suurin avoasbestilouhos.

Vuorten valissa on aavaa aukeaa. Kaupungilla tuulee vinhasti. Hiekka pöllyää, ja kauluksilla pitää suojata niskaa.

Neuvostoaikaisten kerrostalojen edustoilla portaiden alla istuskelee miehiä pähkinöitä pureskellen. Heilla ei ole muuta tekemista.

Asbesti ei bisneksenä taida olla kovin vetävä, ja kaupunkia riivaa paha työttömyys. Se johtaa alkoholismiin ja väkivaltaan, minua varoitetaan.

Ak-Dovurakin lapsia ja kanadalainen Claudine.

Lapset laskevat mäkeä käyttäen litistettyjä puolentoista litran olutpulloja liukureina.

Leikkikentällä Sputnik-tornista liukumäkeä laskevat lapset kuitenkin pelleilevät iloisina kuvaajille kuin missä päin maailmaa tahansa.

Kaupan tädit.

Kaupunkia saa kulkea hetkisen ennen kuin sen ainoa ravintola löytyy. Seljankaa ja kyljysta on ruokalistalla, helmitaulua käyttäen tarjoilija laskee vaihtorahat.

Ak-Dovurakin lähettyvillä on Tshingis Khan -patsas, joka lienee jotenkin merkittävä. Sinne Lada-taksilla.

Kuljettaja puhuu Samsungiinsa. Nokiastakin viela on johonkin - sen kuorista on autoon kyhätty kännykkäteline.

Tshingis Khan hymyilee peltisen katoksen alla. Yllä lentää kurkiauroja.

Ojan kautta Tuvaan

31.8.2011

Matkalla Abakanista Tuvaan.

Aleksandr Lebed, Jeltsinin ystävä ja myöhemmin kilpakumppani kuoli täällä helikopterionnettomuudessa.

Auton takapenkiltä lähes aavaa preeriaa on mukava tutkailla.

Vasta jätimme taaksemme vuoristoisen osuuden. Korkeimmat huiput jo hohtivat valkoista lunta. Tie kiemurteli läpi ammoin palaneiden puunrunkojen muodostamien metsien ja välillä aukeampia ylätasankoja.

Yksi joenylitys matkalla ylängöille huvitti. Joki nimittäin on nimeltään Oja.

Nyt on kuitenkin ajettu jo tunti alangon tasankoa. Ympärillä on ruohikkoista tasamaata, paikoin siitä nousee kukkuloita, jotka ovat kuin sametilla päällystettyjä. Siella täällä kukkuloilla on pieniä lehtipuurykelmiä.

Kauempana siintävät vuoret. Sinisinä, hiljaisina.

Tasankojen jälkeen eteen aukeneva kaupunki osaa yllättää. Kukkulan kautta laskeutuvalta tieltä katsoen ruohomaa yhtäkkiä loppuu, ja alkaa kaupunki. Kauempana kaupunki loppuu ja tyhjä tasanko alkaa.

Ollaan Tuvassa, Tuvan pääkaupungissa runsaan sadan tuhannen asukkaan Kyzylissä.

Matkalle lähtiessäni en tällaisesta alueesta tiennyt mitaan.

Tuva on Etelä-Venäjällä, aivan Mongolian rajan tuntumassa. Jenisei puskee joillakin sivuhaaroistaan vettä Kyzylin lapi.

Njet, hotellissa ei ole tilaa.

Viimeistään nyt huomaan saapuneeni Aasiaan. Pian jo olen vuorokauden täällä ollut, mutta vaikka olen kahlannut kaikkien hotellien vastaanotot (halvemman huoneen toivossa), yksikään ihminen ei ole puhunut sanaakaan englantia.

Jonkinlainen opas olisi tarpeen, silla Tuvassa olisi nähtävää. Täällä elävät rinnakkain shamanistit ja Tiibetin buddhalaiset.

Jälkimmäisestä näkyi jo matkalla merkkejä. Rukousnauhoja oli paikoin levitetty tien varrelle.

Kyzylin keskustan rukousmyllyt.

