Vanhus

Tashkentissa se tapahtui. Nuoriso luovutti minulle metrossa paikkansa, ja tämä tapahtui vieläpä kaksi kertaa (2 KERTAA)

Jälkimmäisessä nuori nainen keskittyi räpläämään puhelintaan yhtään muualle kuikuilematta. Mutta kun minä astuin ruuhkaiseen vaunuun, hän välittömästi ja nopeasti havaitsi tilanteen ja loikkasi ylös. Osoitti istumapaikkaa minulle. Vanhukselle.

Ehkäpä asian voi myös tulkita, että onpa uzbekistanilaisnuoriso hyvin kasvatettua ja valveutunutta. Ja voisin ehkä itsekin katsoa peiliin. Kävelen koukkupolvisena kuin ukkokodin asukki. Ryhtini on suorastaan olematon pään roikkuessa olkapäitten välissä. Harmaa parta rehottaa ruokkoamattomana.

Etualalla metroaseman sisäänkäynti, takana moderni opiskelijoiden kirjasto

Mutta Tashkent on mukava ja leppoisa ollakseen kahden miljoonan asukkaan kaupunki. Vehreä, päiväsaikaan kesäisen lämpöinen, yllätyksellinen.

Jo kaupungin nimi tuotti yllätyksen. Täällä valtakirjaimisto on latinalainen, kyrillistä näkee vähemmän. Kaupungin nimi kaikkialla on Toshkent. Sitä se onkin Uzbekistanin kielellä. Tai Ozbekistonin kuten maan nimi on omalla kielellä. On tainnut venäjän kielen ääntämisasu tuottaa sen meillekin tutumman, ja toki virallisen nimen. Tashkent.

Toshkentin (tai Tashkentin) rautatieasema on hieno!

Kaksi päivää olen kierrellyt ympäri Tashkentia. Onneksi metro on kätevä, ja sitä pääsee käyttänään pankkikorttia vilauttamalla. Tarkistin tiliotteesta, että yksi metrokäynti maksaa 12 eurosenttiä.

Metroon mentäessä pitää kävellä läpivalaisulaitteen kautta. Sen jälkeen vielä poliisi tarkastaa valaisulaitteella laukut. Toinen poliisi partioi metrojunan odotustilassa, ruuhka-aikana poliiseja on ollut enemmänkin, ja kiväärit tietty olalla.

Metrovaunun sisällä kaikki toimii länsimaitten tavoin. Etenkin opastetaulu on kätevä.

Asemat ovat kauniita, vaikka eivät toki sentään ihan Kiovan tai Pietarin asemien veroisia. Täällä asemien kuvaaminen on kielletty, enkä ole aikonutkaan olla kapinallinen.

Parissa taidemuseossa olin sen verran vaikuttunut, että otinpa ylös taiteilijoiden nimet. Ensin Ural Tansikbajev, toisessa galleriassa Georgi Brim, kumpikin jo edesmenneitä

Art Gallery

Tansikbajevin teoksia.

House of Photography.

Yllättämpi tuttavuus oli paikallinen opiskelijakirjasto, joka näkyy taustalla tämän päivityksen ensimmäisessä kuvassa. Menin kurkkaamaan rakennukseen sisälle, kun se oli ulkoa niin kiinnostavan oloinen. Taattua neukkutyyliä.

Sisältä kirjasto jotenkin toikin mieleen Turun pääkirjaston tai Helsingin Oodin väljine istuskelualueineen.

Erityisen neukkulainen arkkitehtuuriltaan on 1300-luvun julman hallitsijan Timur Lenkin aikaa muisteleva museo. Ehkä yllättävän neukkumainen siihen nähden, että museo on rakennettu viisi vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Mahtipontisuutta näyttelyssä ainakin riitti, mutta mahtipontinen taisi olla myös näyttelyn päähenkilö.

Timurlenk-museo.

Timur Lenkin patsas.

Tähän kaupunkiin mahtuu monenlaista mahtipontisuutta, mikä on mahdollista vai auroritäärisissä valtioissa. Hyvä esimerkki on suurella rahalla rakennettu Tashkent City Park, puistoalue isoine tekojärvineen ja massiivisine rakennuksineen.

Mutta ei voi kieltää, etteikö paikka olisi viihtyisä. Mainitsenpa kuitenkin, että Uzbekistanissa keskipalkka on runsaat 400 euroa kuukaudessa, mikäli tekoäly ChatGPT:hen on uskominen.

Maisema auringonlaskun jälkeen yli City-puiston.

Pitänee toki vielä mainita, että onhan täällä myös vallan upeita moskeijoita ja mausoleumeja. Näihin varmasti palaan vielä seuraavien päivitysten yhteydessä.

Moskeija Khast Imom -aukion reunalla.

Taskent näyttäisi houkuttelevan paljon turistiryhmiä.

Mustaqillik Maydonin suihkulähteitä ja syysruskaa. 

Vuoden 1966 maanjäristyksen muistomonumentti.

Kaupungin vehreää keskustaa.

Perinteisempää menoa.

Basaarimeininkiä.