perjantai 23. syyskuuta 2022

Varjoa hukuttamassa - Uxmal, Kabal ja Merida

Kun tulee tilaisuus mennä uimaan, pitää pulahtaa. Reissun ajan joka päivä lämpötila on huininut selvästi yli 30 asteessa, ja öisinkään mittari ei paljon alle 25:n ole tainnut tippua.

Toisaalta Yucatanissa uimapaikat ovat vallan mahtavia. Cenoteen nimeltä Ts'ono'ot osuin vieläpä ensimmäisten joukossa, ja paikkahan oli mitä mainioin.

Varjo rohkeni sukeltaa, kun minä sinnittelin pinnalla. Uimaluolat on kyl makee juttu Yucatanissa.


Kuivan metsikön reunalla näkyivät kaiteet, ja niiden välistä laskivat raput alas. Ensin piti totuttaa silmät hämärään, ja sen jälkeen piti arvuutella, onko tuolla pohjalla vettä.

Vesi oli niin kirkasta, että oli mahdoton tietää, millä askelmalla varpaat kastuisivat.

Yucatanissa luonnollisten uimapaikkojen etsiminen on vähän erilaista kuin vaikkapa Suomessa, sillä puolen Suomen kokoisessa Yucatanissa ei ole jokia tai järviä. Tavallaan jokia silti virtaa, mutta maan sisuksissa.

Erikoisen ilmiön arvioidaan mahdollisesti johtuvan 65 miljoonan vuoden takaisesta meteorin törmäyksestä. Meteori, joka tuhosi maan päältä dinosaurukset, osui juuri näille seuduille ja jätti jälkeensä vähän toisenlaista maaperää.

Ja kun ollaan Yucatanissa, mayojen kaupunkeja riittää. Ohessa kuvia Uxmalin ja Kabahin kaupungeista.

35 metriä korkea, yli tuhat vuotta vanha maya-temppeli Uxmalissa on vaikuttava näky. Kiipeämään ei päässyt.


Hallitsijan palatsi Uxmalissa

Samalla Puuc-alueella toinen maya-kaupunki Kabah.
 


Näitä kaupunkeja pääsi ihmettelemään vailla suuria väkijoukkoja.

Näitä paikkoja on ollut mukava kiertää Meridasta, jossa kaupungissakin riittää monen sortin kahvilaa ja kulttuuritarjontaa.

Kuin Heikki Hietamiehen lauantaitanssit muinaisessa Suomessa. Nyt Meridassa.

Hotellin vastaanottoaulassa Meridassa on esillä sanomalehtiäkin. Faksilehteä ei näkynyt.

Kaupunkimaisemaa Meridassa.

Mainio maya-museo Meridassa muistuttaa Pekingin olympiastadionia, jota kutsutaan linnunpesäksi.

Meridalaisessa kirjakahvilassa laskun "taskuna" oli Zafonin kirja.

Meridan katedraali iltapäivän valossa...

...ja seuraavan illan valoshow'n kohteena.



2 kommenttia:

  1. "Faksilehteä ei näkynyt." :D
    Letkeää tarinointia ja hienoja kuvia! Mukavaa jatkoreissua!

    Jarkko

    VastaaPoista