Kyzylin keskustassa on lamalainen rukousmylly.

Tuva on kuitenkin ennen kaikkea kuuluisa kurkkulaulajistaan, mutta ainakaan kukaan vastaantulija kadulla ei ole vetänyt kurkkusooloa.

Pinta-alaltaan Tuva on lähes puolet Suomen alasta, mutta täällä on tuskin kummoistakaan julkista liikennettä. Maaseudulle päästäkseen pitaisi vuokrata auto.

Tuva on alue, joka Venajällä pisimpään taisteli kommunistien vallankumousta vastaan. Tämä oli valkoisten aluetta vielä 1921. Ehkä tuo kertoo, etta mitkään muodit taikka ismit eivat Tuvaan ihan hetkessä kantaudu.

Tuvalla oli erityisasema Neuvostoliitossa toisen maailmansodan loppuun asti. Virallisesti alue oli itsenäinen, mutta käytännössä maa oli pohjoisen naapurin holhouksessa.

Monet tuvalaiset ovat opaskirjan mukaan pahasti alkoholisoituneita. Jokunen humalainen tosiaan on näkynyt kadulla. Kuulemma täkäläiset saattavat olla humalassa arvaamattomia ja väkivaltaisia. Puukkotappelut eivät ole harvinaisia.

Miten tämä kuulostaakaan jotenkin tutulta. Kunhan nyt ei päädytä Ojasta allikkoon.

Löytyi hotellikin lopulta. Maisema hotellihuoneesta.

Numero 8: Selanne

 29.8.2011 Krasnojarsk

Kaupungin johdossa joku tykkää suihkulähteistä.

Näin opasti ainoa Krasnojarskin junassa tapaamani englannin kielen taitoinen kanssamatkustaja. Ja totta tosiaan. Tshaikovskin teos nousee huippuunsa samalla kun torin kolmen suihkulähteen vesipatsaat syöksähtävät kohti taivaita. Pikkuhuilujen aikana liruteltiin vaan ihan sievästi.

Taustalla alempana häämöttävät Jenisei ja joen yli kantava massiivinen silta. Joen vastarannalla alkavat kukkulat nousta, enää ei olla tasamaan tallaajia.

Hämärtyvä Jenisei on kaunis.

Kalamies Jeniseillä.

Junassa kuulin myös, että paikallisen nähtävyyden, Stolby-vuoren tienoilla kuukausi sitten karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun. Sen jälkeen alue oli jonkin aikaa suljettuna, mutta nyt sinne taas pääsee.

Päätin kuitenkin pysyä kaupungissa.

Vaikka kuuntelemassa haitarimusiikkia. Krasnojarskin pääkadun Mira Prospektin seudulta on katusoittajat ulkoistettu. Katua kulkiessa ämyrit paasaavat omaa musiikkiaan. Haitarivalssin jälkeen vuorossa on jo Frank Sinatraa. Äsken kuului Besame Mucho.

Hyva ettei hotellini ole taämän kadun varrella.

Mutta soi täällä myös rokki. Jollakin torilla on sadoittain sinisiä ilmapalloja kantavia nuoria, yhdessä reunassa on lava, ja sieltä kaikaa soittoa kovalla volyymilla.

Ja yleisön jokossa on tuttu nimi - Teemu Selännehan siina. Ei kun se onkin joku suomalaiskiekkoilijan fani. Päällä pelipaita (ei Suomen maajoukkueen), selässä numero 8 ja nimi Selanne.

Kun paikallinen pumppu lisää volyyymia ja kaiketi ainakin yrittää parastaan, totean että onneksi hotellini ei ole täälläkään.

Nikolai-laivan kuuluisin matkustaja on ollut itse Lenin.

Nikolai-laiva on nostettu Jeniseista kuivan maan puolelle museolaivaksi. Vanha muori pitää minulle opaskierrosta, venäjäksi selittää ja välillä muistaa jonkun sanan saksaksikin.

Tällä laivalla kuljetettiin 1800-luvun lopulla itse Lenin "karkotukseen" Shushenskojeen. Herran kajuutta näyttää ainakin sen verran varustellulta, että ihan vankeuteen miestä ei viety.

Etukannen penkillä yritän lukea puukaiteeseen raaputettuja nimikirjaimia. Ei siinä ainakaan lue että Lenin oli taalla.

Krasnojarskissa saa olla tarkkana liikenteessä.

Jalankulkijoillekin on toki liikennevalonsa, mutta sillä hetkellä kun vihreä valo alkaa vilkkua, risteävillä autoilla alkaa vilkkua oma vihreänsä.

Suomalaisella ajotavalla peltisepillä olisi tekemistä.

Kaupungissa riittää kesäterasseja, jotka kaikki ovat telttoja tai telttakatoksia. Tosin kesä alkaa olla enää muisto, ja teltat sen myötä tyhjiä.

Telttojen vierustalla on yleensa rivi bajamajoja. Niiden edessä istuu maatuskaeukko rahastaen toisten hädällä.

Nyt olen selvittänyt, mikä on kusemisen hinta Venäjällä: 15 ruplaa eli noin 0,35 euroa.

Olen selvittänyt myos oluen hinnan. Ravintoloissa oluet ovat jopa yli Suomen hintojen. Tuontioluet esimerkiksi irkkubaarissa maksavat yli kuuden euron. Monessa ravintolassa ei kotimaista olutta myydäkään. Venäläiset eivät arvosta omia tuotteitaan.

Toisaalta katukojuista voi ostaa pullon paikallista olutta puolella eurolla.

"Verotus on tosi raaka baareille", selventää irkkubaarin osakas.

Yllättävää onkin huomata, miten baarit silti vetävät nuorisoa. Eikä paikalla kuivin suin olla.

Lenin näkyy tietenkin paraatipaikalla.

Loppukesän lauantai oli vilkas hääpäivä.

Krasnojarskin asema.

Siperian pikajuna

 Kazan-Kranojarsk 25.-27.8. 2011

Konduktöörit ovat valmiina, juna lähtee pian.

Heti alkuun junatriviaa Venajan rautateiltä: mita pienempi junan numero sen parempi juna.

Kun lähden Kazanista kohti itää junalla numero 20, huomaan etta juna on jo liian hyvä. Ollaan sentään matkalla Siperiaan.
Junan käytävillä digitaalinäyttö kertoo vaunun numeron, kellonajan ja lämpötilan. Kakkosluokan hytissä on televisio, jota luoja paratkoon myoskään matkakumppanini eivat halua avata (huudattaa).
Vessa välillä Kazan-Jekaterinburg on parempi kuin oli IC-junassa välillä Turku-Helsinki. Sekä siisteystaso etta hajuero ovat Venäjän hyväksi.

Juna lähtee Kazanista aamuyöllä klo 4.35, ja vaunussa pääsenkin nopeasti uneen.

Kun herään kymmeneltä, huomaan junaemännän tuoneen metwurstisämpylän sekä paperipussin, jossa on jugurtti, päärynäpillimehu, muoviset ruokailuvälineet, vesipullo ja kosteuspyyhkeitä. Kuumaa vettä voi hakea samovaarista ja teepusseja seka jalustallisen teelasin vaunuemännältä.

Jekaterinburgista matka jatkuu Krasnojarskiin junalla numero 80. Sekin on vielä pieni numero, kun lähtöaulassa sitä vertaa jopa nelinumeroisiin lukuihin.

Suurempi ero edelliseen junaan on, että nyt olen platskart-paikalla, kolmannessa luokassa.
Kakkosluokan kupee on juna, jossa vaunussa on tyhjä käytävä, jonka varrella on suljettuja ovia. Pääsääntöisesti.

Platskartvaunu muistuttaa basaaria tai vähintään retkeilymajaa. Siinäkin junavaunussa on käytävä, mutta käytävän ja makuuhyttien välissä ei ole ovea. Lisäksi käytävän ikkunareunalla on makuupaikkoja junan suuntaisesti kahdessa kerroksessa.

Näissä vaunuissa pääsee matkustamisen ja venäläisyyden tunnelmaan. Näissä vaunuissa voi myös tuulettaa varpaita, silla 184-senttisellä jalkaterat roikkuvat sängyn päässä käytävällä, jos yrittää nukkua jalat suorina. Yöllä se onnistuukin, kun vain harva kuikuilee käytävällä.

Junassa on mukavinta olla vaan ja tarkkailla kanssamatkustajia sekä ohi kiitäviä maisemia.
Kuten tuota käytävän puolella istuvaa nuorta venäläispariskuntaa. Mies näyttää tyypilliseltä jörrikältä, nainen taas on venäläiseen tapaan huolitellun viehkeä. Nyt he mököttävät, nainen välillä pyyhkäisee silmäkulmiaan.

Venäläiset miehet ovat kuin suomalaisia, eivät osaa sanoilla ratkaista tilanteita. Tämäkin mörökölli varmasti haluaisi ottaa nyrkit käyttöönsä, mutta ei se tähän tilanteeseen sovi.

Kazanista muistuu mieleen seuraava tilanne.

Kävelin tien reunaa ja huomasin takanani kahden auton pysähtyneen tielle rinnakkain. Toisesta autosta kuljettaja oli avannut viereisen auton apukuskin puoleisen oven, ja hän loi armotta nyrkkisarjoja kohti avutonta, ratissa istuvaa miestä. Pian lyöjän autosta nousi toinenkin mies, meni kuljettajan ovelle ja alkoi hänkin mäiskiä raukkaparkaa.

Hakattava mies lopulta nousi autosta, mutta lyöminen ei loppunut. Mies lopulta kaatui lyöntien voimasta katuun ja jäi pitelemään poskipäitään.

Mistä lie tilanne alkanut, nyrkeillä se ratkaistiin.

Tyypillinen maisema junan ikkunan takana.

Kiskojen hypnoottinen kolkutus. Junan vieressä ylös alas puutolppien välillä kulkevat sähkölangat.

Maisema on pusikkoista. Paikoin mennään pitkään koivikkometsässä. Lehtipuita yleisesti on paljon, havupuuta vähemmän. Paikoin matkan varteen jää peltoja, sellaisia joissa historian koulukirjojani kuvitettiin seitsemällä peräkkäin peltoa puivalla leikkuupuimurilla ja hymyilevillä maanviljelijöillä.

Oi kun oli suurta ja mahtavaa.

Nyt monet pellot ovat joutomaata ja kovaa vauhtia pusikoitumassa.

Pieniä kyliä nousee junan ikkunoihin vähän väliä. Harvoin niissa näkyy ihmisia, mutta asumisen jälkiä sentään. Pienet talot ovat usein puisia, välillä hirrestä, joskus tiilitalojakin, toisinaan muodottomia betonikomplekseja.

Puutaloista monet ovat maalaamattomia, mutta ikkunalaudat ja -luukut ovat kauniin koristeellisia ja kirkkaan sinisia tai valkoisia. Toisinaan talotkin on maalattu, usein sinisikisi, välillä hennolla punamultavärillä.

Lehmiä käyskentelee kylien laidoilla.

Millaisia ihmisiä kylissä asuu? Kauhistellaanko täällä samoja ongelmia kuin Suomessakin: muuttavatko nuoret kaupunkeihin, löytyykö pikkutiloille jatkajia?

Jenisei-joen varrella kaukana Siperiassa sijaitsevan Krasnojarskin lähestyessä maisema rehevöityy, taivaanrannassa nousee kukkuloita.

Aral-vuoristo meni aikaisemmin ohi melkein huomaamatta.

Puoli tuntia ennen Krasnojarskia juna jättää taakseen kylän, joka on kuin suomalainen siirtolapuutarha. Idyllisiä, pieniä, jyrkkäkattoisia taloja, pikkuruisia puutarhoja ympärillä.

Aamuaurinko valaisee Krasnojarskin aseman komeasti. Paikallisbussin ikkunasta näkyy Subway-ravintola.

Bussi hyrisee Karl Marx -katua Lenin-patsaan ohitse.

Junan vaihto Novosibirskissa.

Asemilla junasta pääsee käppäilemään ulos.

Volgan mutkalla

Tiistai, 23. elokuu 2011

Kun Prospekt Popedan metroasemalta nousee ylös, heti MacDonaldsin takaa alkaa torialue. Kapeita kujia saa tungeksia päästäkseen eteenpäin tai päästäkseen edes tiskeille kurkkimaan, mitä täällä myydään.

Täällä on Kazanin ainoan metrolinjan päätepysäkki, keskustasta suoraan kaakkoon.

Torimyyjiä.

Aaltopeltiaita erottaa alueen mölyävästä kadusta. Telttakankaiden, päivänvarjojen, tyhjien banaanilaatikoiden ja puisten trukkilavojen seassa istuu tai nojailee huivipäisiä, hampaattomia mummoja, jokunen vaarikin. He myyvät meloneja, tuoretta kalaa, suolattua kalaa, sieniä, hedelmiä, polkupyöriä sekä Ladojen konepelleille aseteltuja kenkiä.

Meno ja hälinä on kuin Keski-Aasiassa. Nyt ei olla Keski-Aasiassa mutta ollaan keskiaasialaisessa kulttuurissa.

Ollaan tataarien maassa. Volgan mutkalla.

Tataariasta pohjoiseen elävät marilaiset. Kulmilla asustelevat myös udmurtit ja mordvat.

Tataarit eivät ole Suomen sukuinen kansa, mutta paikallisessa kielessä on silti jotakin tuttua.

Minem isenem Jari.

Mitäpä jos me suomalaiset olisimmekin jääneet tänne, emmekä olisi rynnänneet suin päin jonnekin Pohjolan perukoille.

Olisiko pieni ja sitkeä Suomi pannut vastaan suurta ja mahtavaa niin kuin se teki pohjoisempana.

Volgan seudut ovat olleet kautta historian suosittua seutua. Milloin tänne ovat tulleet valloitusretkilleen turkkilaiset, milloin mongolit, milloin venäläiset.

Sitä paitsi täälläkin on kylmä ja hyytävä talvi (ei sentään vielä).

Eivätköhän esi-isämme olleet kaukaa viisaita.

Tänne jäivät tataarit, joita on enemmän kuin suomalaisia. Tataariassa tataareja on toki vain parisen miljoonaa, mutta tataarijuuret on sellaisilla maailmankansalaisilla kuin Rudolf Nurejev, Vladimir Vysotski, Marat Safin ja Atik Ismail.

Kazan on toki myös hyvin venäläinen kaupunki, mutta venäläisyyskin muuttuu.

Olen jo saanut yllättyä, kun hotellin vastaanottovirkailija onkin nuori, kielitaitoinen ja palvelualtis.

Kopeat maatuskaeukot sen sijaan istuvat yhä kaupungin kirkkojen kynttilöiden tai turisti-ikonien myyntipisteillä.

Ravintolahenkilökunnassa on vielä molempia koulukuntia. Pelkäänpä että rautatieasemien lipunmyyjät ovat yhä vanhaa kaartia.

Kul Sharifin moskeija.

Kazanin kirkot ovat hyväkuntoisia.

Kazan on kumman kaksijakoinen kaupunki. Kirkot ja moskeijat hohkaavat puhtautta, tornit kiiltävät ja rappaukset ovat moitteettomat.

Samanaikaisesti keskustan vilkasta kävelykatua ympäröivät rappeutuvat, likaiset talot. Monin paikoin kaupunkia on rakennustyömaita, joiden reunoilla näkyy puoliksi purettuja, vanhasta loistosta kertovia rakennuksia.

Rubin Kazan lopulta hävisi Olympique Lyonille.

Kaupunki monin paikoin mainostaa Universiadeja 2013. Vuonna 2018 Venäjällä pelataan jalkapallon MM-kisat, ja Kazan toivoo saavansa valtiolta rahaa. Kaiken pitää näyttää hyvältä.

Kazan todennäköisesti on yksi pelipaikkakunta.

Kaupungissa toki rahaa riittää. Ovathan täällä sekä jalkapallo- että jääkiekkoseurat Euroopan ehdotonta eliittiä.

Huomiseksi hankin jo 12 euron lipun, kun Rubin Kazan ja Olympique Lyon ratkaisevat, kumpi pääsee jalkapallon mestarien liigan lohkovaiheeseen.

Kazanin marketeissa tavaraa riittää kuin Suomessa. Ja enemmänkin. Olut maistui hyvältä, kun sitä sai tilata supermarketissa hanasta suoraan pulloon.

Kazanin iso ongelma on liikenne. Autojen määrä kasvaa nopeasti, mutta tiet ovat ahtaita ja kuoppaisia, asfaltti on surkealaatuista.

Jalkakäytävillä asfaltin sidosaineet ovat kuluneet, ja tiellä törröttävät pikkukivet painavat jalanpohjaan. Sainkin heti matkan alkuun mojovan rakon päkiän alle.

Yksi asia ei ole muuttunut. Yleisin auto on yhä Lada.

Kauppakeskus.

Rähjäisempää.

Kazanin Kremlin muurien sisällä.

Kazanin asema.

Jäätelökioski

19.8.2011, Moskova

Kun olisin halunnut istua ihan rauhassa. Katsella usvan pehmentämiä laidunkumpareita loppukesän iltahämärässä. Ihmetellä Itä-Suomen asemien hiljaksiin ohi lipuvia junahalleja. Nautiskella puiden keskeltä putkahtavista metsälammista.

Aloittaa matkan hitaasti. Tunnelmoiden. Herkistyen.

Mutta kun hyttiseurakseni osui entinen Neuvostoliiton juniorimestari. Aloimme tietenkin puhua keskimatkan juoksemisesta. Maitohapot siitä tulee.

Mihail juoksi 800 metriä parikymppisenä 1.47,5. Samoihin aikoihin minä itsekin kilpailin, mutta ei Neuvostoliitosta tuolloin mihinkään Suomen piirikunnallisiin lähdetty.

Mihail pääsi ensimmäisen kerran ulkomaille 1987, nuorten EM-kisoihin Birminghamiin.

"Kuusi sadasosasekuntia jäin finaalista", hän yhä harmittelee.

Nyt Mihail on Suomen kansalainen, työmatkalla Moskovassa.

Pimeä ehti tulla, kun olimme keskustelleet Nokiasta, nasheista, Hodorkovskista ja Tatjana Kazankinasta.

"Sinusta ei ikinä tule juoksijaa", oli Tatjana sanonut Mihailille, nuoremmalleen.

Tatjana oli jo juoksija. Lieneekö hän yhä edelleen maailmanennätyksen haltija, olympiavoittaja Moskovasta ainakin. Töissä Pietarin yliopistossa, fiksu ja mukava nainen Mihailin sanoin. Ja kaunis juoksutyyli.

Minä vain muistan kerrat kun hän ampaisi konemaiseen loppukiriinsä eikä yhtään hymyä irronnut maaliintulon jälkeenkään.

Pimeän tultua Viipurin valot peilautuivat veden yli, Kiskojen kolkutus löysi uuden rytmin Venäjän raiteista.

Tullimiehet kysyivät, onko tullattavaa, ja poistuivat ennen kuin ehdin vastata.
Junan ravintolassa seljanka oli maullansa kuten ennenkin Tolstoi-junassa. Valkoinen pöytäliina ja paksut, punaiset verhot muistuttivat missä ollaan. Tarjoilijatyttö oli nätti ja kopea. Maan tapaan.

Aamulla Moskovassa Leninillä oli vapaapäivä - mausoleumi Punaisella torilla oli kiinni.

Kremlin muurit olivat jyhkeinä kuin aina. Sotilaiden vahdinvaihto hupaisine askelluksineen ikuisen tulen äärellä toi mieleen ajan, jolloin neuvostomaa oli voimissaan.

Kremlin muurien sisällä elämän pehmeneminen näkyi. Brezhnevin aikana siellä ei taatusti ollut jäätelökioskia.